maanantai 5. maaliskuuta 2018

Muotoile, maksimoi & mattaa

Sain paketillisen Dermosilin uutuuksia itselleni testiin, jotka ajattelin heti tuoreeltaan esitellä:


Varjostussivellin (ovh 11,50€)
Nestemäinen mattahuulipuna chestnut & punch (ovh 4,90€/kpl)


En ole tuotteita ehtinyt käyttää kuin parin kokeilun verran, joten saatte nyt vain ensifiiliksiä. Vinkatkaa mikäli haluatte kuulla jostain tuotteesta myöhemmin tarkemmin - mascara tulee kyllä ainakin aikanaan mukaan mascarapostaukseen kun olen useamman jälleen ehtinyt käyttöön korkata ja testailla :D

Postauksen loppupuolella swatchauskuvaa kaikista - sivellintä ja mascaraa lukuunottamatta.


Ensinnäkin kasvojenmuotoilupaletti sisältää kolme voidemaista sävyä kasvojenmuotoiluun; kermanvaalea on tarkoitettu korostukseen, roosa poskipunaksi ja ruskea muotoilemaan. Voit levittää tuotteita kasvoille, joko varjostussiveltimen tai vastaavan avulla - itse ensikokeilulla levitin sävyjä kasvoille sormin ja tämäkin onnistui oikein mainiosti.


Vaaleassa sävyssä on erittäin kevyesti hohdetta mukana - itse en tätä oikeastaan juurikaan huomannut. Roosa on sävyltään aivan täydellinen poskipunasävy ja uskoisin sopivan useimmille. Ruskea voi näyttää pelottavankin tummalta, mutta oikealla annostelulla ja vähissä erissä lisäämällä sopii hyvin myös kalvakammalle iholle.


Itse olen ehkä enemmänkin puuterimaisten tuotteiden ystävä, mutta koin nämä kuitenkin helppokäyttöisiksi ja suosittelen palettia erittäin lämpimästi mikäli olet joskus miettinyt vastaavanlaisen hankintaa - saat edulliseen hintaan paletin, jolla on helppo harjoitella tämänlaisten tuotteiden käyttöä.


Varjostussivellintä en vielä kasvoille saakka ehtinyt testaamaan, koska se odottelee pesuaan, mutta käteen kokeilemalla tuntuu ihan mielettömän ihanan pehmeältä! Vaikka sivellin ei ole kooltaan suuren suuri niin itse ajattelin kokeilla tätä meikkivoiteenkin levityksessä, jossa arvelisin myös toimivan erittäin hyvin. Ihan loistavaa kun Dermoshop otti ovaalin siveltimen valikoimiinsa! <3


Mascara vaikutti ihan toimivalta arkimascaralta, mitään supervolyymiräpsyjä tällä ei saa, mutta sitä en odottanutkaan. Tästä tosiaan tarkemmin myöhemmin lisää kun käyttökertoja on kertynyt huomattavasti runsaammin lisää.


Mattahuulipunista molemmat ovat kivansävyisiä, mutta Punch on ehdottomasti enemmän minun makuuni. Huulipuna tuntuu omilla kuivilla huulillani aavistuksen kuivahkolta, joten pääsee varmaankin kevään mennessä pidemmälle enemmänkin käyttöön.


Swatchauksesta huomaa kuinka ihanan kermaisia ja helposti levittyviä paletin sävyt ovat - häivyttyvät myös erittäin hyvin. Huulipunista Chestnut-sävykään ei tosiaan omaankaan makuuni ole liian ruskea, mutta hieman pinkimmät sävyt jostain kumman syystä vetoavat minuun enemmän :D


Mikä tuotteista herättää sinun kiinnostuksesi? Olisitko halunnut kuulla (mascaran lisäksi) jostain tuotteesta vielä tarkempaa arviota myöhemmin kun käyttöä on enemmän kertynyt?


*)pr-näyte


6 kommenttia:

  1. Mascaran lisäksi kiinnostaa kuulla miten tuo ovaali sivellin toimii meikkivoiteen levitykseen. Noihin kahteen kiinnitin heti huomioni uutuuksista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testailut jäivät hieman kesken kun tuli sairaalaan lähtö, mutta yritän piakkoin taas meikkiä kasvoille kokeilla ja kerron sitten kuinka toimii - uskoisin kyllä toimivan varsin hyvin, koska tuntuu aika samanlaiselta kuin aiemmin omistamani ovaalit siveltimet :)

      Poista
  2. Toi kasvojen muotoilupaletti on ihana, loistava edullisempi vaihtoehto Jane Iredalen paletille, meinaten on ihan saman tyylinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin muuten hyvä vinkki jos on Iredalen palettia katsellut muttei raaskinut hankkia :)

      Poista
  3. Asettuvatko nuo contoursävyt hyvin, vai jäävätkö ne "rasvaisina" pyörimään iholle siihen asti, että ne asettelee puuterilla? Mua kiinnostaisi tää paletti sopivan näköisten sävyjen takia, mutta inhoan sellaisia rasvaisen tuntuisia korostus/varjostustuotteita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla jäi testailut sairaalaan lähdön vuoksi hieman puolitiehen, mutta lupaan vielä tehdä tarkempaa postausta tuosta paletista siveltimen kera :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Valkea helminauha

Vauvoille yleensä alkaa siinä puolen vuoden iässä puhjeta ensimmäiset hampaat - tässä toki on paljon yksilöllistä variaatiota, mutta meidän...

Luetuimmat