lauantai 31. joulukuuta 2016

Bold Intensity

Sain testiin Oriflamelta nyt juhlakaudeksi ilmestyneen luomiväripaletin, jota katselin heti ilmestymishetkellä sillä silmällä :D 

Kyseessä on kauniiseen vihreään kuosiin pakattu



Sävyvaihtoehtoja paleteissa on kaksi; tämä saamani Radiant Peony sekä vihertävä Dramatic Tourmaline.


Paletti sisältää kolme kaunista toisiinsa sopivaa sävyä;
hopeaa, vaaleanpunaista sekä violettia.


Pigmenttiä näissä sanoisin olevan kohtuullisessa määrin eli näillä helposti saa tehtyä arkimeikin tai vaikkapa näyttävämmänkin meikin, mutta ylilyöntiä ei niinkään tarvitse pelätä. Pigmenttisyydessä ei tokikaan voi verrata esim. Urban Decayn luomiväreihin - kuten aika harvoja pystyykään :D

Itse en ole vuosiin Oriflamen luomivärejä käyttänyt ja mielikuva, joka itselleni joskus kymmenisen vuotta sitten näistä jäi ei välttämättä ollut mikään hirmuisen positiivinen - ehdottomasti parannusta on siis tapahtunut ja perusmeikkaaja aivan taatusti laatuun on tyytyväinen. 


Oletko sinä testaillut Oriflamen luomivärejä? Minkälainen mielikuva sinulle on näistä jäänyt?


*)pr-näyte

perjantai 30. joulukuuta 2016

Joulukynnet 2016

Täksikin jouluksi piti jonkinlaiset joulukynnet tehdä ja ketkä Instagramiani seuraavat ovatkin ne jo siellä nähneet, mutta esitelläänpä nyt täälläkin. Lopputulos ei ihan täysin ollut sitä mitä lähdin tavoittelemaan, mutta sain nyt kuitenkin säihkettä kynsille niin en jaksanut uudelleen lähteä yrittämään..


Ensinnäkin tuotteet, joilla kynnet syntyivät:
Oriflame Festive Purple
Glisten&Glow lateksti
China Glaze De-light
China Glaze Lorelei's Tiara
Alessandro Gel Look Top Coat *

Ja miltä lopputulos sitten näytti:

 
Kynnet lakkailin siis aluksi Oriflamen lakalla, jonka jälkeen suojasin kynnet lateksilla ja meikkisientä apuna käyttäen töpöttelin ensin kynsilleni De-light:ia ja sen jälkeen vielä Lorelei's Tiara:a.


Alunperin ajatuksenani oli käyttää pohjalla jouluisen punaista lakkaa, mutta en sitten jaksanutkaan aivan alusta lähteä vaan päätin kokeilla miltä violetit joulukynnet näyttäisivät.


Myös joulumeikissä oli hieman säihkettä, mutta valitettavasti kuvat meikistä eivät minun silmääni ole oikein julkaisukelpoisia, joten meikkiä en täällä nyt tule esittelemään - jos vielä joskus sen kuvausvalon saisin hankittua josko meikkikuvatkin hieman paremmin alkaisivat luonnistua..


Minkälaiset sinun joulukyntesi olivat?


*)pr-näyte

torstai 29. joulukuuta 2016

Earth Minerals

Sain The Natural Goods Companylta testiin itselleni uuden tuttavuuden, Earth Minerals, tuotteita. Kyseessä on saksalaisen hoitolasarjan Providan alabrändi, jolla on 100% puhtaat mineraalimeikit. Kaikki tuotteet ovat vegaanisia eikä niissä ole käytetty synteettisiä täyteaineita.


Testipaketti sisälsi viimeistelypuuterin, poskipunan, eyelinerin sekä kaksi luomiväriä. Kaikista tuotteista swatchaukset tulevat jäljempänä kun jaksat kahlata ensin postausta alaspäin ;D
(Sain myöhemmin myös meikkipohjan, josta tulee vielä erikseen oma postauksensa.)


Viimeistelypuuteri, joka jättää läpikuultavan lopputuloksen.
Valitettavasti itselleni tämä oli aavistuksen verran liian tumma ja kellertävä, jonka vuoksi lopputulos oli hieman tunkkaisen näköinen. Jos väriä ei ota lukuun niin lopputulos oli mielestäni hyvä myös ihan synteettisen meikkivoiteen päälle laitettuna - harmittaa vietävästi kun olen tällainen kalpeanaama olisi nimittäin ehdottomasti muuten jatkuvaan käyttööni jäänyt.

Vaaleanvioletti helmiäinen poskipuna.
Jännä, että nimessä olevasta "Matte"-sanasta huolimatta kyseessä on helmiäishohtoinen tuote - mikä ei kyllä itseäni haittaa alkuunkaan. Rakastuin tähän tuotteeseen ja sävyyn ihan täysillä. Helmiäishohdettakaan ei kannata pelästyä, koska sitä on mukana vain aavistus. Nimestä voisi kuvitella sävyn olevan todella "ärhäkkä", mutta sitä se ei ole - sävyä antaa mukavasti, mutta lopputuloksesta saa helposti luonnollisen.


Eyeliner Matt Blue Orchid (16,50€/2,5g)
Viileänsininen mattainen ja erittäin pigmenttinen eyeliner. Tuotetta voi käyttää joko kuivana tai kosteana. Toimii myös luomivärinä.
Tämän kanssa en niinkään kaveriksi tullut.. Kuivana tuntui, että tämä varisi aika tavalla enkä jotenkaan onnistunut kosteallakaan siveltimellä saamaan itseäni miellyttävää lopputulosta - pitää vielä testailla ja katsoa tulisiko se ahaa-elämys vielä joskus :D Luomivärinä tämä kyllä itselläni käyttöön jää, ihastuttavan sininen väri!


Eyeshadow Shimmer Truffle & Plum (kappalehinta: 16,50€/2,5g)
Hohtavat pigmenttiset ja erittäin riittoisat luomivärit. 
Yllätyksekseni ihastuin näistä jopa aavistuksen enemmän tuohon vihreään luomiväriin! Sävyltään tämä on todella kaunis ja melkoisen uniikki. Molemmat ovat myös pigmenttisiä, mutta myös helposti häivytettävissä.



Swatchauksessa tuotteet samassa järjestyksessä kuin olen ne esitellyt;
viimeistelypuuteri, poskipuna, eyeliner, Truffle & Plum -luomivärit.


Omiksi ehdottomiksi suosikeikseni nousivat tästä viisikosta poskipuna sekä Truffle-luomiväri. Ainoastaan viimeistelypuuteri oli sävynsä vuoksi itselläni toimimaton, jos sävy olisi ollut sopivampi niin myös tällä olisi ollut potentiaalia nousta kahden suosikkini joukkoon :D


Oletko sinä tehnyt jo tuttavuutta Earth Minerals -tuotteiden kanssa? 


*)pr-näyte

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Yankee Candle -joulukalenterin yhteenveto

Joulukuu alkaa olla lopuillaan ja kalenterin luukut loppuivat jo jokunen aika sitten, joten olisiko aika tehdä kalentereista yhteenvetoa? Aloitan nyt Yankee Candlen joulukalenterista. Tämähän vasta oston jälkeen paljastui viime vuotiseksi kalenteriksi - mikä selittää myös edullisen hinnan. Itse maksoin tästä n.20€ postikuluineen kun normaalihinta olisi ollut 30€ hujakoilla - tätä asiaa en kyllä ollenkaan harmitellut, koska Yankee Candle oli minulle ennen tätä tilausta tuttu vain nimenä (tilasin samalla pienen kynttiläsetin, jonka syksyn aikana kerkesinkin jo poltella pois :D)

(Tilauksen tein siis tosiaan Yankee Candlen brittisivustolta.)


Kalenterissa oli 24 luukkua, mutta viimeisessä luukussa oli tuikkuja kaksin kappalein - yhteensä siis 25 kynttilää kalenterista tuli. Kuten kuvastakin näkyy, kynttilöistä enemmistö oli punaisia ja tuoksuja oli itseasiassa kuutta erilaista.


Osa kynttilöistä olikin helppo jo pelkästään värin perusteella eritellä ryhmiksi ja tietyn tuoksun alle (vihreät ja tummanpunaiset), osasta en tuoksua oikein tahtonut edes tuoksuttamalla erottaa :D

Mitä sieltä sitten löytyi:


Cosy By The Fire
Berry Trifle
Bundle Up


Sparkling Cinnamon
Christmas Memories
Christmas Garland

Kaikki ihastuttavan jouluisia, saattaakin olla, että ainakin osa näistä jää odottamaan ensi joulun saapumista ennenkuin sytyttelen palamaan. :)


Itse poltan syksyllä ja talvella melkoisesti kynttilöistä, joten tämä kalenteri oli ehdottoman mieluinen minulle. Lisäksi tuoksut ovat miellyttäviä ja kaikki minulle tosiaan vieläpä uusia. Miinusta antaisin ainoastaan siitä ettei kynttilöihin ole merkitty mitä tuoksua mikin on, näiden erotteleminen toisistaan on hieman vaikeahkoa pelkästään tuoksun perusteella..

Jos vain mahdollista niin ihan ehdottomasti tulen ensikin vuonna kynttiläkalenterin itselleni hankkimaan joulun tuloa vauhdittamaan - itselleni kun nämä ovat ehdotonta käyttötavaraa :D


Oletko sinä kynttiläihminen vai jääkö kynttilät polttamatta?

tiistai 27. joulukuuta 2016

kosmetiikkajemmani: tuotteet kulmakarvoille

Kosmetiikkajemmat-postaussarja jatkuu tällä kertaa kulmakarvoille kohdennetuilla tuotteilla, näitäkin minulle on muutama kertynyt..

Ensinnäkin kaikki tuotteet lueteltuna (tässä myös linkit mikäli olen näistä aikaisemmin postannut):
Lumene Blueberry Eye Brow Shaping Vax Harmaanruskea
Natural Code Brow Shaper Wax Brown
Hi Impact Brows Eye And Brow Perfector (ash, spice, mocha, charcoal)
Alima Pure Natural Definition Brow Pencil Medium


Vertaillaan ensinnäkin kulmamascarat:



Järjestys: NYX, Lumene, Natural Code.
Lumenen harja on kooltaan näistä pienin, NYX muistuttaa eniten mascaraharjaa.
Sävyissä on myös eroa havaittavissa; Lumene on näistä kaikista vaalein. Sävynä itseni NYX miellyttää eniten.

Kulmakynät:


Järjestys ylhäältä alas: Dermosil, Alima.
Näistä Dermosil on sävyltään viileämpi ja siten sävynä mieluisampi minulle. Kuitenkaan käytössä Alimakaan ei omaan silmääni liian lämpöiseltä näytä.

Pomade piti myös itselle hankkia ja päädyin hieman edullisempaan vaihtoehtoon:


Yllä olevassa kuvassa pomade ylimpänä.
Sävyltään tämä on itselleni oikein hyvä, mutta kieltämättä arjen kiireessä tähän ei ole tullut tartuttua..

Toinen mitä myös harvemmin tulee käytettyä on puuterimaiset värit:


Hi Impact Brows Eye And Brow Perfector (ash, spice, mocha, charcoal) sopii niin kulmaväriksi kuin luomiväriksi. Itselläni tämäkin jäänyt laatikon pohjalla notkumaan parin käyttökerran jälkeen.

Tässä vielä koko kaarti (yhtä lukuunottamatta):


 Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä tuote, jolla ei ihoon swatchausta pysty tekemään, koska sen ideana on värjätä kulmakarvoja - ei ihoa:


Dermosilin Eyebrow Perfector on ollut käytössä todella hyvä. Eli jos omaat tuuheahkot kulmakarvat ja haluat niihin hieman väritystä lisää - tämä voisi olla sinun tuotteesi! :)

Millä tuotteilla sinä fiksaat kulmakarvasi kuntoon?

maanantai 26. joulukuuta 2016

ColourPop

Niinhän siinä sitten jälleen lopulta kävi, että minäkin sorruin jenkeistä asti tilauksen tekemään näistä niin paljon hehkutetuista tuotteista :D


Ensinnäkin täytyy kehaista pakkaustapaa; tuotteet olivat hyvin pakattuja eikä yksikään ollut pitkällä matkalla päässyt hajoamaan. Lisäksi tuo pahvipakkauksen sisus on aivan ihastuttava <3


Lisäksi heillä on käsittääkseni tapana lisätä jokaiseen pakettiin käsinkirjoitettu tervehdys, minun tervehdykseni oli tehnyt 10-vuotias Mia <3


Vuodenvaihteeseen asti tilaus on postikuluton mikäli tilaa yli $50 - ja minähän kilttinä tyttönä naputtelin sen verran tilausta menemään eikä muuten ollut edes vaikeaa, paitsi ehkä se kun yritti hieman tilaustaan rajata ettei hirmuisasti tuosta yli menisi :D


Tilaukseen lähti kaksi luomivärikokoelmaa, highlighterkokoelma sekä nestemäinen huulipuna.


Mile High sisältää kuusi luomiväriä (alla lainaus ColouPopin sivuilta):

Truth: A neutral light beige eyeshadow with a warm satin finish
Nillionaire: A warm bronze with tons of gold and multi coloured glitter in a Metallic finish
So Quiche: A soft olive with a highly reflective gold and pink violet glittery duo chrome metallic finish
Lala: A true rose gold in an Ultra Metallic Finish
Cricket: A smoky mid-tone plum with warm and cool highlights of soft glitter
Mittens: A deep warm brown with a red violet undertone leaving a matte finish



Yllä swatchauksessa ensin ylärivissä olevat luomivärit, jonka jatkona alarivi. 


Ihana Hello Kitty -aiheinen Mama's Apple Pie sisältää neljä luomiväriä (kursivoituna lainaus ColourPopin sivuilta):


Rainbow: Glitter sheer finish white with highlights of silver and pink glitter
Friendship File: Metallic finish warm peachy beige dusted with silver and pink glitter
Small Gift: Pearlized finish mid-tone peachy pink
School Bus: Pearlized finish deep navy blue


 Vaalein sävy näistä ei juurikaan sävyä anna, enemmänkin kimallusta eli sopii hyvin toisten luomivärien päälle. Tällä nelikolla saa todella kauniin silmämeikin aikaiseksi ja nämä ensimmäisenä käyttöön päätyivätkin.


Highlighter-kolmikkoja oli valittavana kolme erilaista ihonsävyn mukaan valittavaksi, itse toki päädyin siihen vaaleimpaan eli valintani oli Cookies (kursivoituna jälleen lainausta ColourPopin sivuilta):

 Stole The Show: light warm silver with flashes of pink, silver and gold 
Smoke N Whistles: cool-toned pink champagne with silver highlights 
Lunch Money: soft light gold




Highlighter-sävyissä ei kovin suurta eroa kyllä swatchauksessa ainakaan tule esille.

Koostumus ColourPopin tuotteissa on melkoisen uniikki - itselläni ei ainakaan vastaavaa ole tullut aikaisemmin vastaan. Rehellisen nestemäisiä tai puuterimaisia nämä eivät olet - ehkä jokin hybridi näistä? Itse olen levityksessä käyttänyt sormia (highlighterit) ja synteettistä sivellintä (luomivärit). Myös häivytys onnistuu hyvin vaikka itse alkuun pohdiskelin tuon koostumuksen vuoksi.


Huulituotteista ostoskoriin klikkasin mukaan Ultra Satin Lip sävyssä Alyssa.


Ihan mielettömän kauniin sävyinen nestemäinen huulipuna, joka jättää satiinisen pinnan. Kesto on hyvää luokkaa, muttei ehkä näin talvella paras valinta rutikuiville huulilleni - korostaa huulten juonteita aika tehokkaasti.

Jenkeistä tilatessa kannattaa muuten huomioida, että mikäli tilaus yrittää (postikuluinen) sen n.22€ niin joudut maksamaan päälle ALV:n. Oma tilaukseni teki yhteensä n.60€ ja tulliin makselin sitten päälle vielä hieman alle 15€ lisää, kuitenkin koko setti oli ehdottomasti tuon n.75€ arvoinen!


Joko sinä olet ColourPopille tilausta naputellut menemään vai oletko immuuni kaikelle sille hehkutukselle mitä sarja on saanut osakseen? :D

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Joulukalentereiden luukut 22-24

No niin. Viimeisetkin luukut on avattuna, joten kurkistetaanpa mitä sieltä löytyi. Edelliset luukut löydät täältä.


22.luukku
oli pettymys; taas kynsitarroja! :/ Vaihteeksi vihreä kynttilä Yankee Candlesta.


23.luukku
ei myöskään kovin paljoa petrannut; vastaavanlainen tuotehan tuli jo aikaisemmin, kirsikkaisena.. Ja punainen..


24.luukku
Herätti kyllä hymyn; luomiväripaletti! Nudesävyt, jotka myös sopivat aivan jokaiselle. Yankee Candlen luukku kätki sisälleen kaksi tuikkua.


Aion tosiaan vielä molemmista kalentereista tehdään yhteen vetopostauksen, jossa kokonaisuus hahmottuu paremmin. Essencen kalenterissa oli jokunen pettymys mukana (ehkä useampikin kuin olisin toivonyt?), Yankee Candle nyt oli mitä toivoinkin; kynttilöitä :D Toki ensiajatuksena oli, että variaatiota olisi kynttilöissä ollut enemmänkin, mutta ehkä kuitenkin ihan ymmärrettävää, että kalenteriin on tähän vuoden aikaan sopivia värejä ja tuoksuja laitettu - pitääkin kurkata kalenterin taakse, josko sieltä löytyy tarkempi tieto mitä tuoksuja kynttilöissä olikaan :D


Nyt kun viimeinenkin luukku on avattuna niin minkälaiset on fiilikset? :D

Icy Magic

Onko Polaar sinulle merkkinä entuudestaan tuttu? Kyseessä on ranskalainen ihonhoitosarja, joka hyödyntää pohjoisen luonnon antimia tuotteis...

Luetuimmat