torstai 11. kesäkuuta 2020

Glitteriä ekona

saatu ilmaistuote

Äskettäinen meikkihaaste inspiroi taas ihan erilailla meikkileikkeihin ja sain sitä varten ihanan setin seuraavaa meikkiä varten:




Tähän hempeänsävyiseen luomiväriin on käytetty ruusun, kamomillan ja jasmiinin kukista tehtyä hienojakoista jauhetta.


Ekoglitterit on tehty kasviperäisestä selluloosasta, sisältävät maksimissaan 8% muovia (Styrene/Acrylate Copolymeria) joka maatuu 4-6 kuukaudessa. Suosittelen poistamaan ekoglitterit ensin roskiksen puolelle! 


Korento-sarjan tuotteet ovat kiinnostaneet jo kauan itseäni, joten oli ihanaa päästä testaamaan mineraalipohjaa. Sävyltään tämä on ihan täydellinen minulle!


All Tigers on todella mielenkiintoinen uusi tuttavuus; tuotteet on kehitetty yhdessä käyttäjien kanssa ja osa tuotosta käytetään uhanalaisten tiikereiden hyväksi! Nestemäinen huulipuna on superpigmenttistä ja kestää huulilla kuin häkä! Ei ainakaan näin kesällä tuntunut huulia kuivattavalta.


Yllä olevassa kuvassa vasemmalta oikealle; luomiväri, meikkipohja, huulipuna.


Meikistä tuli aika hemppis eikä glitteritkään tuntuneet lainkaan övereiltä. Glittereiden kiinnitykseen käytin glitterprimeria, mutta esim. vaseliini taitaa Glitternistinkin käytössä olla.


Käytätkö sinä koskaan meikissä glitteriä?

6 kommenttia:

  1. Vaikka kosmetiikka ei ole omaa alaa, niin aina lämmittää mieltä, kun tulee uusia ekotuotteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin glitterit saattavat sullekin lähivuosina tulla tutuiksi :D

      Poista
  2. Ihana meikki. :) Hetkeen en ole tainnut käyttää glitteriä omassa meikissä. Tytöilleni olen kyllä glitteriä laittanut poskipäihin senkin edestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä veikkaan et multakin glitterit tulevat lähivuosina löytämään mua paremman kohteen xD

      Poista
  3. Kaunis meikki Mira ❤️ Glitteriä en itse juurikaan käytä mutta
    kiva tietää, että sitäkin saa ekotuotteena.

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Cien Sun

Lidliin on tullut heidän Cien-merkilleen taas aurinkovoiteet valikoimiin. Itse en muista näitä aiemmin testanneeni, mutta nyt nappasin yhden...

Luetuimmat