maanantai 29. heinäkuuta 2019

Tornissa

Meidän kesälomareissu suuntasi Helsinkiin ja hemmoteltiin itseämme majoittumalla Sokos Hotel Torniin. Odotukset oli korkealla, mutta täyttyivätkö ne?


Reissussa mukana oli pikkuneidin lisäksi siskoni miehensä sekä vanhimman tyttärensä (joka on myös minun kummityttöni sekä pikkuiseni sylikummi) kanssa. Huoneita meille oli varattuna kaksi, toiseen meni siskoni miehensä kanssa ja toisen jaoimme kolmestaan tyttöjen kesken.


Kävimme hotellilla heti Helsinkiin saavuttuamme vaikkemme vielä huoneisiimme päässeetkään, saimme kuitenkin matkalaukut hotelliin niin näitä ei tarvinnut kaupungilla raahata mukana (tai maksaa erikseen niiden säilytyksestä muualla). Sisäänkirjautuminen sujui iltapäivällä hyvin emme tällöin tänne joutuneet jonottamaan.


Neitokainen sai respasta itselleen mukaan myös värityskynät ja puuhakirjan vaikka ne hieman vanhemmille onkin suunnattu. Mukana oli myös tehtävälappunen, jonka palauttamalla sai respasta pienen palkinnon (vaihtoehtona oli karkkirasia, tikkari, saippuakuplat ja jokin neljäs vaihtoehto jota en enää muista :D - me valitsimme saippuakuplat, joka tuntuikin olleen oikein loistava valinta.)


Huoneet olivat todella siistit ja pääsimme majoittumaan vieräkkäisiin huoneisiin, pinnasänky oli myös huoneessa valmiina kuten varaukseen olimme laittaneet - tosin virheellisesti kasattuna.


Toinen mutta oli se, että pariskunnalle oli laitatte suurempi huone kuin lapsen kanssa majoittuville! Saimme onneksi nämä vaihdettua päikseen, mutta olisi ollut mukava jos tämä olisi huoneita valittaessa huomioitu - kuitenkin yhtä seuruetta olimme ja huoneet yhtä aikaa varanneetkin.


Muistelinkin jostain lukeneeni Tornista löytyvän Ritualsin tuotteita ja siellähän ne meitä ilahduttamassa olivat.


En ole varma onko Tornissa lainkaan huoneita, joissa olisi kylpyammetta, meillä molemmat huoneet olivat suihkulla varustettuja - ja melko kompakteja, mutta kuitenkin toimivia.


Hotellissa yksi ehdottomasti parhaista asioista on aamiainen ja tämä oli mielestäni Tornissa erittäin hyvin onnistunut. Kahvi tai tee tarjoiltiin täällä suoraan pöytään aiemmista kokemuksistani poiketen - termoskannu jätettiin pöytään maidon kera eli kahvia sai helposti itse kaadettua lisää minkä lisäksi sitä tuotiin tarvittaessa uusi pannullinen. Aamiaisella oli erinomaisesti vaihtoehtoja niin itselleni kuin pikkuisellekin - ja nopeasti vilkaisin, että gluteenitonkin tarjonta taisi olla kohtuullinen?


Pari miinusta hotellista myös löytyi; esteettömyys ei toteudu hotellin pääovella (ravintolan puolelta tullessa kylläkin, vaikkakin ovea voisi olla hankala pitää auki jos rattaiden kanssa yksin olisi liikkunut) eikä ilmastointi ollut kesähelteillä aivan riittävää (tästä lähtöpäivänämme jotkut juuri tulleet hotellivieraat kävivätkin antamassa palautetta, meillä huoneet eivät onneksi läkähdyttävän kuumat olleet).


Halpaa huviahan hotellissa yöpyminen ei tokikaan ole, mutta itse arvostan varsinkin sijaintia niin paljon, että olen siitä valmis hieman maksamaankin. Sijainti Tornin kohdalla onkin LOISTAVA. Kokonaisuudessaan ensimmäinen hotellikokemus neitokaisen kanssa oli parista pienestä epäkohdasta huolimatta onnistunut ja voisin uudemmankin kerran hotelliin palata yöpymään.


Oletko sinä yöpynyt Tornissa?

10 kommenttia:

  1. En kyllä muista, että olisin yöpynyt Tornissa kertaakaan. Muisti johtuu ihan siitä, ettö on tullut reissattua ympäri Suomea, että välillä unohtuu missä sitä on milloinkin oltu.

    VastaaPoista
  2. En ole tainnut Tornissa ikinä yöpyä. Aah Rituals ja ihana miniloma teillä. <3

    Kivaa uutta viikkoa Mira. <3

    VastaaPoista
  3. Tornissa en ole koskaan yöpynyt. Vaikuttaa kyllä kokemisen arvoiselta paikalta! Hotelliaamupala on munkin mielestä paras osuus hotellissa yöpymisessä. Toinen juttu on se, että aamulla voi murustella sänkyyyn rauhassa snackseja kun ei joudu samoissa lakanoissa toista yötä nukkumaan. :D

    VastaaPoista
  4. Torni on vielä kokematta. Meillä on Helsingin reissuilla yleensä Scandicin hotellit suosikkeja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon jostain kumman syystä yöpynyt Helsingissä vaan S-ryhmän hotelleissa :D

      Poista
  5. Me oltiin juuri Seinäjoella Vaakunassa ja oli hyvä kokemus! Kiva kuulla gotellikokemuksia myös Suomesta :)

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Ripsien ja kulmakarvojen kotivärjäys

*)mainoslinkki Tekemäni ripsien kotikestotaivutuksen jälkeen mielessä on ollut myös ripsien (ja kulmien) värjäys. Ja kotioloissa sekin tiet...

Luetuimmat