torstai 4. maaliskuuta 2021

Aikuisten ystäväkirja

Bongasin HennaM-blogista hauskan Aikuisten Ystäväkirjan, joka ehdottomasti piti napata itsellekin vastailtavaksi:

Siviilisäätyni: naimaton

Asumismuotoni: paritalo


Ammatti: työterveyshoitaja (sairaanhoitaja/terveydenhoitaja), kosmetologi

Työpaikka: Tällä hetkellä ei ole. Kuten olen maininnut, irtisanouduin vuoden lopulla ja nyt kevään käytän voimaantumiseen, opiskeluun ja miettimiseen mitä tulevaisuudelta haluan.

Kiinalainen horoskooppi: Taidan olla rotta sen mukaan.

Harrastukset: Tällä hetkellä harrastuksiin kuuluu lukeminen, lenkkeily ja bloggaaminen.

Periaatteeni: Entisen opettajani sanoma on todella hyvä "tee muille niinkuin haluaisit itsellesi tehtävän".

Pohdin: Tällä hetkellä tulevaisuutta ja mitä siltä haluan.


Pyrin: Olemaan onnellinen.

Rakastan: Kaikista eniten tuota pientä tytärtäni. <3

Haaveilen eniten: Tylsästi yksi suurimmista haaveista olisi tästä koronasta eroon pääseminen ja elämän normalisoituminen. 

Tarvitsen: Omaa aikaa itselleni sekä sosiaalista kanssakäymistä, onneksi jälkimmäinenkin on myös tässä tilanteessa ollut mahdollista.

Pelkään: Hämähäkkejä :D

Kaipaan: Kevättä ja auringonpaistetta.

Murehdin: Hmm. En tiedä onko mitään suurempaa tällä hetkellä mielen päällä.

Kerään: Kai sitä voisi sanoa, että kerään (tai olen kerännyt) kosmetiikkaa. Nyt kylläkin yritän vähän järkeistää sitäkin kokoelmaani :D


Lempi…

Värini: Pinkki

Vuodenaika: Kevät

Eläin: Koira

Kirja: Agatha Christien Poirot-teokset.

Elokuva: En tiedä onko minulla yhtä suosikkia ylitse muiden... Jos pakko joku mainita niin sanotaan vaikka Twister :D

Musiikkilaji: Riippuu fiiliksestä, ehkä suomalainen poppi ja rokki iskee eniten.

Numero: 13

Asia minussa: Riippuu ihan päivästä. :D

Ruoka: Sushi

Juoma: Aamuisin ehdottomasti kahvi. Muuten ehkä vesi/kivennäisvesi.

Lomakohde: Jokin lämmin paikka upeine maisemineen.

Kasvi: Yrtit ja ehkä sieltä erityisesti basilika.

Säätila: Aurinkoinen kevätsää.

Tapa viettää iltaa: Rauhallisesti kotona sohvalla yksin taikka hyvässä seurassa hyvän syötävän kera.


Muuta

Pidätkö tytöistä vai pojista? Riippuu mitä kysymyksellä haetaan, jos seksuaalisesti niin pojat.

Onko sinulla salaisuuksia? Kaikilla jotain pieniä salaisuuksia varmaankin on, isoja luurankoja kaapeissa ei pitäisi olla :D

Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistyksesi? Napakorun hankin muistaakseni joskus about 18-vuotiaana, tatuoinnin tästä muutaman vuoden kuluttua.

Mitä tilaat baarissa? En ole ikuisuuksiin baarissa käynyt, riippuu ihan siitä missä seurassa ja mihin aikaan päivästä. Jos nyt baariin menisin niin tilaus olisi kahvi tai jokin mocktail.

Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä? Minulla on monta ihanaa ystävää. <3

Mitä muuttaisit itsessäsi? Ainahan sitä ulkonäössä jotain pientä viilattavaa olisi omasta mielestä, mutta kokonaisuudessaan olen kohtuullisen tyytyväinen itseeni.


Kerro jotain siitä, kun…

Olit kymmenen vuotta nykyistä nuorempi: Apua. Mitähän ihmettä minä tein kymmenen vuotta sitten. Opiskelin ainakin...

Viimeksi koit romanttisen hetken: Siitä on niiiiiin kauan etten edes muista.

Viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla: Varmaan pikkuneidin kun häntä kutkuttelin :D

Linkitä biisi, joka on koskettanut sinua viimeksi: Irina - Haluun olla yksin.

Haluaisitko sinä napata ystäväkirjan vastailtavaksesi?


2 kommenttia:

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Kuinka Vintedissä myyminen sujuu?

Kirjoittelin teille jo aiemmin Vintedistä kokeillessani sitä ensimmäisen kerran. Kyllä, latasin sovelluksen, tein tunnukset ja laitoin tuot...

Luetuimmat