Siirry pääsisältöön

Pukka Tea

Blogiani pidempään seuranneille ei liene jäänyt epäselväksi, että kulutan teetä melkoisesti. Olen jo parisen vuotta sitten oikeastaan täysin luopunut mustasta teestä ja innolla testailen muita teelajikkeita. Itse en myöskään sokeria tai muuta makeutusainetta käytä teessä, aikalailla samoihin aikoihin taisin tämänkin muutoksen tehdä. Teetä on siis aiemminkin näkynyt blogissani ja tulee varmasti aina aika ajoin tulevaisuudessakin näkymään. Tällä kertaa esittelyvuoroon pääsee saamani Pukka-teet.


Minulle tullut paketti sisälsi teet:


Ennenkuin esittelen teet tarkemmin niin muutama sana itse merkistä. Pukka Tea on englantilainen korkealaatuinen luomuteesarja. Osa tuotteista on myös Reilun Kaupan tuotantoa. Teen lisäksi valikoimista löytyy mm. Aloe Vera -mehua, spirulinaa ja chlorellaa. 


Nimensä mukaisesti puhdistava teesekoitus. Sisältää: nokkosta, voikukanjuurta, fenkolinsiementä, piparminttua, aloe veraa ja lakritsia.


Itse usein suosin nimenomaankin teetä, josta lakritsia löytyy, koska se antaa mukavasti makeutta teelle - lisäksi rakastan lakritsin makua. Jos kuitenkin kärsit korkeasta verenpaineesta, ei lakritsia missään muodossa kannata ylenmäärin nauttia.


Mustaherukkainen kauneustee auttaa niin sisäisen kuin ulkoisenkin kauden puhkeamista kukkaan :D Kofeiiniton vaihtoehto sisältää: ruusunmarjaa, Hibiscus-kukkaa, lakritsinjuurta, fenkolinsiementä, appelsiininkuorta, punajuurta, mustaherukkaa..


Maultaan tämä ehkä hieman yllätti muttei mitenkään negatiivisessa mielessä. Katsotaan kuinka kaunis sitä on jos tätä säännöllisesti nauttii ;)


Tämä kehoa puhdistava sekoitus sisältää: anista, fenkolia, kardemummaa, lakritsanjuurta, korianteria, sellerinsiementä..


Tätä taisin saapuessa kaikista pisinpään nuuhkia - tuoksuu ihanalle eikä tuoksu johda harhaan; myös maku on minun makunystyröitäni hivelevää.

Hintaa 20 teepussia sisältävällä paketilla on 5,45€ ja näitä löytyy esim. Ruohonjuuresta sekä varmasti myös muista luontaistuotekaupoista mikäli Ruohonjuuri ei paikkakunnallasi ole (kuten ei esim. Joensuusta löydy :/) etkä halua tilausta tehdä - verkkotilauskinhan Ruohonjuuresta on mahdollinen, joten kannattaa ehdottomasti tsekata mitä kaikkea ihanaa verkkokauppa pitää sisällään ja tehdä vaikka kimppatilaus kaverin kanssa :D


Oletko sinä teen ystävä ja löytyykö jokin suosikkimerkki, joka on ylitse muiden?


*)pr-näyte

Kommentit

  1. Pukka on munkin suosikki. Kolmen fenkolin tee ja Supreme matcha green on ihan ykkösiä.
    Sanoin kerran miehelleni ihan vitsillä että mun pitäis ostaa niitä laatikollinen kun niitä menee niin paljon.
    No, jouluna mua odotti tosi iso mutta kevyt paketti ja mitä sieltä paljastuikaan ?
    Laatikollinen noita teemakuja !
    Oli tosi mieluinen ylläri ja todistaa että kyllä miehetki kuuntelee mitä me höpistään 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin mies toi viime vuonna työreissultaan mukana teetä, aivan mielettömän ihana yllätys varsinkaan kun ei mitään edes odottanut <3

      Poista
  2. Tosi ihania teemakuja! En ole kyllä ikinä maistanut Pukkam tuotteita mutta nyt ainakin alkoi tekemn mieli :) Clipperin teet ovat mun mielestä hyviä.
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti testata joskus, näissäkin on varsin laaja valikoima ja aika hyvin taitaa olla saatavillakin :)

      Poista
  3. Rakastan ja täytyy sanoa, että nuo paketitkin on niin silmiä hivelevän kauniita. <3 Ihanaa sunnuntaita Mira <3

    VastaaPoista
  4. Tykkään teestä, mutta juon vain mustaa teetä, johon voi laittaa maitoa. :)

    VastaaPoista
  5. Pukkalla on kyllä kivoja laatuja, joskus tullut joitakin maistettua! Yleensä ostan teeni irtona teekaupoista ja suosin maustettuja teelaatuja. Mustaa aamulla, vihreää iltapäivällä ja illalla yrtti- tai hedelmähaudukkeita tai rooibosta. Jonkin verran tulee teestä myös oman blogin puolella kirjoiteltua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä yrittää muistaa käydä jossain välissä sun blogista vilkaisemassa suosikkejasi :)

      Poista
  6. Pukkaa ja Clippersiä suosin, mutta jos saat Kusmia käsiisi, voin lämpimästi suositella sitäkin 😊 Mulle myös kauniit pakkaukset on osa kokemusta, mutta en kyllä mikään teesieppo silti ole-sen sijaan kahvi maistuu 😄 Mutta aina silloin tällöin fiilisten teetäkin. Vihreä tee ja sellaiset nukahtamisteet on mun suosikkeja 😊

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Luetuimmat

Kosmetiikkajoulukalenterit 2017

Onko jo liian aikaista? Ei kai sentään.. :D
Vuosi vuodelta kosmetiikkajoulukalentereidenkin tarjonta on lisääntynyt ja alkaa jo olla vaikeuksia valita minkä tai mitkä niistä itselleen valitsee! :D Itse olen pyrkinyt hieman joka vuosi vaihtelemaan joulukalenteria mihin tartun ja näin varmaankin tänäkin vuonna - se etten ole tarttunut samaan mihin edellisenä vuonna ei tokikaan tarkoita kalenterin huonoutta vaan kertoo vain omasta vaihtelunhalustani :D Olen tähän mennessä tykännyt tuosta, että yksi kalenteri on kosmetiikka-aiheinen ja toinen jotain muuta - voisinkin ehkä tällä tavalla jatkaa jatkossakin, jos bongaan tänä vuonna jonkin mielenkiintoinen ei-kosmetiikka-aiheisen joulukalenterin, vinkkailkaa näitä minulle! :)
Mutta niihin kosmetiikkajoulukalentereihin, joita olen tähän mennessä bongaillut.. Hankintalistallani tällä hetkellä korkeimmalla on elevenin joulukalenteri:
Kalenteria ei vielä saa itselleen tilattua, mutta odotuslistalle voi liittyä mukaan, että saa ensimmäisenä tied…

Kehuttu alle 3€ silmänympärysvoide

Karkkipäivän Sanni kehui kesällä Lidlin silmänympärysvoidetta, joten pitihän se testiin napata sitten itsekin.

Cien Q10 Anti-Wrinkle Eye Cream (ovh 2,89€/15ml)

Koostumukseltaan tämä on kevyen voidemaista ja olenkin käyttänyt tätä aamuisin meikin alla - näin ilmojen viilentyessä kaipaan yöksi silmänympärysiholle tuhdimpaa koostumusta, vaikka kyllä tämäkin varmasti homman hoitaisi :D

Ainoan miinuksen, jonka itse tuotteesta keksin on se, että jos tätä yhtään liikaa annostelee niin tämä jää hieman valkoisena pyörimään iholle - imeytyy kyllä kun hetken kauemmin voidetta iholle hieroo. On siis riittoisaa tavaraa eikä tätä kannata yliannostella :D

Itse en tästä mitään wow-elämystä saa; hyvin perussilmänympärysvoide, joka toimii. Enkä siis todennäköisesti tule tähän uudelleen palaamaan, mutta suosittelen kyllä lämpimästi testaamaan ei-niin-elämyksen-hakuisille :D

Oletko sinä löytänyt Cien-tuotteista jotain lemppareita itsellesi?

Essence-joulukalenterin yhteenveto

Yankee Candle -joulukalenteri on esitelty ja nyt olisi vuorossa Essence. Itse joulukalenteria en saanut enää kuvauskuntoon saatettua, joten se ei nyt näissä kuvissa tule esiintymään, mutta kalenterista paljastuneet tuotteethan ne nyt pääosassa ovatkin :)
Osa luukuista oli pettymyksiä (mikä toki oli odotettavissakin..) ja osassa tuli todella kivoja ja mielenkiintoisia tuotteita. Oman kalenterini tilasin Kosmetik4Less-verkkokaupasta 24,90€ hinnalla (päälle toki vielä postikulut, mutta tilasin samalla myös pari muuta tuotetta) - katsotaan lopuksi minkälaisen arvon sain kalenterille laskettua.

Aiempina vuosina käsittääkseni kalenteri on sisältänyt lähinnä kynsilakkoja, tänä vuonna mukana oli paljon muutakin ja kynsilakkoja tuli yhteensä neljä.

Kalenteri sisälsi:

Masquerade Lip & Nail Glitter / + pieni vinkkaus tulevasta

Sain itselleni ihanan kimaltavan paketin tuotteita testiin:

Isadora Masquerade Lip & Nail Glitter -juhlakokoelma sisältää jotain aivan uutta minkä lisäksi olemassa oleviin kokoelmiin tulee muutama lisäsävy.

Loose Lip Glitter (ovh 9,90€/5g) löytyy kolmessa sävyssä: 50 Stardust – sävytön, läpikuultava glitter
51 Pink Sparkles – pinkki glitter
52 Ruby Sparkles – tummanpunainen glitter  ja on nimensä mukaisesti huulilla käytettävää irtoglitteriä. Käyttö on yksinkertaista: levitä huulille huulipuna tai -kiilto, taputtele glitter sormella tähän päälle, viimeistele halutessasi vielä värittömällä huulikiillolla (tämäkin kannattaa sormella lisätä mikäli ei huulikiillon sekaan halua väriä ja glitteriä :D).

Glitter tarttuu yllättävänkin lujasti huuliin kiinni eli ei ihan hetkessä huulilta katoa - tästä huolimatta poisto onnistuu helposti esim. miselliveteen kastutetulla vanulapulla.

Huulituotteista Perfect Matt -huulipunat (ovh 14,90€/4,5g) saavat kaksi uutuussävyä, jotka ovat myös jäämässä…

3v- SYNTTÄRIARVONTA

Vinkkasinkin eilen, että tänään on jotain huippua luvassa; kuka hoksasi, että blogille tulee vuosia täyteen ja tämähän toki perinteisesti tarkoittaa arvontaa eli jotain kivaa teille <3

..joku saattoi myös arvata, että vinkkaus koski myös tuota eilistä postaus eli kyllä. Tänään arvotaan eilen esittelemäni Isadoran uutuustuotteet! Ja ei pelkoa, kyseessä ei ole korkkaamani tuotteet vaan aivan uudet tuotteet, jotka onnellinen arvonnan voittaja saa itselleen hypisteltäväksi.


Paketti sisältää siis 2x mattahuulipunan, 3x huuliglitterin sekä 4x kynsilakan.
Kurkkaa eilisestä postauksestani tarkemmat esittelyt ja omat kokemukseni tuotteista. :)

Kuinka sitten pääset osallistumaan arvontaan?
Koska kyseessä on blogini synttäriarvonta niin tällä kertaa arvonta on suunnattuna seuraajilleni; ilmoita siis mitä kautta seuraat blogiani (Blogger/Bloglovin/Blogit.fi tms.)
+1 arpa tulee mikäli seuraat blogiani Facebookissa ja/tai Instagramissa.
+1 arpa tulee mikäli seuraat Isadoraa Facebook:issa ja/tai…

Liquid Lip Lacquer

Sain Avonilta testiin heidän uusista huulituotteistaan mielenkiintoisen parivaljakon.

Mark Lip Lacquer (ovh 12€/7ml) löytyy niin mattaisena kuin kiiltävämpänä versiona - jokaiselle jotakin. 

Itselleni sain mattaisen version "Pinking About You" -sävyssä ja kiiltävämpi versio tuli "RedHead"-sävyssä.

RedHead ei ole huulilla aivan niin voimakas kuin ehkä pelkäsin :D  (Instagramin puolelta löytyy tästä meikkikuvasta.)

Ja Pinking About You taas on aivan täydellinen nudesävy! (Instagramin puolelta löytyy tästä meikkikuvasta.)

Täytyy sanoa, että näistä molemmat yllättivät positiivisesti. Mutta vielä yllättävämpää on se, että ihastuin ikihyväksi mattaversioon! Tämä ei juurikaan tunnu huulilla, ei kuivata ja kestää pitkään ilman korjailuja kauniina! Löysinkö vihdoinkin mattapunan, josta myös rutikuivat huuleni pitävän!? :D

Oletko sinä enemmän mattaisen vai kiiltävän ystävä?

*)pr-näyte

The Body Shop -joulukalenteri loppuyhteenveto

Tässä siis vielä koko joulukalenterin sisältö.

Suihkugeelit ja vartalovoiteet (mukaan lukien vartalovoi, vartaloemulsiot ym.): Nämä olivat ehkä mieluisimmat kalenterin sisällöistä. Arkipäivässä näitä kuluu jatkuvasti - ja paljon! Ja on myös mukavaa päästä testailemaan TBS:n valikoiman eri tuoksuja ja koostumuksia. Itse pidän myös kaiken lisäksi vaihtelusta, joten putelit ovat varsin sopivia - kuluvat nopeasti loppuun ja pääsee vaihtamaan seuraavaan.. ;)

Tosin miinusta on annettava noista kimallusvoiteista, vasta kokeillessa tajusin millaista suorastaan glittermönjää ne on o.O Yleensä olen kaiken kimaltavan suhteen aikamoinen harakka, mutta liika on liikaa.. Lisäksi nuo on yllättävän vaikea saada tuosta purnukasta ulos :/ Tuoksut ovat kylläkin aivan ihania <3 Vartalovoita olisi kiva ollut olla enemmän kalenterissa kuin tuo yksi, ne ovat varsinkin näin talvisin juuri sitä mitä ihoni kaipaa!

Kasvovoiteet, naamio: Näistä kaikki tuotteet olivat itselleni uusia. Ihonhoitotuotteista myös k…

Bette Box Marraskuu 2017

Piiiitkästä aikaa ehdin saada paketin käsiini ennenkuin olin ehtinyt spoilaantua, joten avatessa kaikki tuotteet tulivat itselleni yllätyksenä. Omasta paketista uupui pitkäaikaistilaajalahja, josta tulikin aiemmin päivällä jo viestiä, että se tulee jälkitoimituksena perästä - jäädään siis tätä vielä jännäämään jos en sitten jostain saa bongattua mikä tuote sieltä on tulossa. (Lisäilen tänne loppuun sitten sen pitkäaikaistilaajalahjan kunhan olen sen käsiini saanut.)

Marraskuussa valmistaudutaan juhlakauteen:

Isadora Natural Matt Oil-free Meikkivoide 10 Matt Porcelain (ovh 22€/35ml, boxissa 20ml koko) "Natural Matt Foundation jättää iholle luonnollisen, kuulaan mattapinnan. Öljytön koostumus ehkäisee ihon kiiltämistä. Meikkivoiteen sisältämät vaikuttavat aineet kosteuttavat ihoa ja jättävät sen miellyttävän tuntuiseksi..." Kerrankin boxista löytyi vaalein sävy, jei. Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta tuotteelta ja tosiaan sävykin saattaa kerrankin natsata. Yllätyin kun huom…

Dermosilin joulu

Dermosilin joulupakkaukset ovat jo useana jouluna kuuluneet kiinteästi omaan joulun odotukseeni. Nykyisin emme aikuisille lahjoja ostele, mutta sitä suuremmalla syyllä saa ja pitää joulun alla itseään kaikilla ihanuuksilla hemmotella. Dermosilin joulupakkauksista löytyy varmasti jokaiselle jotakin - tänä vuonna uutuutena myös joulukalenteri, jota vielä postausta kirjoittaessani oli tilattavissa. Ole ripeä jos haluat sen itsellesi, sisältö on ihan loistava <3 Itse jätän tilaamatta vain koska oikeastaan kaikki kalenterista tulevat tuotteet ovat jo itselleni sen verran tuttuja. Hintaahan tällä on vain 40€.
Esittelen nyt vain pikaisesti omat joulupakkaukseni, näistä vain muutamaa olen hetken ehtinyt testailla. Kuitenkin haluan teille muutaman sanan näistä kertoa, koska ovat vain rajallisen ajan saatavilla :)

Itseltäni löytyy tällä hetkellä viisi Dermosilin joulupakkausta, näistä kaksi olen saanut PR-näytteenä.

Let's Celebrate (10€/2x 300ml) * 100-vuotiaan Suomen kunniaksi perinsuom…

MorpheMe November

Olen nyt viime kuukausina ahkerasti vaihtanut siveltimiä MorpheMe-kauneusboxissa johonkin aivan muuhun ja niin kävi tässäkin kuussa :D

Tässä kuussa vaihdoin siveltimet yhteen tuotteeseen, minkä lisäksi lunastin pisteillä (joita kertyy siis jokaisesta tilauksesta) toisen tuotteen:

Morphe Deysi Danger Highlight Palette vaikutti mielenkiintoiselta ja nappasin sen siveltimien asemasta tulemaan itselleni.

Paletti sisältää yhdeksän highlight-sävyä, joista tokikaan ihan kaikki eivät omalle kalpealle iholleni ole ehkä highlightereina ideaaleimpia - mutta voihan näitä käyttää myös luomivärien asemasta! :D
(Swatchaukset jäljempänä!)
Pisteillä nappasin itselleni tulemaan:

Tarte Amazonian Clay -poskipunan sävyssä Exposed - muita vaihtoehtoja ei kyllä ollutkaan :D

Tämä on sävyltään hyvin luonnollinen eikä tämän kanssa ole minkäänlaista pelkoa poskipunaövereistä!

Swatchauksessa highlight-sävyt yläriviltä alkaen vasemmalta oikealle. Jälkimmäisenä Tarten poskipuna.

Tokikaan poskille siveltimellä le…