Siirry pääsisältöön

Bette Box Maaliskuu 2017

Finally! Tässä kuussa boxit olivat lähteneet parissa erässä ja omani oli sattunut valitettavasti tuohon jälkimmäiseen, aloin jo huolestua kun boxi ei alkuviikostakaan vielä liikahtanut mihinkään vaikka osa oli jo omansa esitellyt, mutta onneksi eilen alkoi näkyä merkkejä, että sieltä se on tulossa kun vaan malttaa odottaa :D Itsehän spoilasin itseni jo viikonloppuna, oikeastaan ihan onneksi koska en tänne asti olisi kuitenkaan jaksanut kärvistellä xD toivoin sormet ja varpaat ristissä, että parin tuotteen kohdalla sävy natsaisi - katsokaan kuinka sitten kävikään..


Tässä kuussahan tuotteet ovat tosiaan bloggaajien valitsemia - nämä taitavatkin aikalailla odotetuimpia boxeja vuodessa olla.



Stay Fresh -blogin Marianne:
"Sävyttävä tyvispray häivyttää tyvikasvun ja harmaat tummanruskeista hiuksista hetkessä. Antaa rakennetta ja ryhtiä sekä raikastaa hiukset. Käyttö: Suojaa vaatteet ennen käyttöä. Ravista pulloa voimakkaasti ja suihkuta jakauksittain kuivien hiusten tyveen 10–15 cm etäisyydeltä. Anna kuivua ja harjaa tai pöyhi hiukset kevyesti sormin. Muotoile hiukset haluamallasi tavalla. Voit tehdä tummien hiusten tyvispraylla väliaikaisen liukuvärjäyksen vaaleiden hiusten tyveen. Sävy pysyy hiuksissa seuraavaan pesuun saakka."
Itselläni tämä tuli siis sävyssä Dark Brown, joka varmaankin sävyistä onkin minulle sopivin - latvat tosin ovat tällä hetkellä melko vaaleat balayage-värjäyksen ansiosta. Pitää kokeilla leviääkö tumma värin kuinka pitkälle hiuksiin.

Miten niin liikaa? -blogin Elisa:
"Innovatiivista teknologiaa hyödyntävä CC Meikkivoide näyttää ja tuntuu luonnolliselta iholla – antaen silti hyvän peittävyyden ja puolimatan lopputuloksen. CC-voide levittyy tasaisesti iholle tasoittaen ihon sävyä ja häivyttäen punoitusta. CC-meikkivoide sisältää raikasta, puhdasta pohjoista lähdevettä sekä antioksidanttirikasta lakansiemenuutetta ja puolukansiemenöljyä. Keskitason peittävyys (3/5). Sopii kaikille ihotyypeille."
Tätä odotin eniten boxista, koska on ehdottomasti yksi lemppareista meikkivoiteiden saralla; valitettavasti arpaonni ei tämän kohdalla ollut myöten ja minulle sattui tulemaan sävy Fair, joka on hieman liian tumma ja ehkä enemmän lämpimään taittava.


Yllä olevassa kuvassa vasemmalla vanhempi CC sävyssä Light ja oikealla tämä uusi sävyssä Fair. Koostumuksesta en osaa mennä sanomaan - jonkin verran olen kuullut kommentteja, että tämä olisi juoksevampaa eikä ehkä aivan niin hyvä kuin aiempi versio. Pitää testata onnistuuko tämän käyttö itselläni vai annanko kiertoon.

Essie's -blogin Essi:
"Kaikkien aikojen volyymiboosti - Woah! Tunnet tuotteen tehon jo ensimmäisestä suihkauksesta! XXL Volume takaa perinteisen Batiste-kuivashampoon kaikki hyödyt, sekä erityisen tuuhentavan lopputuloksen! Tylsät veltot hiukset muuttuvat kuohkeiksi & kohotetuiksi samassa hetkessä. XXL–kuivashampoo toimii myös puhtaissa hiuksissa muotoilutuotteena, joka antaa kampaukselle ja tupeeraukselle erinomaisen pohjan ja kestävän tuen."
Batiste on aina IN ja näitä matkakokoisia kappaleita on myös hyvä saada jemmaan - varsinkin kun tässä keväällä on parikin reissua tiedossa. :)

Idajemina -blogin Ida Jemina:
"Kamomillauutetta, E-vitamiinia ja provitamiini B5:tä sisältävä Sensitive After Shave Balm -partabalsami rauhoittaa ihoa välittömästi. Se vähentää ihon punoitusta, estää ihoärsytystä ja kosteuttaa kuivaa ihoa parranajon jälkeen."
Tämä oli boxin sisällöstä se tuote mistä olin vähiten innoissani. Olen kyllä sen hypetyksen kuullut kuinka tämä olisi loistava primeri meikin alle, mutta itselläni ei ainakaan Davvin vastaava toiminut joten tuskinpa tämäkään. Ihan jees testata ihan vain uteliaisuuttaan, mutta kieltämättä kyllä tämä olisi tuotteista ehdottomasti saanut olla se mikä olisi ollut minikoossa. Veikkaanpa, että miehenikin kommentoi mikäli alan näin maskuliiniselle tuoksumaan :D (Davviin verrattuna tämä jää ainakin kädellä selkeästi maskuliiniselta tuoksumaan, iho tuntuu kyllä ihanan sileältä - katsotaan miltä tuntuu kasvojen iholla..)

Glitz&Glam -blogin Minna:
Madara Exfoliating Scrub (ovh 24,90€/60ml, boxissa 12,5ml matkakoko)
"Unohda ihoa raastavat kuorintavoiteet – tämä ylellinen ja täyteläinen öljypohjainen kuorintavoide muuntuu pehmeäksi vaahdoksi, joka puhdistaa, pehmittää ja uudistaa ihon hellävaraisesti poistamatta sen luonnollista kosteutta. Aprikoosin ja kauran öljymolekyylit sitovat lian ja epäpuhtaudetja luonnollisen, hellävaraisen vahan mikrohelmet auttavat avaamaan tukkeutuneita ihohuokosia, poistamaan kuolleita soluja ja silottamaan ihoa. Stimuloi solujen luontaista uusiutumista. Tekee ihostasi pehmeämmän, sileämmän, silminnähden kirkkaamman, puhtaamman ja hehkuvamman. "
Tätä olen aikaisemminkin testannut ja muistelen tuotteesta tykänneeni. Tätä matkakokoakin löytyy muuten myytävänä esim. Biodellystä 5,60€ hintaan.


Kokonaisuutena maaliskuunkin boxi oli mielestäni oikein onnistunut vaikkakin tuntuu aika paljon kuohuntaa aiheuttaneen. Kaikkia tuotteita lähden itse testaamaan vaikkakin tiedän jo melkoisen varmaksi ainakin Nivean yhden testikierroksen jälkeen lähtevän kiertoon ja hieman harmittaa kun Lumenen CC ei oikeassa sävyssä sattunut kohdallani - toisaalta tätä ei aivan siinä vaaleimmassa olekaan ollut jaossa, jota kaikista eniten itselleni olisin mielinyt. Boxilla arvoa on nopeasti päässä laskemalla reilut 40€ mikä on mielestäni ihan kivasti kun tällä on 16,90€ hintaa. Itse olen boxin saanut, mutta kuten ei koskaan muulloinkaan niin ei se myöskään tällä kertaa omiin arviointeihini millään tapaa vaikuta.

Innolla odottelemaan mitä huhtikuun boxi sitten tuokaan tullessaan.. :D


Minkälaisen "tuomion" te boxille antaisitte? :D 


*)pr-näyte

Kommentit

  1. No siis boxi oli jees ja Nivea ihan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joko olet ehtinyt kasvoille asti testata? :D Mä vähän pelkään tuota tuoksua kun tuntuu kädellekin niin voimakkaana jäävän, että liekkö aiheuttaa päänsärkyä kun kasvoille laittaa.. :/

      Poista
  2. Mulla jää Nivea käyttämättä koska tuoksuu mun nenäään liikaa ja kärsin migreeneistä. Lumenen CC oli mulle liian tumma, mutta Madaran kuorinta oli ihan jees, tistaiseksi en oo muita ehtinyt käyttämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun sullekaan ei sattunut CC oikeassa sävyssä :(

      Poista
  3. Minusta boxi oli nimenomaan "ihan kiva", ei säväyttänyt muttei vihastuttanutkaan. Sävyt onneksi natsasi minulla kohdilleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään ehdinkin tuon CC:n jo testata (Niveaa en tietenkään aamulla muistanut..), yksistään ei toimi, mutta toisen meikkivoiteen kanssa sekoitettuna on ihan kiva :D

      Poista
  4. Minullekin boxi saapui vasta eilen, mutta olin hyvin pysytellyt pimennossa, joten boxin sisältö tuli ihan yllätyksenä :). Minuun ei kolahtanut maaliskuun boxi... Jotenkin kokonaisuus jäi tylsäksi ja vaisuksi, eikä mikään aiheuttanut vau-fiilistä. Nivean annan poikaystävälleni käyttöön, koska omaan nenään tuoksu oli liian voimakas :).

    VastaaPoista
  5. Minulla Nivea tuoksui hiukan mutta meikkivoiteen, puuterin jne. alta ei enää lainkaan. Eli kannattaa kokeilla koko meikkipaketti eikä pelkästään yksi n :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvoille ehdinkin testata ja levitysvaiheessa tuoksu oli turhan voimakkaan miehinen, mutta tosiaan ei häiritsevästi jäänyt tuntumaan kun pohjameikin teki loppuun. Valitettavasti vain ei muutoinkaan omalla ihollani ollut primerina niin super että tuon miehisen hajun voisin antaa anteeksi - testikerta jää siis tällä kertaa tuohon yhteen ja laitan pullon eteenpäin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Luetuimmat

Hiljaisuus...

Jotkut teistä ovatkin ehkä bonganneet yllä olevan kuvan Instagram-tililtäni...
Blogin puolella on ajastuksella muutamia julkaisuja tullut, mutta muutoin onkin ollut hiljaista ja syy löytyy kuvasta. Kärsin parin viikon ajan vatsakivuista, joiden vuoksi ravasin useamman lääkärin pakeilla ja alkuviikosta päivystyksessäkin. Kaikenmoisia epäilyjä esitettiin, mutta varsinainen syy tuntui jäävän epäselväksi varsinkin kun kuvittelin oireiden jo hieman yhtenä päivänä helpottaneen - pohtien kyllä mielessäni sanontaa "tyyntä ennen myrskyä"  ja näinhän siinä kävikin..
Verikokeita minulta viime viikolla seurailtiin päivittäin oireiden sekä mm.kohonneen tulehdusarvon tiimoilta. Torstaina aamulla vointi oli lähes kivuton ja pidin sormiani ristissä josko se verikokeissakin näkyisi mutta ei.. Kuitenkin koska arvot eivät päätä huimaavat olleet niin lääkäri oli sitä mieltä, että katsotaan miten oireilun käy eikä arvoja enää seurattaisi.. Vatsakipu kun oli hieman helpottanut ja tuntui soittohe…

Bloggaajaboxi

Vihdoinkin voin sen teillekin paljastaa; pääsen mukaan ensi kuussa ilmestyvään Bette Box bloggaajaboxiin omalla tuotteellani. Teaserini tuotteesta kuuluu: "Tuote, jota on monissa blogeissa hehkutettu ja josta tuli omassa kategoriassaan myös ehdottomasti oma suosikkini." 
Ehdottoman mielenkiintoinen tuote, jonka toivottavasti myös te mielellänne testiin otatte. :)

Pari tuttua bloggaajaa onkin juuri äskettäin paljastanut olevansa blogissa mukana, jännityksellä odotellaan ketä muita mukana on sekä ennen kaikkea boxia ja teidän fiiliksiänne valitsemastani tuotteesta.
Saan myös tarjota teille alennuskoodin boxia varten; koodilla BLINGER saat lokakuun bloggaajaboxin hintaan 15,90€ (norm. 18,90€) - etu koskee jatkuvan tilauksen ensimmäistä boxia tai määräaikaisen tilauksen kokonaishintaa, mukaanlukien lahjatilaukset. Koodi on voimassa 26.9.2017 saakka.

Onko kellään veikkauksia mikä valitsemani tuote voisi olla? Ja lähteekö boxi viimeistään nyt tilaukseen kun tiedät, että minun tu…

Georganics

Koska en #mökkimiitillä ehtinyt tutustua tarkemmin mielenkiintoisiin Georganics-tuotteisiin niin kysäisin maahantuojalta olisi näitä kenties ollut mahdollista saada kokeiluun - mikä onneksi onnistui ja saamani paketti sisälsi mielenkiintoisen setin tuotteita tutustuttavaksi:

Aktiivihiili hampaidenvalkaisujauhe (ovh 19,60€/60ml) Aktiivihiili hammastahna (ovh 16,30€/60ml) Aktiivihiili oil pulling (ovh 16,30€/100ml) Mandariini oil pulling (ovh 16,30€/100ml)

Ennenkuin menemme tarkemmin tuotteisiin niin muutama sana itse sarjasta; kyseessä on vuonna 2015 Englannissa perustettu luonnonmukaisiin suuhygienituotteisiin erikoistunut sarja. Valikoimiin kuuluu hammastahnoja, aktiivihiilijauhetta sekä kookosöljyisiä oil pulling -tuotteita.

Fluoriton hammastahna valkaisee, puhdistaa ja auttaa hammaskiilteen uudelleen mineralisoitumista. Tuoksuu hyvin raikkaalle ja mielestäni hampaiden pesun jälkeen tunne on myös suussa raikas. Valkaisevan vaikutuksen saamiseksi tuotetta tulisi käyttää aktiivisemmin ku…

Puhdista&kosteuta

Kesällä ihon tehohoito saattaa hieman unohtua, mutta talvea kohti mennessä on jälleen aika palata ruotuun. Kasvonaamio on ihana pieni hemmotteluhetki keskellä arkea eikä siihen edes loputtamasti kulu aikaa, varsinkaan tämän kaksikon kanssa:

Deep Cleansing Mask (34,10€/100ml) & Refreshing Moisture Mask (46,51€/100ml)

Tehokosteuttavan naamion tehoaineina on mm. Havaijilaista acaiuutetta, omega-3- ja -6-rasvahappoja ja vaaleanpunaisia Himalajan kivimineraaleja.

Hellävaraisen syväpuhdistava naamio sisältää Amazonin valkosavea ja kaoliinisavea.

Molemmat tuotteet ovat voidemaisia eikä myöskään syväpuhdistava naamio kuivahda iholle vaan on helposti poistettavissa. Myöskään minkäänlaista punoitusta en käytön jälkeen iholla havainnut.

Naamioiden tuoksu on lisäksi todella ylellinen, tulee aivan kauneushoitoloiden kasvonaamiot mieleen mikä ainakin omalla kohdalla nostattaa kasvohoidon kotonakin tehtynä suorastaan ylelliseksi.


Ja mikä parasta kaikille kiireisille; naamioiden vaikutusaika on v…

Chocolate Chip

Huomasittekin ehkä, että heinäkuussa Sephorasta mukaani tarttui jotain Too Faced:ltä - itseasiassa tämä on ihka ensimmäinen tuote, jonka merkiltä omistan..

White Chocolate Chip on minikokoinen 11 luomivärin paletti, joka tuoksuu Too Facedille tuttuun tapaan suklaiselle - eikä mitenkään inhottavan äitelällä tavalla, mutta kevyesti ja tuoksu todella on herkullinen, saattaa jopa alkaa tehdä suklaata mieli :D

Paletti on myös Limited Edition eli myynnissä vain rajoitetun aikaa - kannattaa napata siis mukaansa nyt eikä heti jos alkoi kiinnostaa. Itse taisin tästä jotain 20€ luokkaa maksella..

Paletti ei ole missään nimessä väriloistoa vaan erinomainen arkimeikkiin ja hieman tottumattomankin käsiin.

Paletti koostuukin siis lähinnä vaaleista hentoisista sävyistä ja tummuutta mukaan tuo ainoastaan glitterinen musta luomiväri.

Luomivärit ovat mielestäni laadultaan priimaa eli vaikka sävyt ovatkin vaaleita ja hentoisia niin näitä ei tarvitse pakata luomille hirmuista määrää saadakseen luomivärin…

Essence-joulukalenterin yhteenveto

Yankee Candle -joulukalenteri on esitelty ja nyt olisi vuorossa Essence. Itse joulukalenteria en saanut enää kuvauskuntoon saatettua, joten se ei nyt näissä kuvissa tule esiintymään, mutta kalenterista paljastuneet tuotteethan ne nyt pääosassa ovatkin :)
Osa luukuista oli pettymyksiä (mikä toki oli odotettavissakin..) ja osassa tuli todella kivoja ja mielenkiintoisia tuotteita. Oman kalenterini tilasin Kosmetik4Less-verkkokaupasta 24,90€ hinnalla (päälle toki vielä postikulut, mutta tilasin samalla myös pari muuta tuotetta) - katsotaan lopuksi minkälaisen arvon sain kalenterille laskettua.

Aiempina vuosina käsittääkseni kalenteri on sisältänyt lähinnä kynsilakkoja, tänä vuonna mukana oli paljon muutakin ja kynsilakkoja tuli yhteensä neljä.

Kalenteri sisälsi:

Bette Box Syyskuu 2017

Jälleen olisi aika kurkata mitä Bette Box toi tullessaan - enkä tälläkään kertaa pystynyt olemaan spoilaantumatta sisällöstä, mutta ei anneta sen häiritä :D

Kurkataanpa mitä piristystä syyskuun boxi toi tullessaan:

Lumene Nordic Chic Soft-Matte Puuteri (ovh 17,90€/9g) "Lumene Nordic Chic Soft-Matte Puuteri on ultra-hienojakoinen, satiinimainen mattapuuteri, jossa yhdistyy täydellinen miellyttävyys ja pitkäkestoinen lopputulos. Ultra-pehmeä puuteri poistaa välittömästi kiillon ja jättää iholle pehmeän mattahehkun. Kuivattamaton koostumus tuntuu erittäin miellyttävältä ja pitää meikin paikallaan koko päivän." Käytän itse harvemmin kivipuuteria, mutta eiköhän tälle käyttöä löydy.
Blistex Bliss Flip Ultra Moisturizing Huulivoide (ovh 3,95€/7g)  "Blistex Bliss Flip Ultra Moisturizing huulivoide kosteuttaa tehokkaasti huulia. Sen täyteläinen ja pehmeä koostumus levittyy helposti ja tuntuu ihanalta huulilla. Huulivoide sisältää tehokkaasti kosteuttavaa sheavoita ja siinä…

The one and only Orgasm

Kuten ehkä muistatte niin pääsin heinäkuussa vihdoinkin käymään Sephorassa ja sieltä kotiutin poskipunan, jota olen jo jokusen tovin sillä silmällä katsellut..

Kyseessähän on suorastaan kulttimaineessa olevan Nars Orgasm-poskipuna, jonka nappasin itselleni minikoossa mukaan yhdessä Laguna-aurinkopuuterin kera.

Hintaa tälle kaksikolle jäi ihan kohtuullisesti, mutta ehkei kaksikko ihan turhake hankinta kuitenkaan ole - aurinkopuuterinkaan osalta..

Poskipuna on aivan niin ihana kuin kuvittelinkin <3 ja testasin myymälässä jo ennen ostopäätöstä aurinkopuuteria; koska se ei aivan järkyttävän tummalta vaikuttanut niin uskaltauduin tämän kaksikon itselleni kotiuttamaan. Kevyellä kädellä Lagunalla olen varjostuksia uskaltautunut tekemään eikä kukaan ole ainakaan huomauttanut, että minulla olisi järkyttävät viirut kasvoillani :D

Koska minulta löytyy pari poskipunaa, joista kumpaakin muistelen jossain hieman Orgasm:iin rinnastetun niin ajattelin nostaa ne postaukseen mukaan, saatte nähdä mi…

Elokuun loppuneet

Eilen kurkattiin talouspuolta ja tänään olisi sitten vuorossa roskatunkio. Heinäkuun loppuneiden määrähän oli jo minun silmiini varsin inhimillinen ja samanlaiselta näytti elokuunkin kasa aivan viime päiville saakka - kunnes sitten tosiaan aivan kuukauden viimeisinä päivinä rutistelinkin useamman purkin loppuun :D No hyvä saada noita tavaroita hyllyistä pois, ison kasan sain myös kiertoon tässä kuussa laitettua :) Mutta itseasiaan:

Mukana toki muutamia minikokoja ja kertakäyttöisiäkin tuotteita.. Naamioita minun pitäisikin ehdottomasti käytellä aktiivisemmin pois, koska niitä on melkoisesti kertynyt.. Mutta kurkkaillaan taas tarkemmin näitä loppuneita:


Batiste Dry Shampoo Pretty&Delicate Rose Gold (200ml): Tykkäsin. 4/5

Alterna Caviar CC Cream (25ml)*:
Kiva tuote, jos tulee edullisesti vastaan hetkellä kun vastaavaa tarvitsisin niin nappaisin kyllä mukaan. 3,5/4 (Bette Box 5/17)

The Ordinary High-Spreadability Fluid Primer (30ml):
Kts. aikaisempi postaus. Tämä oli valitetta…

Päivityksen paikka

Lähes puoli vuotta on jälleen hurahtanut siitä kun viimeksi purkkiprojektiani teille päivitin, joten alkaisi olla taas aika kurkata missä mennään? :D Kaikki pannuprojektin päivityksen löytyvät tyhjennysprojekti-tunnisteen alta.
Maaliskuussa pannuprojektissa oli mukana:

(eivät ole kuvan mukaisessa järjestyksessä:) Lush Santa’s Lip Scrub 20g
MAC Cremesheen Hot Gossip 3g
NYX Wonder Stick Highlight and Contour 2x 4g
MAC Amplified Impassioned 3g
MAC Cremesheen Cream Cup 3g Weleda Jardin de Vie Agrume EdP 50ml *
Shela's Base Coat *
NYX Blush Taupe
Benecos Natural Eyeshadow Fairytale
Stagecolor HD Finishing Powder 769 Neutral *
Listalta yliviivatut olen siis saanut käytettyä itse loppuun tai olen antanut eteenpäin näihin kyllästyttyäni :D


Huulipunien käytöstä innostuinkin tuossa keväällä, mutta kesän myötä käyttö sitten taas jäi - katsotaan saisiko innostuksen taas syksyllä takaisin. Puuteria olen myös varsin ahkerasta saanut käytettyä ja myös luomiväri on ollut ahkerassa käytössä, koska olen …