keskiviikko 5. syyskuuta 2018

21 kuvaa elokuulta




Täytyy sanoa, että elokuu oli lämpöasteiltaan itselleni miellyttävämpi kuin helteinen heinäkuu vaikkakin aavistuksen verran lämpöasteita ja aurinkoa olisin ehkä itsekin elokuulle toivonut.. Mutta kurkataanpa jälleen Instagram-otosten kautta miltä meidän elokuumme näytti:



Elokuussa sadepäiviäkin oli melkoisesti, mitä toki luonto jo kovasti kaipasikin..
Ostin tyttöselle pari puista lelua, jotka osoittautuivatkin erittäin mieluisiksi - ja kyllähän nämä muovisia enemmän silmääkin miellyttävät <3
Nykyisin selällään vakioasento on kippura tai jalat kohti kattoa :D

Pehmokirja kiinnostaa, mutta enemmän ehkä rapisevan sivunsa kuin muun puolesta :D
Jo oli aikakin; kävin vihdoin kampaajalla - viimeksi olinkin kampaajan penkkiin istahtanut joulukuussa!! xD
Elokuussa myös ukkonen jyrähteli melkoisen usein..

Heti kun hellelukemista päästiin niin piti toki kaivella lämpöiset sukat viluisia varpaita lämmittämään :D
Tein ensimmäistä kertaa itse jäätelöä ja ihan hyvinhän se onnistui - seuraavalla kerralla voisi tosin kokeilla hieman kevyempää ja vähemmän makeaa versiota.
Jalat viuhtovat melkoista vauhtia menemään kokoajan.



Yksi oksa päätti jo elokuun puolella syksyn tulleen vaikka muut pitivät vielä tiukasti kesästä kiinni.
Kävin ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen spinningissä - ehkä se tästä taas lähtee..? :D
 Sukat eivät edelleenkään tahdo pysyä jalassa..

Varsinkin nyt kun on oma vauva seurailtavana, on ihana lueskella oman äitini muistiinpanoja omasta lapsuudesta ja varsinkin juuri tuolta vauva-ajalta <3
Joskus minäkin olen ollut pieni&söpö :)
Itsetehdyt hampurilaiset maistuvat niiiiin paljon paremmilta kuin pikaruokaloiden!


Tv on varsin vangitseva - ja senpä vuoksi tyttösen hereillä olen vaihtanut tv:stä radion puolelle.
Niska-hartiaseutu vaivasi niin kovasti etten muutamana yönä oikein saanut edes nukuttua, Omron TENS todisti jälleen tehonsa! <3
Sitterissä(kään) ei enää maltettaisi istua vaan olisi kiire päästä - johonkin.

On aivan ihanaa, että meillä Suomessa on upea luonto mistä nauttia! <3
Neiti katseli mielenkiinnolla kun isi yritti näyttää mallia kuinka ryömitään xD
Jostain kumman syystä synnytyksen jälkeen salmiakkia ja lakritsaa on tehnyt aivan valtaisesti mieli - ja näitä on saanut vihdoin myös syödä! :D


Edelleenkin varsin vauvan täyteinen kuukausi, mutta edelleenkin sitä ollaan aivan tyttösen pauloissa ja neitiä tulee nuuskuteltua päivittäin - meidän pieni ihmeemme <3


Joko elokuu oli sinulle syyskuukausi vai vieläkö pidit kesästä kiinni?

8 kommenttia:

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat