torstai 25. tammikuuta 2024

Pout preserve

*)mainoslinkki

Talvella iho on kovilla pakkasten sekä ilmastoinnin vuoksi, näin ollen myös huulet vaativat hieman extra huolenpitoa. Olen käyttänyt ajoittain apteekista ostettavaa Bevita R -voidetta, mutta kaipasin välillä jotain muutakin, joten ostin itselleni testiin:


joka lupaa paitsi kosteuttaa huulia, myös estää volyymin katoamista, palauttaa huulten kimmoisuutta ja pehmentää huulia. Ja näiden kaikkien pitäisi olla nähtävissä jo viikon käytössä. Tuote on vegaaninen ja tuoksuu kevyesti sitruunaiselta. Aika isojahan tämä tuote tosiaan lupaili enkä nyt ihan ole varma täyttyykö lupauksista oikein muut kuin tuo kosteutus, tai kenties muiden lupausten seuraaminen olisi vaatinut pikkutarkempaa seurantaa. Huulivoiteena tämä on kaikinpuolin oikein miellyttävä ja edullisempaan hintaan voisin napata uudelleenkin itselleni käyttöön. Kicksin lisäksi löytyy myös mm. *Cocopandan, *Elevenin ja *Lykon valikoimista.

Onko sinulla jokin suosikki huulivoide, jota voisit suositella kokeilemaan?

lauantai 20. tammikuuta 2024

Supernopeaa

Kaikki ovat varmasti kuulleet pikamuodista, jota esimerkiksi H&M edustaa, eikä ultrapikamuotikaan liene terminä tuntematon. Kuten arvata saattaa niin ero näiden kahden välillä on se, että ultrapikamuoti tuottaa tuotteita vielä nopeammalla tahdilla kuin pikamuoti ja tämähän toki tarkoittaa myös luonnon kannalta aika katastrofaalista tilannetta.

Shein on ultrapikamuotiyrityksistä ehkä se eniten otsikoissa ollut, mutta näitä on monia muitakin. Temu on alkanut ottaa aika paljon jalansijaa eikä sen mainoksilta voi välttyä. Lisäksi toki on sitten esimerkiksi AliExpress, josta voi tilata näiden kahden edellä mainitun tavoin mitä tahansa. Ongelmana näissä on tosiaan luonnonvarojen järjetön tuhlaaminen ja kun tuotteita myydään niin pilkkahintaan kuin mitä näissä yrityksissä, lienee ilmiselvää etteivät työntekijät saa kovinkaan kummoista korvausta työstään. Jos ympäristö tai työntekijöiden riistäminen eivät sinua hetkauta niin kannattaa huomioida, että näistä ostaessasi et koskaan voi tietää mitä saat. Hyvin usein mainoskuvat ovat manipuloituja (ja useinhan se on ihan ilmiselvästi nähtävissäkin) ja näistä löytyy somessa paljon "tämän tilasin, mutta tämän sain" -kaltaisia postauksia. Jos tuote sitten sattuukin olemaan suunnilleen mitä tilasit, on se laadultaan todella heikkolaatuinen. Lisäksi et koskaan voi tietää mitä myrkkyjä tilaamasi tuote sisältää, koska tietenkään näitä ei ole missään mitenkään testattu - mitä nyt eri ohjelmat joskus jotain ovat testailleet ja tulokset ovat olleet melkoisen järkyttäviä.


Itsekin olen erehtynyt halvan hinnan perässä tilaamaan esim. Sheinistä tuotteita ja osa näistä on ollut ihan ok (olen kylläkin tilatessa pyrkinyt katsomaan tuotekuvat sekä arviot tuotteista tarkkaan), mutta silminnähden laatu tuotteissa ei ole lähelläkään esim. H&M:n tuotteiden laatua - tai vaikkapa Lidlissä myytävien. Itse olen tehnyt ehdottoman päätöksen olla enää jatkossa tilaamasta näitä halpakaupoista, koska näissä on oikeasti riskit esimerkiksi edellä mainittujen myrkkyjen vuoksi melkoiset. Riskit eivät mielestäni ole missään nimessä säästöjen arvoisia. Lisäksi Suomestakin löytyy useita halpakauppoja, josta sitä krääsää saa ostettua, tai sitten yhtenä hyvänä kauppapaikkana on kirpparit, joita löytyy paljon myös netistä. Kirppareilta voit tehdä loistavia löytöjä ja ehdottomasti ekologisemmin kuin ostamalla uutta. Ja jos uutta tarvitsee ostaa, löytyy paljon parempia vaihtoehtoja, vaikkapa tuo H&M on Sheiniä, Temua sun muita parempi.

Mitä mieltä sinä olet ultrapikamuotiyrityksistä?

 

perjantai 19. tammikuuta 2024

Ilmankin pärjää

Ajattelin tehdä pienen postauksen kosmetiikkatuotteista, joita ilman itse pärjään hyvin. 

Meikinpohjustaja: Itselläni on tällä hetkellä käytössä yksi primer, jonka olen joskus jostain saanut, mutten koe tätä lainkaan itselleni hyödylliseksi. Aika ajoin näitä olen testaillut, mutta omalle kohdalle ei ainakaan vielä ole osunut sellaista, jota ilman en voisi olla eli menin varmaan jatkossakin ilman näitä. Ja tässä tarkoitan nimenomaan koko kasvoille käytettävää pohjustajaa, silmämeikinpohjustaja on ihan must.

Meikinkiinnityssuihkeet: Tämäkin on kategoria, jota olen aika ajoin testannut, mutten vain koe itselläni oikein ehkä edes toimiviksi - tai eivät ainakaan anna sellaista lisäarvoa, että ottaisin itselleni jatkuvaan käyttöön. Tosin eräs meikkiguru taisi sanoa, että itse käyttää ja suosittaa käytettäväksi näitä suihkeita mieluummin meikkipohjan alle kuin päälle - tätä tekniikkaa voisi ehkä kokeilla jos joskus jostain suihke osuu kohdalle. (Ihonhoidossa olen sitten taas ihastunut ensimmäisenä ihonhoidon vaiheena käytettävään kosteuttavaan suihkeeseen.)


Nestemäiset poskipunat, highlighterit, varjostusvärit: Näitäkin olen aika ajoin testaillut ja jotain taitaa kaapistakin löytyä mutten ole oikein syttynyt näille. Ehkä nämä vaatisivat vain enemmän testaamista. Voisinkin nostaa noita kaapissa olevia nestemäisiä tuotteita esille ja kokeilla tuleeko niitä käytettyä vai pitäisikö ne vain heittää pois. (Ovat jo sen verran vanhoja ettei enää ehkä kehtaa muille käyttöön antaa.)

Ripsientaivutin: En tiedä muuttiko raskaus, synnytys, ikä, ripsiseerumit tms. ripsiäni, onko ripsivärit kehittyneet vai mitä. Aiemmin taivutin oli ihan ehdoton, mutta nyt olen ollut jo useamman vuoden ilman taivutinta. Aina parempi jos näihin ei tarvitsisikaan enää palata.


Mitä tuotteita ilman sinä olet todennut pärjääväsi hyvin? 

torstai 18. tammikuuta 2024

Fantasy

*)mainoslinkki


Muistan jossain määrin Britney Spears -tuoksujen lanseerauksen, mutten tällöin näille jotenkaan oikein syttynyt. Vaikka jokin mielikuva minulla oli etteivät nämä olisi huonojakaan olleet... Joka tapauksessa en malttanut olla hankkimatta itselleni yhtä tuoksuista testiin, kun se sattui hyvässä tarjouksessa vastaan:


Tuoksua kuvataan lumoavan vangitsevaksi lemmenrohdoksi, joka pursuaa viettelystä ja aistikkuutta. Tuoksusta löytyy (latvatuoksut:) kiivi, punainen litsi, kvitteni, (sydäntuoksut:) valkoinen suklaa, kuppikakku, orkidea, jasmiini, (pohjatuoksut:) myski, orvokin juuri(?) ja puiset nuotit. Ensifiilis tuoksusta on, että tämä on ehkä liian vaniljainen omaan makuuni eli ehkä nuo sydäntuoksun valkoinen suklaa ja kuppikakku tulevat omalla ihollani jo heti alussa aika voimakkaasti esille. Hieman iholla ollessaan tuoksu pehmenee. Menee omalla kohdallani kategoriaan "ihan kiva", muttei sellainen mihin tarttuisin uudemman kerran. En itse tosiaan ole vaniljaisten tms. tuoksujen ystävä, mutta veikkaan, että mikäli sinä pidät sellaisista, voisi tämä olla enemmän sinun juttusi. Kannattaa käydä tuoksuttelemassa jos jossain siihen on mahdollisuus! (Tuoksu löytyy myös *Lykolta 30ml (32,90€), 50ml (43,90€) ja 100ml (53,90€) koossa, tuo 50ml koko näyttää olevan tällä hetkellä myös sieltä loppuunmyytynä.)

Oletko sinä lukenut Britneyn uuden kirjan? Mikäli et niin suosittelen lämpimästi, se oli mielenkiintoinen vaikkei mikään suurista suurin Britney-fanikaan olisi.

keskiviikko 17. tammikuuta 2024

Hydra-Light

*)mainoslinkki

Käytin hyödykseni joulukuussa olleita *Kicksin tarjouksia ja varsinkin *Skin Treat -tuotteita tuli useampikin hankittua itselleni käyttöön. Muutaman näistä nappasinkin heti käyttööni, joten tänään pääsee jo yksi näistä hankinnoista esittelyyn:


*Hydra-Light Face Gel (ovh 17,90€/50ml)
on geelivoide (sivuilla puhutaan geelistä, mutta minun makuuni tämä on enemmänkin geelivoidetta), joka soveltuu käyttöön aamuin-illoin. Vaikuttavina aineina mm. prebiootteja, viikunakaktusta ja vihreää teetä. Sopii normaalille ja rasvaiselle iholle. Kevyestä ja nopeasti imeytyvästä koostumuksestaan huolimatta tämä on soveltunut mainiosti oman ihonhoitoni osaksi myös näin kovilla talvipakkasilla, mietin itseasiassa, että kesällä tämä voisi olla omalla sekaihollani sopiva myös ihan yökäyttöön. Tuotteessa on selkeä parfyyminen tuoksu, joka on minun nenääni todella miellyttävä, mutta tuoksuherkille tuote ei varmaankaan sen vuoksi ole välttämättä soveltuva. Tuoksu haihtuu myös nopeasti eikä jää omaan nenääni tuoksumaan. Olen tykännyt tästä tuotteesta todella paljon ja vaikka mielelläni kokeilen aina uusia, niin tähän voisin palata uudelleen - ja melko varmasti joskus vielä palaankin.

Onko sinulle löytynyt suosikkeja Skin Treat -tuotteiden joukosta?

lauantai 13. tammikuuta 2024

Pörssi vai kiinteä?

Tänään aiheena jotain aivan muuta kuin kauneutta ja kosmetiikkaa, mutta jotain hyvinkin ajankohtaista. Nimittäin sähkö, joka varmasti kiinnostaa vähintäänkin kaikki pörssisähkösopimuksella olevia. Itselläni loppui viime vuoden maaliskuun loppuun alle 5s/kWh kiinteä sopimus ja tarkoituksenani oli kesään asti mennä pörssisähköllä ja katsella sitten kiinteiden sopimusten hintoja. No en ehkä muistanut niin kovin aktiivisesti hintoja seurailla eivätkä ne sitten toisaalta tietenkään laskeneet vastaavalle tasolle kuin aiemmin, joten jäin pörssisähkösopimukselle. Varsinkin kun olin liittynyt Facebookissa Pörssisähkö-ryhmään (jota suosittelen lämpimästi jokaiselle, joka on kiinnostunut pörssisähköstä!) ja saanut sen kautta varmuutta jatkaa pörssisähköllä. Pidemmällä aikavälillä tämä kaikkien asiantuntijoiden mukaan kun on se edullisin sähkösopimus mikäli sinulla on lainkaan mahdollisuutta säädellä sähkönkäyttöäsi hieman halvemmille tunneille.


Itselläni on kaksi tulisijaa (joista tosin leivinuunin otin vasta alkuvuoden hirmu sähköhinnoilla käyttöön, koska se on rakennettu hieman huonosti ja jo myyntivaiheessa varoiteltiin ettei se vedä kovinkaan hyvin..) ja lisäksi teen käytännössä täysin etänä työt eli minulla on hyvät mahdollisuudet säädellä omaa sähkönkäyttöäni. Vuoden loppuun asti homma meni ihan hyvin, vaikkakin joulukuun alussa kohtuullisen kovat pakkaset ja korkea sähkönhinta hieman lisälyöntejä ja stressiä aiheuttikin - se oli tosin vasta alkua. Jokainen on varmasti kuullut tammikuun ensimmäisestä perjantaista, jolloin sähkö oli kalliimpaa kuin koskaan. Onneksi pörssisähkössä saa seuraavan päivän hinnat tietoonsa edellisenä päivänä klo14 maissa, joten pientä reagointiaikaa jäi ja sain isäni avulla tuon leivinuunin tulille ja sitä kautta hieman lisälämpöä hirmupakkasissa. Sainkin kohtuullisen hyvin sähkönkäyttöä kovista pakkasista huolimatta alaspäin, mutta silti yhdeltä ainoalta päivältä laskua kertyi reilu 30€.

Moni säikähti tuota hirmuhintaista päivää ja siirtyi kiinteään sopimukseen, mitä en nyt varsinaisesti ihmettele ja kävihän se itselläkin mielessä. Mutta. En vain halua maksella kesältä hirmuhintaa sähköstä (itselläni sitä kuluu asunnon viilennykseen joka tapauksessa) ja toisaalta tykkään tästä, että itse pystyy hieman enemmänkin vaikuttamaan sähkölaskuunsa. Toisaalta myös kannattaa huomioida, että halvat sähköt tuotetaan ekologisemmin kuin kalliimmat hinnat eli jokaisen olisi hyvä ohjata omaa sähkönkäyttöään ekologisempaan ajankohtaan. (Ja kyllä tiedän ettei puulla lämmittäminenkään ole ekologinen vaihtoehto, mutta kovilla sähkönhinnoilla ei oikein muuta vaihtoehtoa ole. Toivottavasti vielä joskus ekologista sähköntuottoa olisi niin paljon, että puulla lämmittämistä voisi vähentää ellei jopa täysin lopettaakin.) Vaihdoin kyllä itsekin tuon hirmuhintaisen päivän jälkeen sähköyhtiötä, ajatuksella, että nyt vahtaan ihan kunnolla ensi talvelle kiinnityksiä pörssisähkön päälle, joilla voi saada vielä paremmin säästöä sähkölaskuun oman kulutuksen ajoittamisella aikaan. Uskon, että kyllä näistä talvihinnoistakin vielä selviää ja toivon toki edullisempia hintoja lopputalvelle.

Onko sinulla pörssisähkö vai kiinteä?

P.s. https://liukuri.fi/laskuri -sivustolla pystyy syöttämällä omat tiedot laskeskelemaan mitä pörssisähkö sinun käytölläsi olisi tullut maksamaan :)

perjantai 12. tammikuuta 2024

Liian hyvää ollakseen totta

 Olen vähän myöhäsyntyisesti vasta viime vuoden lopulla kunnolla innostunut Youtubesta ja seuraan siellä tällä hetkellä aktiivisesti muutamia ulkomaalaisia tubettajia (muutaman tutun suomalaisen lisäksi <3). Kaksi heistä tekee paljon juttuja verkostomarkkinoinnista eli monitasomarkkinoinnista, englanniksi käytetään lyhennystä MLM (käytän tätä lyhennettä jatkossa). Aihe on tooooodella mielenkiintoinen, joten ajattelin tänne nyt jakaa muutaman ajatuksen tästä. Jos vaikka tämä tavoittaisi jonkun joka meinaa astua tähän pommiin ja pakittaisikin hyvin rajusti asiassa (tai vähintäänkin ottaisi kunnolla selvää mikä homman nimi todellisuudessa on ennen kuin mihinkään lupautuu mukaan). Aihehan on toki sellainen, että voi herättää aika voimakkaitakin tunteita, ainakin niissä ketkä hommassa mukana ovat ja seuraamani tubettajat ovatkin joutuneet sietämään kaikenlaista postaustensa vuoksi - onneksi he eivät kuitenkaan pelottelulla vaikene.

P.s. Jos olet intohimoinen MLM-"yrittäjä", johon ei mikään järkipuhe uppoa niin voit lopettaa lukemisen vaikka tähän ja siirtyä MLM-yrityksiä ihailevien sivuille <3


MLM ei ole lain vastaista (valitettavasti), vaikka se liippaakin hyyyyyvin läheltä pyramidihuijausta (joka on laitonta). Ideana tässä on paitsi myydä yrityksen tuotteita/palveluita (mikä itsessään ja pelkästään on ihan ok), mutta myös rekrytoida omaan tiimiin porukkaa tekemään samaa hommaa ja saada heidän myynneistään bonukset (ja tämä osa tässä ei ole hyvä - eli mitä korkeammalla olet tämän pyramidin huippua niin sen paremmat tuotot saat, niiden kaikista alimpana olevien kustannuksella). Itsekin olen ollut mukana esim. Oriflamessa, joka on ehkä yksi Suomessa tunnetuimmista verkostomarkkinointiyrityksistä nyt Suomessa lopettamassa olevan Avonin lisäksi. Itse en vain koskaan syttynyt tuolle tiimin kokoamiselle enkä sitä yrittänytkään, pienen hetken myin omille tutuille tuotteita ja sekin kuivahti hyvin nopeasti kokoon. Ja näinhän se useimmilla MLM-yrityksiin mukaan menevillä meneekin, koska pelkällä tuotteiden myynnillä noissa et tule pääsemään kovinkaan kummoisille ansioille vaan pahimmillaan menetät itse rahasi.


Yksi ehkä suurimmista maailmalla tunnetuista MLM-yrityksistä on Amway, johon itseänikin yritettiin saada mukaan entisen työkaverini toimesta joskus hieman alle 10v sitten. Itselleni yritys oli tuolloin täysin vieras eikä se ehkä Suomessa olekaan kovin suurta jalansijaa saanut. En nyt ihan täysin muista hänen markkinointipuhettaan, mutta en joka tapauksessa hommalle syttynyt ollenkaan - ja vielä vähemmän siinä vaiheessa kun kävin exäni kanssa yrityksestä keskustelua ja selvittelin mistä oikeasti on kysymys. Ja nyt kun mietin asiaa tarkemmin niin tässä oli heidän hommalleen kai aika tyypillinen piirre eli tää ex-työkaveri kutsui käymään kahvilla työpäivän jälkeen eikä ennakkoon halunnut kertoa tarkemmin mistä on kysymys ja itsehän uteliaana ihmisenä ajattelin etten menetä sille kahvittelulle menemällä mitään. (Mikä omalla kohdalla onneksi pitikin paikkansa, koska torppasin homman aikalailla heti alkuunsa ja muistelisin tämän ex-kollegan kuitenkin kohtuullisen hyvin ymmärtäneen myös sen ei-vastauksen.) Näitä kahta tubettajaa seuraamalla tästä yrityksestä selvisi muuten se, että he eivät nykyaikana poikkeuksellisesti halua, että hommassa mukana olevat käyttävät sosiaalista mediaa hyödykseen eli heillä mukaan rekrytointi taitaa tapahtua vanhanaikaisella tyylillä ja juurikin yrittämällä puhua mukaan jokainen tuttu ja tutun tuttu kehen vain kontaktin saa.


Olen myös täällä blogissa MLM-yritysten tuotteita esitellyt, jota en ehkä enää lähtisi uudelleen tekemään vaikka siihen mahdollisuus tulisikin. (Kuten olette ehkä huomanneet niin muutoinkaan enää juurikaan yhteistyöpostauksia tee, koska haluan tästä hommasta kaikki paineet itseltäni pois ja tehdä tätä ihan vain ja ainoastaan omaksi ilokseni. Ja pitää välillä vaikka pidempiäkin taukoja jos inspiraatiota ja/tai aikaa bloggaamiselle ei ole.)

Syy miksi MLM on niin huono valinta on se, että he lupaavat paljon, mutta antavat harvoin lopulta mitään. Lisäksi mitä pidempään olet mukana ja mitä korkeammalle kohoat, sitä vaikeampi sinun on päästä irti jos jossain vaiheessa lopulta tajuat mikä todellisuudessa on homman nimi. MLM-yrityksissä on myös hyvin paljon kulttimaisia piirteitä, varsinkin kun kuulee juttuja korkeammalle taholle päässeiltä ja lopulta järkiinsä tulleilta ja hommasta irti pyristeilleistä. Itse aion näistä ainakin visusti pysytellä erossa ja toivon jokaisen miettimän homman pohjamutia myöten ennen kuin itsensä tuohon pyörään kiinnittävät mukaan - tai jos ovat jo mukana, niin miettivät oikeasti mitä ovat saaneet hommasta verrattuna esimerkiksi työmäärään mitä ovat sen eteen joutuneet tekemään. Kannattaa myös miettiä mikä on todellisuus erilaisten "palkintojen" taustalla, kuinka kalliiksi ne lopulta sinulle tulevat ja ovatko esim. palkintomatkat todellisuudessa lomamatkoja vai täynnä kaikkia pakollisia puhetilaisuuksia sun muuta.



Jos jokin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se yleensä on juurikin sitä. Jos sinulta sujuu hyvin englanninkieli niin suosittelen lämpimästi kurkkaamaan Youtubesta (löytyvät myös muista some-paikoista, mutta Youtube on se heidän ykköskanavansa) CC Suarez ja Isabella Lanter, jotka ovat tehneet hyvin monista MLM-yrityksistä juttuja, joissa on käyty pohjamutia myöten esimerkkien avulla näiden yritysten myrkyllisyys (hyvin paljon heillä on juttua jenkeissä toimivista yrityksistä, jotka eivät ainakaan itselleni ole kovin tuttuja (kuten Monat), mutta käsittelevät aihetta myös yleisellä tasolla sekä näiden maailmanlaajuisten yritysten (kuten Amway tai Young Living) kautta). Ja vinkkaa ehdottomasti jos sinulla on tiedossa jotain muita vastaavia hyviä tilejä ottaa seurantaan <3

Onko sinulle MLM entuudestaan tuttu ja onko sinulla yrityksistä minkälaisia kokemuksia?

torstai 11. tammikuuta 2024

Caffeine Eye Cream

*)mainoslinkki

Mitä enemmän ikää tulee, sitä tärkeämmäksi tulee hoitaa silmänympärysihoa, koska siellä ikääntymisenkin merkit tulevat nopeammin esille. Silmänympärysiho on ohutta ja toisaalta, jos käyttää silmämeikkiä, joutuu se melko koville aina kun silmämeikkiä on poistamassa. (Ja huom. poistathan meikit kasvoiltasi ihan joka ikinen päivä?)


lupaa kosteuttaa ihoa sekä häivyttää turvotusta, tummuutta ja juonteita silmänympärysiholla. Varsinkin nyt kovilla talvipakkasilla iho kaiken kaikkiaan on joutunut koville, joten tämä on ollut ehdottomasti tarpeen. Koostumukseltaan on aika täydellisen voidemainen siten, että soveltuu hyvin käyttöön meikin alla, mutta toisaalta koostumus sopii hyvin myös yökäyttöön (jossa itse tykkään yleensä vähän paksummista ja hoitavammista koostumuksista). Olen siis itse käyttänyt tätä aamuin-illoin. Silmänympärysvoiteet ovat itselläni usein se luokka etteivät ne herätä kovinkaan kummoisesta fiiliksiä suuntaan tai toiseen, ehkä tuoksuttomuuskin tekee sen (joka on toki ehdoton silmänympärystuotteiden kohdalla itsellänikin). Ihonhoidossa yleensäkään harvoin näkee mitään silmiinpistävää muutosta, jos on hoitanut ihoaan säännöllisesti. Tämä tuote sijoittuu ehkä niille sijoille, että voisin napata uudelleenkin käyttöön jos ei mitään kivaa muuta olisi mahdollista testata. Ihan jo senkin vuoksi, että tällä tuotteella (kuten The Inkey Listin muillakin tuotteilla) on loistava hinta-laatu -suhde ja tämä tuote tosiaan tuntuu toimivan omalla silmänympärysihollani hyvin.

Käytätkö sinä silmänympärysiholla erillisiä tuotteita?

maanantai 1. tammikuuta 2024

Borage Seed Oil

*)mainoslinkki

Varsinkin näin talvipakkasilla itse tykkään tehostaa ihonhoitoani kasvoöljyllä:


on kaikille ihotyypeille (ja erityisesti kuivalle ja ärtyneelle iholle) soveltuva kylmäpuristettu rohtopurasruohoöljy. Lupaa rauhoittaa ja auttaa ylläpitämään tervettä ja hyvinvoivaa ihoa. Itse olen käyttänyt tätä (kuten kasvoöljyjä yleensäkin) yötä vasten ihonhoitorutiinini viimeisenä vaiheena. The Ordinaryn tuotteet ovat yleensä ottaen hinta-laatu -suhteeltaan loistavia, maksat tuotteen sisällöstä et esim. tuotemerkistä tai pakkauksesta. Tuotteita löytyy mm. *Kicksin ja *Lykon valikoimista.

Käytätkö sinä kasvoöljyjä?

Glass Serum

*)mainoslinkki Ihan alkuun pakko mainita, että on ihan mahtavaa huomata Kicksin ottaneen käyttöön maininnan ettei aktiiviaineita sisältävät ...

Luetuimmat