tiistai 30. maaliskuuta 2021

Katoavat jäljet

*)mainoslinkki

Tähän kirjaan tartuin, koska se oli jo pidemmän aikaa ollut minulle suositeltujen kirjojen joukossa.


Anna Jansson Katoavat jäljet ovat kertomus poliisista nimeltään Kristoffer Bark, joka on jo useamman vuoden ajan yrittänyt selvittää mitä hänen tyttärelleen muutamia vuosia aikaisemmin kävi hänen kadotessaan polttareistaan. Kristoffer pääsee tutkimaan myös epävirallisen virallisesti tapausta selvittäessään samalla alueella kadonneen ja lopulta rannalta löytyneen saman näköisen toisen nuoren naisen murhaa. Lopputulos on todella yllättävä ja kaikkea muuta kuin itse olisin kuvitellut.

Kirjassa kesti ehkä omaan makuuni aavistuksen liian kauan päästä vauhtiin, mutta kaikesta huolimatta tarina oli niin kutkuttavan jännittävä etten voinut kirjaa jättää kesken. Kuuntelin hyvin pitkälti kirjan äänikirjana, luin vasta aivan loppuosan e-kirjana. Kirjailija ei myöskään ole itselleni entuudestaan tuttu, mutta voisin tarttua kyseisen kirjailijan kirjoihin uudemmankin kerran. Vihdoinkin olen alkanut ymmärtää sen miksi pohjoismaisia dekkaristeja niin kovasti hehkutetaan!

Itse kuuntelin kirjan pitkälti äänikirjana * BookBeatin kautta, mutta mikäli pidät konkreettisista kirjoista enemmän niin voit löytää tämän myös mm. * Adlibriksen valikoimista.

Oletko sinä tutustunut pohjoismaisiin dekkaristeihin tarkemmin?

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kannattaa joskus kokeilla tai jos ei lukeminen nappaa niin äänikirjoina :)

      Poista
  2. Täytyy myöntää, että en ole tutustunut. Aikanaan luin kyllä suomalaisia dekkareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko jotain suomalaisia dekkaristeja jäänyt erityisesti mieleen? :)

      Poista
  3. Anna Jansson ei ole minulle tuttu mutta kiitos vinkkauksesta. Minähän rakastan dekkareita. Ihan parasta luettavaa :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kirjavinkistä. Olen nyt yrittänyt alkaa opetella lukemaan kirjoja. Ja juuri eilen kävinkin kirjastossa :)

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Kuinka Vintedissä myyminen sujuu?

Kirjoittelin teille jo aiemmin Vintedistä kokeillessani sitä ensimmäisen kerran. Kyllä, latasin sovelluksen, tein tunnukset ja laitoin tuot...

Luetuimmat