sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Kysy!



Jo pitkään mielessä on pyörinyt, että voisin tehdä postauksen, jonka pohjalla on teiltä tulleet kysymykset mutta en ole saanut sitä aikaiseksi. Tammikuussa bongasin Tuubitoleranssi-blogista pyynnön heittää kysymyksiä ilmoille, joten ajattelin samalla tarttua itsekin aiheeseen eli yksinkertaisesti heitä kysymyksiä ilmoille niin valitsen sieltä 10-20, joihin sitten täällä blogin puolella vastailen. Kysymykset voivat koskea mitä tahansa, mutta toki asiallisuus olisi plussaa - jos mennään sinne toiselle puolelle niin kysymys joutuu delete-nappulan alle.

Jos nyt ei mitään kysymyksiä tule mieleen niin voit myös heittää tänne toivomuksia postausaiheista eli mistä haluaisit minun tänne teille kirjoittelen? Kyse voi olla vaikka ihan toiveesta saada mun fiiliksiä jostain tietystä tuotteesta (katsotaan pystynkö näitä sitten miten toteuttamaan..) tai jos haluat, että jotain tiettyjä postauksia olisi useammin esim. meikkipostaukset, jotka ovat nyt viime aikoina taas jääneet aika paitsioon.

Nyt vaan aivoriihi päälle ja saat toki kysyä halutessasi useamman kysymyksen ja ehdottaa useampaakin postausaihetta. Jos et halua sitä tehdä tähän kommenttikenttään julkisesti niin voit myös laittaa kysymyksiä ja aihe-ehdotuksia tulemaan blogini sähköpostiin: shimmerblinger@gmail.com.

Nyt jännityksellä jäädään odottelemaan tuleeko teiltä ylipäätään kysymyksiä minulle ;D

14 kommenttia:

  1. Postaustoiveina minua kiinnostaa miten vauva-arki on lähtenyt sujumaan, miten vauvan tulo on muuttanut elämää ja ehkäpä sellainen My Day -päivä vauvan kanssa?

    VastaaPoista
  2. Kauan olet ollut rakastunut kosmetiikkaan, jo pikkutytöstä vai syntyikö se jossain kohden, että muistat asian. Muistatko ensimmäisen meikkituotteesi?

    Ihanaa sunnuntaita Mira <3

    VastaaPoista
  3. Miksi aloit blogata ja mikä innostaa jatkamaan sitä? Tää jaksaa kiinostaa mua aina. :)

    VastaaPoista
  4. Onko kosmetiikan käyttö sinulla opeteltua vai tuleeko se selkärangasta? Eli voitko rentoilla päivän koskematta purnukoihin?

    VastaaPoista
  5. jos pitäs valita 3 tuotetta mukaan autiosaarelle,mitkä ne olisi?😘

    VastaaPoista
  6. Tuote mitä ilman et voisi elää :D

    VastaaPoista
  7. Mitä tuotetta ilman et voisi elää?

    Mikä sai sinut rakastumaan kosmetiikkaan?

    Mikä kosmetiikka tuote on aiheuttanut sinulle pahimman pettymyksen?

    VastaaPoista
  8. Blogisi ei ole minulle entuudestaan tuttu, joten kävin kurkkaamassa mistä ylipäänsä yleensä tykkäät postailla. Silmiini osui esim. pyykkietikka-aiheinen postaus, ja se vaikutti mielenkiintoiselta. Erilaiset tuotetestaukset ovat ylipäänsäkin kivoja, koska niitä löytyy googlaamalla, ja muut kiinnostuneet saavat samalla hyvää tietoa sekä näkökulmaa.

    VastaaPoista
  9. Blogisi on minulle uusi tuttavuus. Kysymykseni olisi suosikki ripsivärisi!

    VastaaPoista
  10. Mistä sun innostus kosmetiikkaan lähti? Onko kosmetiikan käyttö muuttunut vauvan myötä?

    VastaaPoista
  11. Haluisin tietää ootko kokeillut luonnonkosmetiikkaa? Tai kuullut Cosmopharmasta?

    VastaaPoista
  12. Mua kiinnostaisi, miten paljon hankintoihisi vaikuttavat eläimet ja luonto :)

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Meikkaamaton vaikutelma?

Pitihän sitä itsellekin hankkia paljon kehuttu Lumenen uutuusmeikkivoide testiin, varsinkin kun olen aikaisempiin kokeilemiini Lumenen meik...

Luetuimmat