lauantai 27. kesäkuuta 2020

Menneisyyden mysteeri

*)mainoslinkki

Enää muutama Gerritsenin kirjoista lukematta (mitä äidiltäni löytyy) ja sitten siirrytään toisen (tai toisten :D) kirjailijan tuotantoon. Tämän päiväinen kirja kuuluu myös kirjailijan alkutuotantoon:


Menneisyyden mysteeri (In Their Footsteps) (*9,90€/e-kirja) on julkaistu Harlequin-kirjana eli jännityksen lisäksi mukana on myös romantiikkaa.


"Beryl ja Jordan Tavistock menettivät vanhempansa 20 vuotta sitten tavalla, joka ei ole koskaan jättänyt heitä rauhaan. He oivaltavat, että karistaakseen menneisyyden haamut kannoiltaan, heidän täytyy lähteä etsimään totuutta. Beryl ja Jordan alkavat esittää vaarallisia kysymyksiä, ja vastaukset osoittavat, että vanhat salaisuudet eivät suostu unohtumaan.

Hengenvaarallinen kissa ja hiiri -leikki vie heidät Pariisin sateenkiiltoisilta kaduilta myös Kreikan aurinkosaarille ja berliiniläiseen vankilaan. Ja tempautuessaan kansainvälisen vakoilun syövereihin Beryl huomaa tarvitsevansa apua. Richard Wolf, entinen CIA:n agentti ja hänen tuore tuttavansa, on hänen ainut toivonsa. Mutta maailmassa, jossa luottamus on kaksiteräinen miekka, ystävät muuttuvat vihollisiksi, ja viholliset muuttuvat tappajiksi..."


Kirja oli ihan hyvä ja loppuratkaisu yllättävä. Kuitenkin tämän (kuten muidenkin alkutuotannon kirjojen kanssa) koin juonen jääneen ehkä aavistuksen ohueksi. Omaan makuuni on ehdottomasti enemmän myöhämmin julkaistut kirjat. Tokihan on ymmärrettävää, että kirjailijakin kehittyy kirjojen myötä ja näin monesti myös juonet ovat myöhemmässä tuotannossa monimutkaisempia kuin aivan alussa. Huonoja nämäkään eivät toki ole, mutta en ehkä näihin uudelleen tarttuisi - toisin kuin myöhempään tuotantoon.


Kuinka sinä koet kehittyneesi työssä/harrastuksissa/ihmissuhteissa tms vuosien aikana?

6 kommenttia:

  1. Aina sitä kehittyy ja on vähän pakkokin, muuten jää kelkasta pois. Ainakin tällä alalla, jossa työskentelen.

    VastaaPoista
  2. Vaikka bloggaan, luen enemmän paperisia kirjoja kuin e-kirjoja. Jotenkin vanha malli ja kirjan ”tuntu” miellyttävät enemmän.

    VastaaPoista
  3. Työ vaatii koko ajan kehittymistä muuten sitä tipahtaa kelkasta. Samoin on tämän somemaailman kanssa, pakko opiskelella uusia juttuja!

    VastaaPoista
  4. Niissä aisoissa kehittyy eniten, mitkä jaksaa kiinnostaa. :)

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat