maanantai 10. elokuuta 2020

Jeju

saatu ilmaistuote

Ziaja on lanseerannut korealaisvaikutteisen nuorelle iholle tarkoitetun Jeju-linjan, josta sain tuotteita itselleni testiin. Oma ihonihan ei toki ole enää niin nuori, mutta tuotteet sopivat myös epätasapainossa olevalle aikuiselle iholle. Aina kannattaa muistaa, että aikuinenkin voi napata jonkin luottotuotteen nuorempien ihonhoitotuotteiden puolelta ja lisätä sitten sen anti-age -tehon ihonhoitoon vaikkapa jonkin seerumin muodossa!


Tuotteita linjassa on kuusi; misellivesi, moussemainen kasvovoide, sävytetty kosteusvoide, kasvosuihke, mikrokuorinta kasvoille sekä musta kasvonaamio. Näistä kolmen ensimmäisen suositushinta on 9,90€ ja loppujen 7,90€ eli kyseessä on todella edulliset tuotteet, mihin toki Ziajan kohdalla on totuttu.

Joissakin Ziajan tuotteita on minunkin nenääni turhan voimakkaan parfyyminen tuoksu, mutta näiden kohdalla sellaista ei tarvitse pelätä. Misellivesi on tuotteista kokonaan hajusteeton.

Koska linja on tarkoitettu lähinnä nuorelle (noin 12+) iholle niin arvatenkin sen tarkoituksena on kosteutuksen lisäksi tuoda tasapainoa epäpuhtaalle iholle. Tuotteet ovat hellävaraisesti puhdistavia eli nämä todellakin sopivat loistavasti nuoren ensimmäisiksi ihonhoitotuotteiksi hormonimyrskyjen kuorissa olevalle iholle. Sanoisin myös tuotteiden sopivan loistavasti niin tytöille kuin pojillekin!


Neljästä muusta tuotteesta kerron teille myöhemmin hieman tarkemmin, tässä vaiheessa muutama sana misellivedestä sekä kasvosuihkeesta. Tämän kaksikon nappasin heti saavuttuaan käyttööni.

Misellivesi on tosiaan hajusteeton ja se soveltuu ihon puhdistamiseen aamuin-illoin. Soveltuu kaikille ihotyypeille. Pääraaka-aineina: kistus-uute, kameliaöljy, D-pantenoli ja ksylitoli. Tuote on pakattu pumppupulloon, jonka itse olen kokenut erittäin kätevänä annostelutapana. Omia silmiäni tuote ei ainakaan kirvele. Itsehän en koskaan poista meikkiä pelkällä misellivedellä, mutta kevyen meikinpoistamiseen tämä vaikuttaisi riittävän hyvin.

Kasvosuihke lupaa virkistää, kosteuttaa ja hillitä ihon liiallista rasvoittumista. Sopii kaikille ihotyypeille. Pääraaka-aineet: natriumlaktaatti, luonnolliset salisylaatit, kistus-uute ja kameliaöljy. Itse tykkään sumuttaa tämän suoraan kasvoille, mutta toki tämän voi käyttää myös vanulappujen tai vaikkapa omien käsien kautta. Tuoksuu todella miedosti ihanan raikkaalle, en oikein sen tarkemmin tuoksua osaa identifioida. Itse käytän tämän ensimmäisenä tuotteena ihonpuhdistuksen jälkeen, kuten aina kasvosuihkeet.

Tuotteet ovat todella mielenkiintoisia ja kerrassaan ihania. Sopivat loistavasti myös iholle, joka kaipaa hieman anti-age -tehoa, haen sen vain yksinkertaisesti muuta kautta. Odottakaahan kun pääsen esittelemään teille loput tuotteista!


Oletko sinä bongannut näitä tuotteita jo kaupoista?

10 kommenttia:

  1. Pumppupullot on todella käteviä! Mukavaa kun kirjoitat tällaisia testipostauksia!💛 Itse en oo kaupasta bongannut noita vielä ollenkaan, toisaalta tällä hetkellä olen vähentänyt kaupankäyntini minimiin.

    VastaaPoista
  2. Voih, aika kivat purkit! Oispa tällaisia olisi ollut tarjolla siihen aikaan, kun itse oli 12-vuotias :D Mulla tulee mieleen vaan Clearasil-puikko ja perus Niveat :D No, olihan silloin muutakin, mutta ymmärtänet pointin :)

    VastaaPoista
  3. En ole vielä huomannut näitä missään. Mutta pitääpä pitää simmukat auki, niin tiedän sitten mistä puhutaan :)

    VastaaPoista
  4. Täytyypä ostaa 14-vuotiaalle siskolleni näitä testiin 😍

    VastaaPoista
  5. Kauniita pakkauksia ja totean myös "olisipa näitä ollut kun minä olin teini". Minusta kiaikki purkit ja purnukat olivat silloin tosi rumia. Plussaa pumppupulloista - niitä saisi olla enemmänkin tarjolla!

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Bearel x Valtteri Sandberg kesäboxi

 *)mainoslinkki En ole viime aikoina juurikaan kauneusboxeja tilaillut, vaikka edelleenkin rakastan yllätyksellisyyttä niissä - sekä tietyst...

Luetuimmat