sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Ensimmäinen kuukausi takana...

Tammikuu alkaisi olla loppuun taputeltuna tämän päivän jälkeen ja samalla se omalla kohdallani tarkoittaa ensimmäisen työttömyyskuukauden päättymistä. Millaisilla fiiliksillä vuosi 2021 on omalla kohdallani alkanut? Helpottuneilla, voimaantuneilla, kaiken kaikkiaan oikein positiivisilla. Eli en edelleenkään kadu irtisanoutumistani. Olen käynyt pohdintaa siitä, että pitäisikö minun olla työttömyydestäni stressaantuneempi kuin mitä olen. Monille työttömäksi jääminen olisi katastrofi, mutta toisaalta itselläni tilanne on erilainen, koska päätös oli omani ja tarkkaan pohdittu. Myös sen talouden kannalta. Talouden suhteen painetta helpotti myös se kun sain tiedon, että selviän ilman karenssia eli itselläni oli TE-toimistonkin mielestä riittävät perusteet irtisanoutumiselle.

Tammikuun aikana olen pyrkinyt tosiaan järjestämään aikaa itselleni ja palauttamaan voimiani, jotka olen huomannut edelleenkin olevan melko matalalla tasolla normaaliin nähden. Kuitenkin aivan selkeää palautumista on alkanut tapahtumaan. Olen myös ehdottomasti saanut sen uskoni tulevaisuuteen taas takaisin entiseen vaikken sitä onneksi ihan täysin viime syksynäkään menettänyt. Neiti on tosiaan ollut normaaliin tapaan päivähoidossa mikä on meidän molempien kannalta ehdottomasti paras ratkaisu. Toisaalta oman levon ja palautumisen lisäksi olen yrittänyt myös jossain määrin saada avoimen opintoja eteenpäin (ehkä hieman hitaammin kuin olisin halunnut...) mikä olisi aivan mahdotonta pienen pyöriessä jaloissa. Myöskin katselen jatkuvasti työpaikkoja eli siinäkään mielessä päivähoitopaikkaa ei kannata antaa pois, koska ei tiedä kuinka lyhyellä varoitusajalla työpaikan löydän ja tuo nykyinen paikka on sijainnin, hoitajien ja kavereiden kannalta ihan täydellinen.

Tammikuu ei kuulu lempikuukausiini, mutta omassa mielessäni mennään jo pitkälti kevättä kohti mikä antaa itselleni kovasti voimia. Kovia pakkasia ja lumimäärää olen kyllä kieltämättä mielessäni kironnut aina ajoittain, mutta onneksi on myös ollut niitä päiviä kun on päästy ulkoilemaan neidin kanssa tai jopa nykytilanteessa nyt itsekseni. Lenkkeily onkin se juttu, jonka olen löytänyt nyt uudelleen varsinkin noiden äänikirjojen myötä.

Millainen sinun tammikuusi on ollut?

lauantai 30. tammikuuta 2021

Kolme neljästä

*)mainoslinkki

Tiesitkö, että 2000-luvullakin on saatu uusia Hercule Poirot dekkareita luettavaksi? Ei kuitenkaan Agatha Christien kirjoittamana, vaan Christien perikunnan siunauksella hänen hengessään näitä on kirjoittanut suuri Christie-fani Sophie Hannah.


Kolme neljästä on murhadekkari Christie-hengessä ja sijoittuu tokikin samoille vuosikymmenille kuin Christienkin alkuperäiset teokset.

"Maailman rakastetuin etsivä Hercule Poirot harjoittaa pieniä harmaita aivosolujaan 1930-luvun Lontoossa. Joku syyttää ihmisiä murhasta - Hercule Poirotin nimissä!Mestarietsivä Poirot yllätetään eräänä päivänä, kun hänen ovensa takana seisoo äkäinen nainen. Nainen vaatii tietää, miksi Poirot on lähettänyt hänelle kirjeen, jossa häntä syytetään Barnabas Pandyn murhasta - mies kun on hänelle täysin tuntematon. Myöskään Poirot ei ole koskaan kuullut Barnabas Pandystä. Kun käy ilmi, että kolme muuta ihmistä on saanut samanlaisen kirjeen Poirotin nimissä, on kyseessä todellinen mysteeri.
Kuka on kirjeiden takana? Ja mikä vielä oleellisempaa, kuka on Barnabas Pandy ja onko hänet todella murhattu?"

Juoni on hyvin punottu eikä loppuratkaisu ainakaan omassa mielessäni käynyt. Mutta vaikka tämä on Hannahin parhaaksi Poirot-kirjaksi julistettu, ei tämä mielestäni yllä lähellekään alkuperäisiä Poirot-teoksia. Voi toki olla, että olen hieman liiankin kriittinen. Jotenkaan itselleni rakkain henkilöhahmo ei tässä kirjassa näyttäydy täysin sellaisena kuin olen tottunut enkä jostain syystä ollut oikein loppuratkaisuunkaan tyytyväinen. Kirja on hyvä ja ehkä ilman kovia paineita henkilöhahmonsa tiimoilta arvioisin tämän lempeämmin. Kuitenkin jaksoin hyvinkin lukea kirjan loppuun ja toki aion lukea myös muut Poirot-kirjat, jotka Sophie Hannah on kirjoittanut.

Itse luin kirjan e-kirjana * BookBeatin kautta, mutta teosta löytyy myös kirjaversiona esim. * Adlibriksen valikoimista. Olen muuten tainnut vihdoinkin tykästyä e-kirjojen helppouteen, katsotaan pääsenkö vielä jossain vaiheessa paremmin äänikirjojen makuun.

Onko Sophie Hannah sinulle tuttu kirjailija?

perjantai 29. tammikuuta 2021

Aromaattista kiinteytystä

Julkaistu alun perun 8.3.2018
saatu ilmaistuote
*)mainoslinkki


Heti alkuun voisin mainita, että tämä ei ole sinun tuotteesi mikäli inhoat aromaterapeuttisia tuoksuja.


 * Clarins Tonic Body Treatment Oil (ovh 48,50€/100ml)
on aromaattinen kiinteyttävä vartaloöljy, joka on tarkoitettu erityisesti raskausaikaiseen käyttöön ehkäisemään ja vähentämään raskausarpien näkyvyyttä.


Öljyssä mukana on mm. virkistäviä rosmariinia ja minttua sekä kosteuttavaa hasselpähkinäöljyä. Minun nenääni tämä tuoksuu suorastaan taivaallisen rentouttavalle <3


Öljymäinen koostumus on riittoisaa eikä mielestäni jätä ihoa rasvaiseksi vaikkei kyseessä kuivaöljy olekaan.


Tarkoituksenani on tosiaan jatkaa erilaisten arpia häivyttävien tuotteiden käyttöä jatkossakin raskauden aikana tulleiden raskausarpien sekä ennen kaikkea viime syksyisen leikkauksen leikkausarven hoivaamiseksi.

Suosittelen tätä sinulle, joka rakastat aromaterapeuttisia tuoksuja ja kaipaat hellää hoivaa ehkä juurikin kasvavalle vatsallesi :)


Aromaterapeuttiset tuoksut jakavat mielipiteet varsin radikaalista; kuulutko sinä kannattajiin vai onko ne ehdoton ei?

torstai 28. tammikuuta 2021

Philtre Exquis

saatu ilmaistuote
*)mainoslinkki

Kuten moneen kertaan on jo mainittu; rakastan erilaisia seerumeita ja meinaa paniikki iskeä, mikäli minulla ei loppuvan tilalle satukaan olemaan uutta korkattavaksi. 


* Cattier Paris Gentle Soothing Serum (ovh 32,40€/30ml) lupaa suojata, kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa. Sisältää mm. pellavansiemenuutetta ja vaaleanpunaista savea. Suunniteltu erityisesti herkälle iholle soveltuvaksi. ECOCERT-sertifioitu tuote.

Koostumus seerumissa on hieman emulsiomainen. Imeytyy hyvin ihoon ja soveltuu näin ollen hyvin käytettäväksi myös meikin alla. Tämän kanssa yhdessä olen käyttänyt saman sarjan päivä- ja yövoidetta, jotka teille vastoittain esittelin. Tuotteessa on hyvin mieto tuoksu, käsittääkseni juurikin raaka-aineiden pohjalta. Itsellenihän pienen pienikin tuoksu tuo ripauksen ylellisyyttä (jos tokikin on nenääni miellyttävä).


Mitä tuotetta ilman sinä et osaa olla (kyse voi olla toki muustakin kuin kosmetiikasta)?

keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Juhlapyhät


Mikä on sinun mielestäsi ihanin ja mikä turhin juhlapyhämme? Onko jokin juhla mikä suomalaisesta kulttuurista vielä sinun mielestäsi puuttuu? 

tiistai 26. tammikuuta 2021

Joko tai...

Kyselyt on hauskoja, joten tänään olisi jälleen jotain sellaista luvassa. Kumman sinä valitsisit?

1. Talvi vai kesä?
Ehdottomasti kesä. En tykkää lainkaan pakkasista.

2. Kevät vai syksy?
Kevät on aivan ehdottomasti lempivuodenaikani, olenhan keväällä (eli toukokuussa) syntynytkin. Odotan jo kovin ensimmäisiä keväisiä ilmoja!

3. Kukilla vai ilman?
Rakastan kukkia, mutta en ole nyt hetkeen leikkokukkia kotiini ostanut. Osittain jo tuon kissankin takia. Jossain vaiheessa ehdottomasti kyllä piristettävä itseään kukkakimpulla (koska niitä ei keneltäkään muultakaan saa :D), pitää vain huolehtia ettei kissa pääse kimppuun käsiksi.

4. Kissa vai koira?
Vaikka meillä kissa nyt taloudessa onkin niin kyllä minä edelleenkin koiraihminen olen. :D Kissat ovat kyllä todella mielenkiintoisia otuksia ja ehdottomasti tässä hetkessä kissa on meille sopivampi lemmikki. Ehkä vielä joskus kissalle kaveriksi koira.

5. Lumi- vai vesisade?
Hmm. Tässä vaiheessa vuotta melkein jo alkaisi mieluummin vesisadetta ottaa vastaan kun alkaa lumityöt tympiä, mutta ehkä se lumisade sitten kuitenkin olisi..

6. Hyötyliikunta vai kuntosali?
Hyötyliikunta. Koronatilanteen ja pienen neitokaisen vuoksi kuntosalilla käynti olisi omalla kohdallani hieman haastavaa. Onneksi on lumityöt ja puiden kantamisen sisälle :D

7. Äänikirja vai perinteinen kirja?
Olen nyt viime aikoina oppinut hieman äänikirjojenkin maailmaan, mutta ehkä mieluiten kuitenkin se perinteinen kirja tai vaikkapa e-kirja.

8. Tulppaani vai ruusu?
Näin keväällä rakastan niin kovin tulppaaneja eli sanoisin ne, vaikkakin ruusut ovat aina ruusuja <3

9. Kotimaan vai ulkomaan matkailu?
Nykytilanteessa ehdottomasti kotimaan matkailu, vaikka joskus vielä sinne ulkomaillekin mielisin.

10. Palkkatyö vai yrittäjyys?
Palkkatyö. Yrittäjyys vaatii paljon, ihan alkuunsa hyvän liikeidean.

11. Vihta vai vasta?
Kyllä se meillä vasta on.

12. Suorana vai suoratoistona (tv)?
Suoratoistona, aika harvakseltaan tulee mitään suorana tv:stä seurattua.

13. Lämpimät vai kylmät sävyt?
Olen itse enemmän kylmien sävyjen ystävä, vaikka olenkin hieman lämpiä opetellut käyttämään. Hiustenvärikin kun lämpimäksi muuttui.

14. Koti- vai ravintolaruoka?
Kotiruoka vaikka ravintolaan onkin ihana aina ajoittain päästä.


Miltä sinun vastauksesi näyttäisivät?

maanantai 25. tammikuuta 2021

Éternel tuplana + arvonta

saatu ilmaistuote
*)mainoslinkki

Sain mahdollisuuden esitellä teille muutamia Cattier Paris -tuotteita ja mikä paras; järjestää arvonnan. Mutta ennen tuota katsotaan tarkemmin tänään esittelyssä olevia tuotteita:


Molemmat on tarkoitettu ikääntymisen ensimerkkejä vastaan ja sisältävät mm. merkin oman innovaation, Age Defence Complex, joka vaikuttaa kolmella tasolla hidastaen ja häivyttäen ikääntymisen merkkejä.

Alla olevassa kuvassa näkyy voiteiden koostumukset. Päivävoidetta kuvataan geelivoiteeksi, mutta itse koen sen olevan lähempänä ihan perinteistä voidetta. Ainakin talvella ei kuitenkaan ole omalle sekaihollenikaan liian tuhtia meikin alla käytettäväksi, ei ainakaan itselläni vaadi siis pitkää imeytymisaikaa. Yövoide näyttää koostumukseltaan jopa päivävoidetta kevyemmäksi, mutta itseasiassa kevyehköltä näyttävästä koostumuksestaan huolimatta se myös talvella on omalle iholleni riittävän kosteuttavaa. Molemmat jättävät ihon miellyttävän kosteutetuksi ja molemmissa on mieto tuoksu.


Jaksoitko lukea tänne asti? Hyvä, koska nyt olisi vuorossa ehkä se teille kaikista mielenkiintoisin vaihe eli arvonta. Sain mahdollisuuden arpoa yhdelle seuraajalleni vapaavalintaisen päivä- ja yövoiteen! Voit kurkata kasvovoiteiden lisäksi muun * Cattier Paris -valikoiman Natural Goods Companyn -sivulta.

Arvontaan osallistut vastaamalla kysymykseen: minkä päivä- ja yövoiteen valitsisit palkinnoksi ja pitäisitkö paketin itsellesi vai antaisitko kenties lahjaksi läheisellesi?

Voit triplata omat voittomahdollisuutesi osallistumalla arvontaan myös Facebookin ja Instagramin puolella. 

Osallistuminen on vapaaehtoista, alle 18-vuotiailta vaaditaan huoltajan lupa osallistumiseen. 

GDPR:n vuoksi en pysty sähköpostiosoitteita pyytämään, joten pysytelkää kuulolla kun huutelen voittajaa! Mikäli en sinua tavoita 48h sisällä, arvon uuden voittajan. Huom! Jos muutat mieltä osallistumisen suhteen niin pystyt itse muokkaamaan kommenttiasi poistamalla vastauksen, jos haluat kommentin kokonaisuudessaan pois niin ole tällöin yhteydessä minuun. 

Arvonta päättyy 1.2.2021 klo 23.59. 

sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Frank Body

*)mainoslinkki
saatu ilmaistuote

Pieni tunnustus. Olen viime aikoina ollut toooooodella laiska naamioiden suhteen. Olen oikeastaan ainoastaan käyttänyt näitä suihkun puolella. Ja siellä nopeus on valttia.


* Frank Body Glow Mask (ovh 25,90€/80ml) lupaa laskea turvotusta, kirkastaa ihoa ja tuoda sille hehkua. Sisältää mm. kahvin siemenöljyä, kaakao- ja sheavoita sekä goji-marjauutetta. Kyseessä on 100% luonnollinen, eläinkokeeton, vegaaninen sekä mikromuoviton tuote. Tämä on aivan täydellinen tuote suihkun puolella käytettäväksi, vaikutusaika on nimittäin vain 5 minuuttia, jonka jälkeen se huuhdellaan huolella kasvoilta pois.

Kuten kasvonaamiot yleensä, niin myös tämä virkistävät niin ihoa kuin mieltäkin. Ja vaikka uskonkin kasvonaamioiden vaikuttavan fyysisesti niin uskon niiden vaikutuksen olevan melkein psyykkisesti sitäkin voimakkaampi. Vaikka itse käyttäisin naamiota vain pikaisesti suihkussa niin silti se tuo sen pienen (ja erittäin tarvitun!) ripauksen luksusta arkeen mukaan. 


Kokonaisuutena naamio on erittäin loistava, juuri sellainen mistä pidän. Lyhyt vaikutusaika ja helppo kasvoilta huuhdeltavuus.

Millä keinolla sinä tuo ripauksen luksusta omaan arkeesi?

lauantai 23. tammikuuta 2021

Tinder-päiväkirja

*)mainoslinkki

Tämä kirja on ollut jo jonkin aikaa lukulistallani:


Sanna Kiisken Tinder-päiväkirja kertoo vuoden mittaisesta matkasta Tinderin ihmeelliseen maailmaan.

"Kun kolmen alakouluikäisen lapsen äiti eroaa, mistä hän löytäisi uutta seuraa? Toimittaja ja yrittäjä Sanna Kiiski päätti heittäytyä itselleen vieraaseen deittailumaailmaan oltuaan edellisen kerran sinkkuna 12 vuotta aiemmin.

Deittailusovellus Tinder hämmensi ensin Sannaa. Miten siellä pitäisi toimia? Mitä olivat termit fwb, vanilja, hotwife ja ghostaaminen? Sanna vertaili kokemuksiaan ystävien kanssa ja huomasi tutkivan journalistin heräävän sisällään. Hän alkoi koota tarinoita talteen.

Tinderin maailmasta löytyy niin helmiä kuin sikojakin. Huonosti käyttäytyvien miesten lisäksi myös naiset saattavat olla hämmästyttävän törkeitä - ja toisaalta monet osaavat hakea seuraa ihan asiallisestikin. Tinderin kautta voi kokea hetken huumaa, mutta purjehtia jopa avioliiton satamaan.

Tinder ei ole vain pokauskanava tai nykyajan booty call. Se tarjoaa ujoille ja introverteille mahdollisuuden lähestyä toista ihmistä tavalla, joka ei ehkä muuten onnistuisi. Somedeittailu onnistuu anonyyminäkin.

Tinderin kautta voi tutustua ihmisiin, joihin ei ehkä koskaan muuten tulisi törmättyä. Se on kuin baari, jossa sinkkunainen voi kohdata samanaikaisesti poliisin tutkinnanjohtajan, lääkärin, pörssimeklarin, bussikuskin tai MC Cannonballin jäsenen. Siis tittelit nurkkaan ja liikkeelle!"

Todella hauskasti kirjoitettu kirja, joka itse luin varsin nopeasti. Ihanan kepeää luettavaa väliin, vaikkakin laittoi tämä pohtimaan omalla kohdallani mm. sitä, että kannattaisikohan itsekin siellä treffeillä aina silloin tällöin käydä pelkän Tinderin pläräämisen sijaan xP

Itse luin tämän e-kirjana * BookBeatin kautta, mutta jos pidät nidotuista teoksista niin tämä löytyy mm. * Adlibriksen valikoimasta 24,90€ hintaan.

Oletko sinä lukenut tätä kirjaa? Olisiko jokin vastaavan tyylinen kirja mielessä, mitä suosittelisit lukemaan?

perjantai 22. tammikuuta 2021

Hajuveteni / Unique Beauty Summer

Julkaistu alun perin 21.4.2020
saatu ilmaistuote
*)mainoslinkki

Pitkästä aikaa tuoksuesittelyä. Näin kevään tullen jotenkin alkaa kaivata jotain uutta myös tuoksujen rintamalla..


* Unique Beauty Summer EdP (ovh 25€/10ml)
on laadukas luonnonkosmetiikan parfyymi, jota kuvataan hedelmäisen kesäiseksi. Unique Beautyn tuoksut ovat kaikki 100% luonnollisia ja toimivat niin yksinään kuin yhdistettynä toisiinsa. Kuten tuoksut yleensä, myös tämä muuttuu kantajansa iholla omanlaisekseen eli tuoksua kannattaa ehdottomasti kokeilla iholle!


Latvatuoksu: bergamotti / sitruuna
Sydäntuoksu: ruusu / orvokki / kistuksen kukka
Pohjatuoksu: setripuu / patsuli / vanilja / santelipuu

Hajuvesi on pakattu kätevään 10ml roll-on pakkaukseen eli on helppoa kuljettaa vaikka mukana. Omalla ihollani pohjatuoksun puiset osuudet nousevat omaan nenääni oikeastaan aikalailla alusta lähtien aika voimakkaasti esille, joten minun nenääni vivahde menee ehkä omaan makuuni himppusen maskuliinisempaan suuntaan kuin mistä itse tykkään eniten - ei tuoksuna kylläkään missään nimessä paha, mutta ei ehkä aivan ominta minulle.


Minkälaisiin tuoksuihin sinä ihastut keväisin?

torstai 21. tammikuuta 2021

Tyttöset pienoiset

Kissaneiti on ollut meillä jo kohta puoli vuotta ja sanoisin, että on kotiutunut meille aivan täydellisesti. Alussahan hän oli hyvin arka ja meni jonkin aikaa ennen kuin uskaltautui meidän luoksemme tulemaan. Nyt ei uskoisi, että kyseessä on sama kissa!


Täytyy myöntää, että itselläni koiriin tottuneena on ollut tietyissä asioissa hieman hammasten kiristelemistä. Esimerkiksi kissa ruokapöydällä ei ole meidän taloudessa toivottu näky ja vaikka hänet sieltä jokaikinen kerta nostan pois niin vielä ainakaan tuohon kovaan kalloon ei ole takoutunut asia. Ehkä vielä joskus, tai sitten ei. 

Koska meidän (ja varsinkin pikkuneidin) varpaat olivat öisin kovalla koetuksella niin päädyin varsin alkuvaiheessa rajaamaan öiksi kissaneidin tilaksi takkahuone-kylpyhuone-sauna -akselin, jolla viettää aikansa myös meidän poissaollessamme. Tällä alueella sijaitsevatkin hänen ruokailupisteensä sekä hiekkalaatikko minkä lisäksi löytyy paljon kiipeilypaikkoja. Alussa hieman protestointia oli ilmassa, mutta melko nopeasti hän asiaan tottui. Meidän kotona ollessamme saa liikkua täysin vapaasti, paitsi tietysti ne pöytätasot, jolta hänet heti nostan pois.


Ja nämä neitoset... Heistä on tullut ihan bestikset. Kissaneiti antaa toisen neitokaisen silitellä ja jopa kantaa itseään, molempien suhteen kyllä koko ajan seurailen ja neuvon pikkuneitiä ettei otteet ole liian rajuja. Ajoittain mietin, että olisiko kissaneidillä tarvetta lajitoverilleen vaikkakin kissat luonnossa käsittääkseni hyvinkin itsenäisiä olentoja ovat. Ehkäpä ei siis ainakaan vielä.

Mitä teidän karvaisille lapsukaisillenne kuuluu?

tiistai 19. tammikuuta 2021

Vuoden 2020 luetuimmat

Itseäni tämä ainakin kiinnostaa todella paljon, toivottavasti myös teitä. Eli vuoden 2020 luetuimmat postaukset. En tätä rajannut niin, että mukana olisi vain vuonna 2020 julkaistut vaan sisältää kaikki postaukseni. Aloitetaan nyt siitä luetuimmasta:





Täytyy sanoa, että tämä oli toooosi yllättävä. Onko sinulle jäänyt erityisen hyvin mieleen jokin postaukseni, jonka itse haluaisit nostaa esille? Olipa julkaistu viime vuonna tai joskus muulloin.

maanantai 18. tammikuuta 2021

Joulukuun loppuneet + kosmetiikkaostokset

*)saatu ilmaistuote
**)mainoslinkki

Melkein jo mietin, että jätänkö nämä käymättä lävitse, mutta ehkä nyt vielä kuitenkin... Olen kuitenkin tullut siihen lopputulokseen, että pidän vähintäänkin taukoa tästä loppuneiden keräämisestä ja kasaamisesta yhteen. Kuten olette huomanneet niin loppuneiden kasa on pienentynyt pienentymistään vaikkakin se edelleen on suurempi kuin toisilla teistä (ainakin teidän omissa mielikuvissanne, itse olen ainakin huomannut oman muistin hieman temppuilevan joidenkin asioiden kohdalle :D). Jostain syystä tämä postaussarja ei enää inspiroi minua ja tällöin on merkki, että täytyy siirtyä eteenpäin. Tokikin voi olla, että palaamme vielä joskus ruotimaan loppuneita, mutta ainakin pieni breikki näistä itselleni on tarpeen. Kuitenkin tulen ainakin jossain määrin Instagramin Storyn puolella käymään läpi loppuneita sitä mukaa kun niitä käytän loppuun eli jos nämä loppuneet ovat sinua kiehtoneet, siirry sinne seurailemaan fiiliksiäni! Mutta nyt siihen asiaan.


Joulukuussa loppuneiden kasaan päätyi 11 tuotetta (mikä on huomattavasti enemmän kuin marraskuussa). Näistä selkeä enemmistö eli 7kpl oli kasvoille tarkoitettuja tuotteita, vartalolle ja hiuksille kumpaankin 2kpl. Näistä muutamista hieman enemmän:


* Madaran silmänympärysvoide on aivan täydellinen talvikäyttöön vaikken kokenut liian tuhdiksi kesälläkään. Itse käytin tämän nimenomaan silmänympärysvoiteena, naamiona ehkä kerran tai kaksi. 5/5


Polaar Ice Source -kasvovoide oli minulle entuudestaankin tuttu ja hyväksi todettu, joten käytin tämän pikkukoon erittäin mielelläni pois. Aivan täydellinen meikin alle! 5/5


Mossan tuotteet ovat ihania eikä tämä * seerumi ole missään nimessä poikkeus! Ihana! 5/5


* Pure97 shampoo ja hoitoaine kaksikko ihastutti ennen kaikkea tuoksullaan sekä riittoisuudellaan! Näitä löytyy mm. ** Noben valikoimista eivätkä ole lainkaan pahanhintaisiakaan (hinnat alkaen 4,90€). 

Ja ne kosmetiikkaostokset... Nyt on pakko myöntää, että minulla on täysin jäänyt kirjaamatta ylös kosmetiikkaostot, hyvinkin mahdollista ettei niitä yksinkertaisesti kertynyt. Tämän kanssa on sama juttu kuin loppuneiden, pidän ainakin jonkin aikaa taukoa tästä postaussarjasta ja palaan asiaan uudelleen mikäli koen näiden aiheiden inspiroivan itseäni tarpeeksi.

Jäätkö kaipaamaan näitä kahta postaussarjaa vai onko sinunkin mielestäsi jo aika jatkaa näiden osalta matkaa?

sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Viha-rakkaussuhde

Jokaisessa vuodenajassa on ne omat puolensa, mutta en tiedä olenko kironnut mitään muuta vuodenaikaa niin paljoa kuin talvea. Syksyssä on oma ankeutensa pimeänä ja kosteana ajanjaksona, mutta se ei ehkä kokonaisuudessa tuntu niin hankalalta vuodenajalta. No joo, silloin kyllä joutuu kovasti pähkäilemään millä vaatetuksella ulkona pärjää, mutta se on vielä melko pientä talveen verrattuna.


Olen aina ollut todella viluinen ihminen eli ei liene ihme etten oikein välitä kylmästä säästä. "Sää on pukeutumiskysymys" totta kai, mutta se tuokin sen seuraavan ongelman eteen. Vihaan hirveätä toppautumista ja kun ei riitä se, että toppaa vain itsensä ulkoilukuntoon vaan pitää pikkuneiti topata samalla. Ja kotioloissa tämä vielä on kohtuullista, mutta auta armias päivähoitopäiviä.... Kun riisut/puet lasta kun itselläsi on topattuna hirveä määrä vaatetta päälle ja koronan vuoksi nyt vielä lisänä maski, jonka kautta hommasta tulee entistä inhottavampaa. Aika monesti saattaa myös olla ettei se toinen osapuoli ole niin kovin yhteistyökykyinen kun itse puuskuttaa ja yrittää saada happea keuhkoihinsa.

Ja sitten ne lumityöt... Onneksi minulla ei ole nyt kiire mihinkään juuri koskaan niin ei tarvitse hoppuillen ja hikisenä yrittää saada pihaa puhtaaksi saadakseen auto sieltä pois. Olen monet kerrat kyllä kiittänyt autokatosta siitä, että se helpottaa sentään urakkaa jättäen auton puhdistuksen kokonaan tarpeettomaksi. Toki tämäkin on oma valinta kun olen valinnut asuinmuodoksi paritalon omalla pihalla. Ehkäpä siis siihen nähden tämä on melko pieni paha. Asuinmuotoa en lumitöistä huolimatta mihinkään vaihtaisi <3 (No ehkä omakotitaloon :D)


Ihanaakin talvessa on. Se puhtaan valkea lumi. Parhaiten sekin tulee toki esille niinä aurinkoisina päivinä - joita talvella ei kuitenkaan aivan järjettömän paljoa ole. Tai jos se aurinko näyttäytyy niin se ei kovin kauaa esillä pysy. 

Onneksi olemme vauhdilla menossa kohti kevättä. Se on minun aikaani. Ehdottomasti. <3

Mitä vuodenaikaa sinä kiroat eniten ja mikä on oma suosikkisi?

lauantai 16. tammikuuta 2021

Korkeintaan vähän väsynyt

*)mainoslinkki

Tämä kirja olisi melkein pitänyt lukea jo vuosi sitten, mutta auttaa kyllä tässäkin vaiheessa ymmärtämään...


Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt -kirja kertoo uupumuksesta, joka tuntuukin olevan nykyajan normi kuten kirjan kansitekstikin kertoo:

"”En tunne yhtään (siis yhtään) kolmekymppistä naista, joka ei olisi ollut joko burnoutissa tai lähellä sitä,” kirjoittaa Eeva Kolu ja puhuu myös itsestään. Kolu on kamppaillut uupumuksen kanssa ison osan aikuisiästään ja riittämättömyyden tunteiden kanssa niin kauan kuin muistaa.
Kirjassaan Kolu miettii, mikä kaikki meitä oikein uuvuttaa. Burnoutiin ei vie vain työ vaan ajan eetos. Hän poraa katseensa häpeään, suorittamiseen, täydellisyyden tavoitteluun ja ulkonäköpaineisiin mutta muistuttaa myös ilosta, huumorista, myötätunnosta ja joutilaisuudesta.
Kirja on tarkka ja terävä katsaus 2000-luvun burnoutkulttuurista, ja se auttaa pohtimaan, kuinka tuntea itsensä riittäväksi yltäkylläisessä maailmassa, jossa mikään ei riitä."

Tämän(kään) kirjan tarkoituksena ei ole antaa sinulle valmiita vastauksia elämääsi vaan laittaa sinut pohtimaan asioita omalta kannaltasi. Kuten elämässä yleensäkään, se mikä toimii yhdellä ei välttämättä toimi toisella. Itse tunnistan kirjasta tooooosi paljon itseäni, asioita joihin olisi pitänyt havahtua jo joskus aikaisemmin. Jos kirjan kansiteksti yhtään puhuttelee sinua niin suosittelen lämpimästä lukemaan tämän ajatuksella lävitse! Eikä sinun tarvitse olla edes uupumuksen partaalla, että saisit jotain kirjasta irti. (Aika usein tokikaan sitä uupumusta itsessään ei oikein edes tunnista ennen kuin joutuu pysähtymään...) Itse luin kirjan * BookBeatin kautta e-kirjana, mutta mikäli pidät enemmän painetusta teoksesta niin löydät tämän esim. * Adlibriksesta 25,60€ hintaan.

Oletko sinä lukenut tätä tai jotain vastaavaa kirjaa? Mielelläni otan kirjasuosituksia vastaan, jos nyt vaikka innostuisin noista e-kirjoista ja tiedä vaikka oppisin äänikirjojenkin maailmaan!

perjantai 15. tammikuuta 2021

SOS! silmänympäryksille

Julkaistu alun perin 9.3.2020
saatu ilmaistuote
*)mainoslinkki


on ihoa kosteuttava ja rauhoittava tuote silmänympärysiholle. Voit käyttää tuotetta joko kuten normaalisti silmänympärysvoidetta (aamuin ja/tai illoin) tai naamiona (levitä tällöin runsas kerros, annan vaikuttaa 15 minuuttia ja huuhtele tai pyyhi ylimääräiset voiteet pois).

Koostumukseltaan on sen verran tuhtia, etten ole itse testaillut edes meikin alle; toimii varmasti siinäkin jos silmänympärysiho on todella kuiva ja/tai tuote ehtii kunnolla imeytyä ennen meikkaamista. Vaikka koostumus on tuhtia niin imeytyy ihoon hyvin eikä itselläni ole aiheuttanut turvotuksia etc - olen jopa uskaltanut levittää tätä hieman liikkuvalle luomelle (tätä en suosittele mikäli luomesi turpoavat herkästi).


Silmänympärystuotteet ovat aika usein sellaisia etteivät ne kovin kummoisia tunteita herätä vaan tuntuvat yksinkertaisesti ihan kivoilta ja hoitavat hommansa. Tämä onkin pitkästä aikaa silmänympärysvoide, johon tykästyin todella. Kannattaa pitää tämä tuote mielessä viimeistään ensi talvea vasten, mikäli omaat kuivan silmänympärysihon niin siinä tapauksessa kannattaa tuote klikkailla ostoskoriin samantien!

Mikä on sinun the tehohoito silmänympärysiholle?

torstai 14. tammikuuta 2021

Villit sinkkuvuodet?

Onko teillä ystäviä, joiden elämä kuulostaa joskus aivan Sinkkuelämää-sarjalta? (Tietääkö kaikki edes mistä tv-sarjasta puhun? :D) Pakko myöntää, että itselläni sellaisia löytyy enkä valitettavasti ole osa tätä, muuta kuin kuuntelevina korvina. Hoksasin tässä vähän aikaa sitten, että minullahan tulee tosiaan keväällä 2v täyteen siitä kun ostin oman asunnon mikä tarkoittaa myös sitä, että erosta on sama aika ja sinkkuutta siten kohta jo kaksi vuotta takana. Aivan käsittämätöntä. Mihin tämä aika kuluu?


Useimmat ottavat aivan totaalisesti ilon irti sinkkuudesta eron jälkeen. Minä, noh, en. Näin jälkikäteen ajateltuna ensimmäinen vuosi meni ihan vain siihen, että nautin siitä kun olemme neidin kanssa kaksin. En halunnutkaan loppujen lopuksi ketään tähän meidän kuplaamme. Miksi sitten latasin erinäiset deittisovellukset? Uteliaisuuttani ja kukapa sitä ei pitkän suhteen jälkeen käy pohdintaa siitä kelpaako enää kenellekään kun vuosia on tullut mittariin.. ja kiloja. Vuonna 2019 kävinkin siis peräti yhden miehen kanssa treffeillä, jotka tyssäsivät toisen näkemisen jälkeen. Muistan vielä, että ekan näkemisen jälkeen minulla oli perhosia vatsassa, mutta en tiedä iskikö paniikki vai mitä kun toisen näkemisen jälkeen alkoi ahdistaa toisen kysymykset jatkosta. 


Vuosi 2020 onkin sitten se koronavuosi, joka itsessäänkin vaikutti treffailuun. Tokikaan se ei täysin sitä estänyt ja itsekin sovin peräti kahden eri miehen kanssa treffit. Sen ekan kanssa ne ei tosiaan koskaan onnistuneet, koska miekkonen nukkui pommiin ja koko homma latisti oman fiilikseni. Toisen kanssa nähtiin peräti viisi kertaa vaikka näin jälkiviisaana voisin todeta, että oli jo ekalla kerralla nähtävissä, että homma jää itselleni kaverifiiliksiin. 


Toisilla kestää aikaa päästä moodiin ja itse olen ehdottomasti sitä hitaampaa sorttia. Kaipaan sitä omaa aikaa ja ehkä tämä pari vuotta on ollut loppujen lopuksi tarpeen saada ladattua akkuja. Nyt aion luvata itselleni lähteä hieman hanakammin treffaamaan miehiä (monikossa, kyllä!), jotka vaikuttavat mielenkiintoisilta. Toki korona-aikana huomioiden tarvittavat asiat. (Mutta voihan sitä treffata vaikka ulkona parin metrin säteellä ensimmäisen kerran :D)

Millainen treffailija sinä olet?

keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Tuotesuosituksia


Onko sinulla mielessäsi jokin tuote (tai vaikkapa asia), josta haluaisit kuulla kokemuksia? (Kuvan ihana luomiväripalettikin on jäänyt esittelemättä, mutta oli aikanaan alessa ja käsittääkseni valikoimasta poistumassa...)

tiistai 12. tammikuuta 2021

20 kysymystä

Bongasin hauskan kyselyn, joka oli vain pakko napata itsellekin vastailtavaksi. Olkaa siis hyvät. Ehkä tässä tulee jotain uutta minusta?

MITÄ TEET TYÖKSESI NYT JA MITÄ TÖITÄ OLET ENNEN TEHNYT?

Tällä nimenomaisella hetkellä statukseni on työtön eli irtisanouduin tosiaan viime vuoden puolella työstäni työterveyshoitajana ja pohdin tällä hetkellä tulevaisuuden suunnitelmiani. Etsin aktiivisesti töitä, mutta pohdinnassa on YAMK-opinnot, joita suoritankin jo parin kurssin verran tämän kevään aikana Avoimen AMK:n kautta. Jos vain kaikki menee putkeen. Ennen työterveyshoitajan työtä olen työskennellyt päivystävänä ja aluesairaanhoitajana parin kuukauden pätkät, opintojen ohessa purkanut lääkäreiden saneluita sekä toiminut edellisen ammatin puitteissa kosmetiikkamyyjänä.

MIKÄ OLET KOULUTUKSELTASI?

Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja (AMK), työterveyshoitajan pätevöittävä koulutus (Työterveyslaitos). Ammattikoulun puolella (lukion jälkeen) kauneudenhoidon perustutkinto eli kosmetologi.


MITÄ HARRASTAT JA TEET VAPAA-AJALLASI?

Tällä hetkellä vapaa-aika menee hyvinkin pitkälti tuon pikkunaperon tahdissa. Jos jotain omaa aikaa jää niin bloggaan ja luen.


MITÄ KATSOT TELEVISIOSTA?

Harvoin tulee katsottua mitään suorana tv:stä, suosin suoratoistopalveluita (niin ilmaisia kuin maksullisiakin). Tällä hetkellä vielä hetken aikaa meillä on käytössä C More (saatiin se kun vaihdoin puhelin- ja nettiliittymät Telialle) ja sieltä olen katsonut viime aikoina mm. Kova laki -sarjaa (hoksasin vasta äskettäin, että sieltä löytyy varsin tuoreita kausia). Nelosen Ruudusta olemme nyt aloitelleet neidin kanssa yhdessä katsomaan hieman noita Vain Elämää -jaksoja, hieman ehkä neitokaisen kanssa katsoessa nuo kirosanat särähtävät korvaan.

MISTÄ INPIROIDUT?

Varmaankin aurinko ja luonto ovat yhdet suurimmat inspiraation lähteet sekä toki tuo kaikista rakkaimpani eli pieni tyttäreni.

MILLAINEN ON UNELMIESI TYÖPAIKKA?

Työpaikka, jossa annetaan vapaus tehdä työtä omalla tavalla ilman niskaan hengittämistä ja suhteettoman korkeita tavoitteita (tavoitteellista työn pitää olla, mutta tavoitteiden tulee olla saavutettavissa). Positiivista palautetta säännöllisesti sekä rakentavaa palautetta kuinka työssään pystyy kehittymään. Työkaverit ovat mittaamattoman arvokkaita. Hyvä yhteishenki, että pystyy kysymään neuvoa keneltä hyvänsä. Edellisessä työssä nimenomaan tuo jälkimmäinen toteutui ja työkavereita ikävöinkin suuresti <3


MITKÄ OVAT SEURAAVAN VIIDEN VUODEN TAVOITTEESI?

Tavoitteenani on löytää se oma juttu ammatillisesti. Kuvittelin sen jo löytäneeni, mutta en enää ole varma onko se työterveyshuolto tai ainakaan työterveyshoitajan roolista katsottuna. Yritän tavoitella noiden YAMK-opintojen suorittamista kunnialla ja niiden puitteissa löytäväni sen oman juttuni. Kaikista tärkein tavoite on tietysti olla se maailman paras äiti omalle tyttärelleni. Tavoitteenani on myös muistaa enemmän ystäviäni.


MISTÄ NAUTIT ERITYISEN PALJON?

Nautin niistä arjen pienistä hetkistä neitokaisen kanssa. Lapset osaavat ottaa kaiken irti aivan pienistäkin ja aikuisille mitättömistä asioista, tästä meidän pitäisi heistä ehdottomasti ottaa mallia. Kosmetiikka ja meikit ovat myös itselleni se juttu, joka tuo nautintoa ja rentouttaa, keino hemmotella itseään.

MISSÄ OLET HYVÄ?

Olen hyvä äiti, tytär, sisko. Olen hyvä kuuntelemaan ja pitämään tarvittaessa myös salaisuuksia.

MITÄ KIELIÄ PUHUT?

Suomen lisäksi puhun englantia sekä aivan hitusen ruotsia ja saksaa.

MISSÄ TAPASIT KUMPPANISI?

Ei olla vielä tavattu :D

MITÄ TEET, KUN KUKAAN EI NÄE?

Loikoilen sohvalla ja katselen tv:tä. En nyt keksi mitään tuon kummempaa :D


VIIMEISIN OSTOKSESI?

Jos ruokaa ei oteta lukuun niin olisikohan Emmylle tekemäni vaatetilaus, joka sisälsi itselleni kaksi villakangastakkia (joo, en osannut päättää) sekä muutamia vaatteita pikkuneidille.

MIKÄ ON TÄLLÄ HETKELLÄ SUURIN HAASTEESI?

Suurin haasteeni on varmaankin tuo pähkäily mitä seuraavaksi. Yritän kuitenkin olla asiasta stressaamatta ja uskoa, että asiat soljuvat kyllä sinne oikeaan suuntaan.

MITÄ BLOGEJA TAI SOME-TILEJÄ SEURAAT?

Aivan liian vähälle on jäänyt aktiivinen seuranta, mutta seurannasta löytyy lähinnä suomalaisia kosmetiikkabloggaajia.

MIKÄ ON SUURIN UNELMASI TÄLLÄ HETKELLÄ?

Suurin unelmani on löytää se oma juttu.

JOS SINUN OLISI PAKKO VALITA UUSI AMMATTI, NIIN MIKÄ SE OLISI?

Tätä pohdintaa tässä juuri käyn. Tosiaan ajatuksena on opiskella YAMK:ssa johtamiseen liittyviä opintoja eli tulevaisuudessa ehkä sitä kautta esimiestyöhön tai vaikkapa opettajaksi. Harkitsin myös täysin uuden ammatin hankkimista, mutta ehkä jatkan kuitenkin hoitoalan opintoja eteenpäin.


ELÄMÄSI TÄHÄN MENNESSÄ UPEIN KOKEMUS?

En ehkä sanoisi itsessään synnytystä upeaksi kokemukseksi, koska se ei ollut oikeasti sitä. Mutta ehkäpä se sairalaasta kotiin pääseminen sen pienen nyytin kanssa. Tai vielä enemmän se kun muutimme kahdestaan tähän uuteen kotiimme.

MITÄ PELKÄÄT?

Hyönteisiä kuten hämähäkkejä ja ampiaisia.

MITÄ AIOT TEHDÄ, KUN OLET VASTANNUT NÄIHIN KAIKKIIN KYSYMYKSIIN?

Varmaankin alan katsella tv:tä.


Haastan teistä jokaisen mukaan vastailemaan kysymyksiin, joko tänne kommenttikenttään tai vaikkapa oman blogisi puolelle. Laita ehdottomasti linkki mukaan!

maanantai 11. tammikuuta 2021

Botoksia luonnollisesti

saatu ilmaistuote
*)mainoslinkki

Jopa nuoret ottavat nykyään botox-hoitoja. Itse en ole vielä valmis ottamaan neulasta (jos koskaan), joten luonnollisempi vaihtoehto soveltuu itselleni loistavasti.


on vegaaninen ja hajusteeton tuote, joka lupaa botoksin kaltaiset vaikutukset luonnollisesti. Tuote lupaa luonnollisesti vähentää ryppyjä aiheuttavien lihasten supistumista, jonka avulla kasvot näyttävät levänneiltä ja jo olemassa olevat rypyt silottuvat. Soveltuu kaikille ihotyypeille eikä sisällä botuliinia.

Öljymäinen tuote käytetään iholle joko sellaisenaan tai sekoitettuna kasvovoiteeseen. Suositus käyttää tuotetta vähintään 14 päivän ajan, että tulokset tulevat nähtäville. (Kannattaa muuten ottaa ennen- ja jälkeen-kuvat, nähdäkseen tulokset. Arvannette etten itse sellaisia tullut ottaneeksi.)


Täytyy myöntää etten itse huomannut mitään silmäänpistäviä muutoksia, mutta toisaalta käyttöaika on pitkä ja muutokset hitaasti eteneviä sekä loppujen lopuksi pieniä. Tuote itsessään oli helppokäyttöinen ja kaikinpuolin miellyttävä. Itse tykkäsin käyttää tätä sekoitettuna yövoiteeseen. On myös erittäin riittoisaa ja ainakin itselläni on kestänyt jo toooooosi kauan käytössä. Tiedä huomaanko muutokset siinä vaiheessa kun tämä jää käytöstä pois, toivottavasti en :D

Voisitko sinä kuvitella käyväsi botox-hoidossa tai oletko kenties käynyt?

sunnuntai 10. tammikuuta 2021

#topnine2020


Koska vuosi on vaihtunut, on hauska katsella mitkä Instagram-kuvat vuoden 2020 puolella olivat kaikista tykätyimpiä:
1. Hiusvärin muuttuminen hieman värikkäämpään suuntaan oli ehdoton suosikki. Itsekin rakastan tätä sävyä, joten en lainkaan ihmettele!
3. Kolmanneksi suosituin kuva on ehkä oma suosikkini ja siitä erikoinen itselleni, että siinä on mukana hieman poliittisuutta. Eli osallistuin mukaan #imwithsanna -kampanjaan, jonka ajatuksena on tuoda esille sitä ettei kaula-aukon syvyys määritä naisten älykkyyttä ja kyvykkyyttä.
4. Kurkistus verhon takaa ja toive, että vuosi 2021 on meille armollisempi.
5. Irtisanoutumisilmoitus. Vaati todella paljon henkistä kanttia, mutta voi sitä huijennuksen määrää kun vihdoinkin sen sain tehtyä. Enkä kadu.
7. Kerroin jälleen kerran olevani valonlapsi, joka saa voimaa auringosta. Onneksi menemme vinhaa vauhtia kevättä kohti!
8. Vappuhaastemeikki. Mistä tulikin mieleen, että olisi pitkästä aikaa kiva osallistua johonkin meikkihaasteeseen mukaan!
9. #tyynyhaaste oli myös todella hauska, harmi kun näitä erilaisia haasteita ei useammin silmiini ole osunut.

Harmillisesti top yhdeksikköön mukaan ei päässyt ainuttakaan kuvaa minun neideistäni. He ovat ehdottomasti minua fotogeenisempiä. Olen tosiaan tuon neitokaiseni isän kanssa tehneet päätöksen ettei neiti esiinny omilla kasvoillaan somessa, joka kyllä itseäni ajoittain harmittaa, koska hänestä saa ihan supersuloisia kuvia. Pidetään nyt kuitenkin tästä kiinni siihen saakka, kunnes hän itse osaa asian suhteen oman tahtonsa ilmaista (ja ymmärtääkin asiasta jotain).

Jäikö sinun mielestäsi tästä uupumaan jokin kuva, joka on jäänyt mieleesi erityisesti?

lauantai 9. tammikuuta 2021

Ensimmäinen vaimo

*mainoslinkki

Olen lukenut nyt useamman Christien kirjan putkeen, joten vaihtelun vuoksi jotain muuta. Sain äidiltäni jo joskus kesällä itselleni tuntemattoman kirjailijan kirjoja kasan, joista nappasin summamutikassa kohtuullisen tuoreen teoksen lukuun:


* Erica Spinler Ensimmäinen vaimo (The First Wife) on vuodelta 2015 ja kuuluu tottakai sinne dekkareiden joukkoon, mukana myös ripaus romantiikkaa. Kirja kertoo nuoresta naisesta, joka avioituu vasta tapaamansa miehen kanssa. Kun tuore pariskunta palaa miehen kotimaisemiin alkaa tälle naiselle valjeta kuinka vähän hän miehestään tietääkään.


Kirjan alussa minua hieman ärsytti päähenkilön naiivius, mutta jotenkin kummasti tämä silti imaisi mukaansa kirjan maailmaan enkä olisi millään malttanut kirjaa laskea käsistäni. Juoni on todella mielenkiintoinen vaikka itse kyllä hieman loppuratkaisua uumoilin mielessäni kirjan edetessä.


Mielenkiintoinen uusi kirjailijatuttavuus, jonka loputkin kirjat aion kyllä lukea lävitse. (Siis ne mitä äidiltäni sattuu löytymään.)

Mikä on sinun uusin löytösi kirjailijoiden joukosta?

perjantai 8. tammikuuta 2021

EUK 134

Julkaistu alun perin 25.8.2018
*)mainoslinkki

Hankin tämän seerumin muistaakseni jo viime vuoden puolella, mutta vasta nyt sain korkattua tuotteen käyttöön. Johtuen myös siitä, että hankinnasta oli aikaa enkä ennen käyttöönottoa sen tarkemmin tuotetta katsonut, yllätyin koostumuksesta...


* The Ordinary EUK 134 0,1% (9,95€/30ml)
on koostumukseltaan vedetön tehokas antioksidanttiseerumi.


EUK 134 on erittäin tehokas itsestään uudistuva antioksidantti, joka antaa siten myös pitkäkestoisesti iholle antioksidanttien hyötyjä.


Koostumukseltaan tämä tuntuu hieman öljymäiseltä levitettäessä vaikkei iho varsinaisesti öljyiseksi jääkään, väriltään tämä on ruskehtavaa mutta en ole huomannut tämän kuitenkaan ihoa värjäävän. Tuotetta suositellaan käytettäväksi yksistään tai vesipohjaisten seerumeiden jälkeen, ennen öljyjä ja voiteita. Tämän kanssa yhtäaikaisesti ei myöskään kannata käyttää C-vitamiinituotteita, koska askorbiinihappo tuhoaa tuotteen vaikutuksen.


Itse olen käyttänyt tuotetta mieluummin iltaisin vaikka pari kertaa aamullakin käytettynä toimi ihan mainiosti meikin alla.

Sen mitä itse olen The Ordinaryn tuotteita testaillut niin olen ne kokenut edullisesta hinnastaan huolimatta erittäin toimiviksi ja mielenkiintoisiksi. 

Joko sinä olet löytänyt The Ordinaryn valikoimista omia suosikkeja?

Paganini ja paholainen

*)mainoslinkki Tämän päiväinen Lars Keplerin kirja on julkaistu vuonna 2010 ja se on toinen Joonas Linna -teos. Paganini ja paholainen alka...

Luetuimmat