sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Vuoden 2017 kosmetiikkaostokset

Rrrrrakastan kaikkia koontipostauksia, joten kootaanpa vielä yhteen viime vuodelta kosmetiikkaostosten saldoja, joita seurailin ihan julkisesti teidän kanssanne. Joulukuun postaukseen jo hieman kokonaissaldoa paljastinkin, mutta on mielenkiintoista katsoa kuinka ostokset vuodelle oikein jakautuivatkaan.. 



Tammikuussa tehtiin löytöjä alelaareista ja kokonaissaldo jäi mielestäni aika kohtuulliseksi:
183,76€.



Helmikuussakaan en ostosten osalta juurikaan hiljentänyt minkä lisäksi kävin myös kampaajalla:
178,53€ + 127€ = 305,53€



Joka kuukaudelle jotain uutta ja ihanaa hankittavaa löytyy eikä maaliskuukaan pahemmin tammi- tai helmikuusta jäänyt jälkeen (jos nyt ei huomioi tuota helmikuista kampaajalla käyntiä, joka toki tämän kuukauden osalta summaa aika reilustikin nosti):
163,31€



Myös huhtikuussa tuli shoppailtua:
176,38€



Toukokuussa shoppailtiin minkä lisäksi kävin kauneushoitolassa (käynti joululahjaksi saamallani lahjakortilla, jonka päälle pikkuruisen laitoin omaakin rahaa):
151,57€ + 10€ = 161,57€

(Tulee muuten ihan liian vähän itseä hemmoteltua kauneushoidoilla - tai edes sillä kampaajalla käynnillä!)

P.s. Toukokuussa kävin tallinnanristeilyllä, mutta tältä reissulta (ihme ja kumma!) selvisin ilman kosmetiikkahankintoja o.O



Myöskään kesällä ei shoppailut vähentyneet:
139,52€



Heinäkuussa tuli käytyä ruotsinristeilyllä eikä se shoppailujen osalta mennyt yhtä "hyvin" kuin toukokuinen tallinnanristeily :D Heinäkuussa shoppailin myös ensimmäiset raskausmasun hoivatuotteet, mutta en niitä niin alkuvaiheessa ihan julkisesti halunnut julkistaa, joten todellisuudessa heinäkuun saldo oli:
301,69€



Elokuussa taisin hieman morkkistella edellistä kuukautta, koska tämän kuukauden osalta ostosaldo jäi superpieneksi:
93,80€



..eikä syyskuunkaan saldo miksikään suuren suureksi kohonnut - tähän kuukauteenhan kuului myös leikkaukseen ja sairaalaan joutuminen:
125,22€



Lokakuussa käytiin I love me -messuilla (josta selvittiin kyllä varsin pienillä ostoksilla!) ja hankittiin ensimmäinen joulukalenteri:
219,56€



Marraskuussa tehtiin melkoisen hyviä löytöjä:
190,58€



Joulukuun saldolle päätyi marraskuiset Black Friday -ostokset minkä lisäksi kävin toistamiseen (!) vuoden aikana kampaajalla:
131,21€ + 107€ = 238,21€

Kokonaisuudessaan vuoden aikana siis rahaa paloi kosmetiikkaan: 2055,13€ + kampaajalla&kauneushoitolassa käyntiin: 234€ eli kokonaisuudessaan 2289,13€ eli keskimäärin 171,26€ (tai jos kampaajalle ja kauneushoitolaan kuluneen summan ottaa mukaan laskuihin: 190,76€). Itse en koe summaa lainkaan pahaksi varsinkin kun ottaa huomioon, että kyse on työssäkäyvän ja lapsettoman kosmetiikkafriikin ostoksista :D Mielenkiintoista kyllä nähdä kuinka vuoden 2018 suuret muutokset tulevat tähän saldoon vaikuttamaan, ihmettelen suuresti mikäli siinä ei rajuakin laskua tule näkymään..

Oletko sinä seuraillut omia kulutustottumuksia kosmetiikan tai muiden hankintojen suhteen?


18 kommenttia:

  1. Mä luulen että aika samoissa mennään, kohtuullista siis sanoisin :D

    VastaaPoista
  2. Kun kerää ostokset yhteen, sitä kyllä yllättyy määrästä. Nuo Bobbi Brownit oli kyllä sellainen juttu silloin, että aah. Miten ihana brändi. Upeita ostoksia olet tehnyt ja moni juttu täältäkin löytyy.

    Ihanaa sunnuntaita Mira <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee ja jos ei seuraile lainkaan hankintojaan niin tulee herkästi tuhlailtua tätäkin enemmän :D

      Poista
  3. Risteilyt on kyllä aina surmanloukkuja, en ole käynyt pariin vuoteen... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mähän itse laivalta en hankkinut kumpaisellakaan risteilyllä kosmetiikkaa (totesin, että saan tilaamalla suunnilleen samaan hintaan ellen jopa edullisemminkin niin turha lisätä oman kantamuksen painoa) :D

      Poista
  4. Maltillista! Omanihan meni tästä reippaasti yli:P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun en edellisenä vuonna seurantaa tajunnut tehdä, ois ollut mielenkiintoista vertailla lopputuloksia..

      Poista
  5. Olen oman blogin aloittamisen jälkeen seurannut tosi tarkasti paljonko rahaa olen käyttänyt kosmetiikkaan ja sitten kauhistellut kuinka paljon oikeasti rahaa kuluu :p Pakko myöntää, että rahaa kuluu paljon enemmän kuin kuvittelin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän iso raha sitä melko huomaamatta menee ja itse olen huomannut, että turhankin usein perustelen hankintoja blogilla :D

      Poista
  6. Apua!En haluaisi nähdä omaa saldoa vaikka aika vähän ostankin��

    VastaaPoista
  7. Ihan supermielenkiintoinen postaus! En ole itse seurannut kosmetiikkashoppailujani sen tarkemmin, mutta veikkaisin että ihan hirveästi ei rahaa mene, kun yhteistöistä/goodiebageista saa kuitenkin tuotteita jonkin verran. Voisin kyllä ihan kiinnostuksesta laskea parilta kuulta shoppailut ylös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on aika mielenkiintoista ja laittaa harkitsemaan ehkä ostoja hieman eri tavalla :)

      Poista
  8. Iiiks, mä taidan olla ihan miniminiminimalisti kosmetiikan hankinnan suhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä veikkaan, että itse olen tuon kosmetiikan kulutuksen suhteen kaikkea muuta kuin "tavis" :D

      Poista
  9. Mielenkiintoinen postaus aihe ja varmasti jollain tapaa silmiä herättävä kun näkee määrät noin konkreettisesti! Ja hei kiva nähdä tuotteita joita muut käyttää, tässäkin suurin osa oli mulle uusia vaikka työskentelen kosmetiikankin parissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen jo jonkin aikaa itselleni ylös ostoksia kirjannut, mutta kun nämä ovat vielä kuvien muodossa niin tosiaan asia konkretisoituu ihan eri tavalla :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Valkea helminauha

Vauvoille yleensä alkaa siinä puolen vuoden iässä puhjeta ensimmäiset hampaat - tässä toki on paljon yksilöllistä variaatiota, mutta meidän...

Luetuimmat