tiistai 25. lokakuuta 2016

I love me -messut 2016


Messut on messuilta ja toipuminenkin hulinaviikonlopusta on varmaankin hyvässä vauhdissa? :D
Mitä minun messuviikonloppuni sisälsi;

aikaisen herätyksen perjantaiaamuna (Instagramia seuranneet huomasivatkin ehkä, että herätyskello tosiaan oli viretty soimaan klo03.55, mutta nousin itseasiassa jo hieman ennen kellon soimista ylös..), juna lähti Joensuusta kohti Pasilaa klo5.18 ja siinä sitä sitten aamun ensimmäiset tunnit saimme pakaroita puudutella junan penkeillä :D 



Pasilaan saavuimme puoli kymmenen maissa ja harmitukseksemme huomasimme ettei suunnitelman mukainen aamukahvitus onnistunutkaan ennen messuille pääsyä; Fazerin kahvila avautui vasta klo10 eli samaan aikaan kuin messutkin - vinkiksi ensi vuotta varten; harkitkaahan avaamisen aikaistamista vaikka puolella tunnilla, varmasti asiakkaita saisitte! Odottelimme sitten kahvilan avatumisen ja rauhassa nautimme "aamupalan" (itse otin terveellisen cappuccino + täytetty croissant..) ennen messuille valumista.




Itsehän olin tosiaan tänäkin vuonna (ja toistamiseen siis :D) bloggaajapassilla messuilla mukana. Sekä menomatkalla että messuilla seuranani oli ihana Maria <3 Lisäksi oli mukava muutamia muitakin bloggaajia ihan kasvotusten nähdä - ehkä vielä joskus rauhallisemmassakin ympäristössä uudemman kerran!? :D


Yllätyimme molemmat siitä kuinka hirmuinen kuhina messuilla jo perjantaina oli, mutta lauantai on kai perjantaitakin ruuhkaisempi ollut!?

Messuilla oli ihan hurjasti nähtävää ja koska itse vain yhtenä päivänä paikalla olin niin useampikin mielenkiintoinen piste on tullut loppujen lopuksi missattua..

Bona Valere
Davvi
TwistBe
Soap&Balsam
Taatusti näkemistä ja kokemista messuilla olisi riittänyt ihan jokaiselle kolmelle päivälle, mutta itse ajattelin suunnata kuitenkin jo perjantaina takaisin kotiin, että kerkeäisi palautua hieman ennen uuden työviikon aloitusta - todennäköisesti tämä olikin ihan hyvä ratkaisu :D


Aikamoisen kasan lyhyestäkin vierailustani huolimatta sain kotiin asti kärrättyä :D Osan kuvan tuotteista olen ostanut itse ja osa saatu blogiyhteistyön merkeissä kokeiluun messuilta - mm. tuo valtaisa kasa Biozellin tuotteita :D

Tuotteita tulen testailemaan ja näistä postailemaankin myöhemmin tarkemmin - voitte huudella kommentteihin mikäli bongaatte kuvasta jotain ihan supermielenkiintoista mistä postausta toivoisitte. :)


Kävitkö sinä messuilemassa vai vietitkö viikonlopun hieman rauhallisemmissa merkeissä? :D


*) sis.mainoslinkin

5 kommenttia:

  1. Mun viikonloppu oli kaikkea muuta kuin rauhallinen :D Tosiaan pe-la olin Iredalen osastolla tekemässä pikameikkejä ja etenkin lauantai oli jo aikamoista "liukuhihna-meininkiä", kun messuilla oli ihan älyttömästi porukkaa. Huh! Sunnuntain sit kiertelin tapaamassa tuttuja ja ostelin muutamia juttuja. Laveralla on aina hyvät tarjoukset, sieltä ostin pari Nurmen isoa vartalonkuorintapurkkia ja sit terveyspuolelta välipalapatukoita yms. Olin ajatellut, että tänä vuonna pääsen vähemmällä roudaamisella, mutta aina vaan niitä kasseja kertyy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vaan kuvitella millainen lauantai oli kun perjantai oli jo melkoista hulinaa :D

      Poista
    2. Mie kävinkin pariin kertaan siitä pyörähtämässä, mut sulla oli aina joku meikattavana, niin en sitten kehdannut väliin tulla moikkaamaan :) Mahtoi olla kyllä hulinaa!

      Poista
  2. Kiitos seurasta! Oli oikein mukavaa! <3

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Fiksuruoka

Oletko sinä törmännyt jo Fiksuruoka.fi -palveluun? /sis.mainoslinkkejä/ Itse olen jo pidempi aika sitten tutustunut palveluun, ...

Luetuimmat