maanantai 22. toukokuuta 2017

Perfect Pore Powder

Ihastuin viime vuonna mintuntuoksuiseen irtopuuteriin ja sen johdosta ajattelin, että voisi olla mukava kokeilla muitakin aasialaisia irtopuutereita. Kun sitten edellinen irtopuuteri alkoi näyttää hupenemisen merkkejä niin ajattelin BeautynetKorean tilaukseen napata vihdoinkin puuterin mukaan. Valinnan tein aika pitkälti hinnan perusteella ja valintani osui:


Saemmul Perfect Pore Powder, jolle hintaa jäi alle 6€.


Tämä kevyt ja suorastaan silkkinen irtopuuteri lupaa tasapainottaa ihoa eli hillitsee talineritystä mutta ei myöskään kuivata ihoa. Kaikkien irtopuutereiden tapaan tämä myös antaa meikkipohjalle kestoa.


Mukana pakkauksessa on pieni vippa, mutta itse tykkään levittää myös puuterit nykyisin BeautyBlenderin avulla.


Väriltään tämä on valkoista, mutta on iholle levitettynä väritöntä eli sopii minunkaltaiseni kalpeanaaman lisäksi myös hieman ruskettuneemmallekin iholle. Kuten alussa mainitsin niin koostumus tässä on todella silkkistä ja kevyttä. Jättää ihonpinnan ihanan samenttiseksi ja on toiminut kaikin tavoin muutoinkin loistavasti - ei siis ollut missään nimessä hutiostos. 

Jatkan varmaankin seikkailujani irtopuutereiden parissa jatkossakin, varsinkin tuo aikaisemmin kokeilemani minttuinen irtopuuteri on jäänyt mieleeni niin positiivisena, että siihen taatusti tulen vielä joskus uudelleenkin palaamaan.


Onko Saemmul sinulle merkkinä tuttu? Löytyykö irtopuutereiden joukosta sinulta jotain ehdottomia suosikkeja?

5 kommenttia:

  1. Ei ole, mutta mulla tuli jotenkin tuosta pakkauksen väristä hirveät flashbackit, että jollain lapsuuteni tuotteella on ollut tuon värinen pakkaus, mitä meillä oli aina kotona. Toki tuo Sun-saippuan väriseltäkin näyttää, mutta joku muu. :D Itse rakastan by Terryn ja Joe Blascon irtopuutereita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. by Terryä pitää ehdottomasti joskus hankkia testiin :)

      Poista
    2. Jonna oisko Pierre Robert? Mullekin näet tuli sama fläsäri:D

      Poista
  2. e.l.f:in irtopuuteri on muuten myös tosi hyvä ja edullinen.

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Kysy!

Jo pitkään mielessä on pyörinyt, että voisin tehdä postauksen, jonka pohjalla on teiltä tulleet kysymykset mutta en ole saanut sitä a...

Luetuimmat