maanantai 4. tammikuuta 2021

Pikkuneidin joulukalenterit


Pikkuneiti sai availla joulukuussa peräti neljän joulukalenterin luukkuja. Yllä olevasta kuvasta jäi puuttumaan yksi eli se perinteisin; Ryhmä Hau -suklaajoulukalenteri, jonka hän sai mummoltaan. Itsellänihän oli ajatuksena skipata joka päiväinen suklaa-annos, mutta ehkä se nyt ei noin pienessä määrässä pahitteeksi ole :D Lisäksi mukana oli jo viime vuonna availtu Muumi satujoulukalenteri, Pipsa Possu satujoulukalenteri sekä kolmantena minun itseni kokoama kalenteri. Pipsan joulukalenteri oli ihan kiva, mutta itselleni ehkä loppujen lopuksi pettymys; sadut olivat todella minimittaisia. Mutta eipä tuo kalenteri itsessäänkään kallis ollut ja ehkäpä noista on iloa pidemmäksikin aikaa. Tiedä vaikka käytän sekä Pipsan että Muumien sadut vielä ensi jouluna uudella kierroksella :D

Itse täyttämäni kalenteri pohjana toimi tosiaan muutaman vuoden takainen Lookfantasticin joulukalenteri. Luukkujen täytteinä oli hyvin pitkälti jo kotoa löytyneitä juttuja, uutena ostin mukaan lähinnä herkut muutamaan luukkuun. Keräilin luukkuihin mukaan siis mm. Muumi-hahmoja, tarroja, hiuslenkkejä ja hiuspantoja. Neiti tuntui kovasti tästä kalenterista pitävän, joten ehkäpä kokoan jonkinlaisen hänelle myös ensi vuodeksi. Yhtenä kalenteripohjan vaihtoehtona on myös oma vanha kankainen joulukalenteri, jota äitini on minulle aikanaan täytellyt.

Minkälaisia joulukalentereita teiltä on löytynyt nyt tai aikaisemmin?

8 kommenttia:

  1. Hienoja kalentereita! 😍 Oon ollut laiska äiti ja ostanut noille vain ainoastaan ne yhdet suklaakalenterit. 😆 Tyytyväisiä ne ovat olleet kyllä!

    VastaaPoista
  2. Nuorimmalla on ollut Lego kalenteri monena vuonna mutta nyt oli Kinder -kalenteri.

    VastaaPoista
  3. Kivan kuuloinen toi Pipsa kalenteri! Kummitytön pikkuveli on sen verran kova fani, että hän olis varmasti rakastanut tuota! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa pitää ensi vuotta varten mielessä, tiedä vaikka saisi alesta hankittua jo nyt? :)

      Poista
  4. Kiva idea uudelleenkäyttää tuo Lookfantasticin kalenteripohja!

    hanna
    <a href="https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi>https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi</a>

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Glossybox joulukuu

*)mainoslinkki Joulukuun * Glossybox saapuikin yllättäen ihan alkukuusta. Teemana boxissa on Rock&Glam ja tokikin kun kyse on joulukuis...

Luetuimmat