torstai 27. joulukuuta 2018

Pikkutontun lahjasaalis

Meillä tosiaan on jo parin vuoden ajan ollut sovittuna ettei aikuisten kesken vaihdeta lahjoja vaan lahjotaan ainoastaan lapset - tästä huolimatta muutama pikkupaketti kyllä meillekin saapui, mutta mielenkiintoisempaa oli toki aukoa neidin kanssa yhdessä hänen ensimmäisiä lahjojaan ja ajattelinkin, että voisin jakaa teillekin hieman mitä kaikkea paketeista saapui.

/sis.mainoslinkkejä/


Yritämme pyrkiä siihen, että joulu- ja synttärilahjatkin olisivat harkittuja ja tarpeellisia eikä hirmuista lelukasaa kertyisi nurkkiin - en kyllä tiedä pystyykö tältä välttymään täysin, mutta ainakin ensimmäisten lahjojen joukossa ei juurikaan ollut muuta kuin meidän toivomiamme lahjoja.


Varmaan yksi ensimmäisistä itselläni mieleen tuolleista lahjaideoista oli jättipehmolelu ja koska yksisarviset ovat ainakin äidin mielestä kovasti IN niin sellainenhan sen piti olla. Meinasin tämän itse hankkia, mutta vanhempieni kysellä lahjatoiveita vinkkasin sitten tästä heille - itsekin olen aikanaan käsittääkseni juuri isovanhemmiltani saanut vaaleanpunaisen jättinallen, joka löytyy vielä tallesta vanhempieni luota. Extrana yhdestä paketista löytyi myös yksisarvinen minikoossa (ainakin tuohon jättiin nähden :D) - tämä ei tosiaan ollut mainittujen lahjatoiveiden listalla, mutta joku oli osannut lukea ajatuksiani, koska olin itse hyvinkin vähällä hankkia tällaisen :D Onneksi siis jätin kuitenkin itse hankkimatta niin ei tullut tuplana.

Varsinkin tuo jättipehmo tulee olemaan varmaan isompi hitti kunhan neiti tuosta vähän kasvaa, mutta onpahan jo odottelemassa :)


Lisäksi omalla hankintalistallani on ollut Play&Go-leikkimatto (jonka saa myös lelusäkiksi), koska en ollut ehtinyt tätä hankkia niin annoin tästä vinkin anopille yökkäreiden lisäksi.

Kirjoja neiti sai myös kolme kappaletta - näistä kaksi on äänikirjoja ja ollaankin näitä joulunpyhinä ehditty lueskella moneen kertaan lävitse :D (Kirjoja pitäisi siskon luota kärrätä joskus meille lisää, koska heiltä löytyy aimo kasat siskontyttöjen (ja ehkä meidänkin..) vanhoja kirjoja - lisäksi äitini arveli, että minun ja veljeni Pupu Tupuna -kirjaset olisivat veljeni luona - noiden lukemisen kanssa pitää kyllä olla varovainen, että säästyisivät vielä jatkosukupolville.)

Puupalapelissä oli suositusikä 1+ mutta avasin sen nyt kuitenkin samantien neidille - palat tuntuvat maistuvan hyvältä :D Ti-Ti Nalle DVD:tä tulee varmasti yhdessä aikanaan katseltua ihan urakalla ja neiti sai myös ensimmäisen vauvanukkensa - jostain syystä tämä ei ollut tullut itselläni mieleenkään, mutta onneksi käly hoksasi kysyä olisiko tämä mieluinen lahja ja kyllähän se on ollut!

Ehkä se kaikista suurin hitti saaduista leluista on aktivointilelu, jossa nappia painamalla eläinhahmot ponkaisevat ylös. Vastaavanlainen löytyy siskoni luota ja siellä neiti on innoissaan tällä jo leikkinytkin - vielä hieman apuja tarvitsee tämän kanssa leikkiessään, mutta yllättävän hyvin homma sujuu.


Joulupäivän aamuna ensimmäisenä neiti juuri kyseisen lelun luokse suuntasikin :D

Näiden kaikkien lisäksi saimme lisäksi lahjakortteja, joilla voimme lisähankintoja tehdä - kunhan taas tulee mieleen mille kenties voisi olla tarvetta.


Minkälaisia lahjoja teille tuli?

12 kommenttia:

  1. Mä sain myös lahjaksi yksisarvisen :)

    VastaaPoista
  2. Ihania nuo yksisarviset! :) Itse sain korvakorut, suklaata, käsirasvan, teetä, arpoja ja rahaa lahjaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko arpojen suhteen onni myöten? :D Meillekin itseasiassa tuli ennen joulua jo arpa, josta saatiin peräti 5€ :D

      Poista
  3. Hyvä juttu että paketeista löytyi tarpeellisia lahjoja ja supersöpö tuo jättipehmo :) Itse sain myös lahjoja, joita oli omalla ostoslistalla ollut jo pitkään, joten tarpeeseen tuli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti taitaa noista yksisarvisista vielä tällä hetkellä olla enemmän innoissaan kuin tyttö, mutta eiköhän nuo tule vielä melkoinen hitti olemaan :D

      Poista
  4. Kun bongasin tuon alimman kuvan instasta, niin tuli oikein riipivä ikävä omia taaperoita ja aloin muistelemaan meidän jouluja saman ikäisenä. Muistan, että lahjaksi tuli ainakin Teletappi pehmoja. <3

    Sydämellistä torstaita Mira <3

    VastaaPoista
  5. Juuh, jotenkin tulee vauvakuume, kun tuota mönkijää katsoo! Ai että! Muistan, kun ensimmäinen lapseni sai kaikenlaisia soivia kirjoja ja leluja.. hihhii.. Kyllä niistä osa rupes nyppimään, kun niin paljon kuunneltiin, että piti laittaa piiloon. Pieni virne naamalla olen ne nyt jakanut eteenpäin:D. Mä mietin kans tuota, että ei ostais aikuisille lahjoja. Tuntuu että en ainakaan itse kaipaa kuin korkeintaan jotain käyttötavaraa.. sukkia, shampoota jne:)

    VastaaPoista
  6. Voi miten ihania lahjoja teidän neiti on saanut <3. Etenkin tuo jätti yksisarvinen on ihan mahtava!

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

MADARA -40%

saatu ilmaistuote *)mainoslinkki Huomenna se starttaa, nimittäin * Mádaran huippusuosittu kampanja, jonka aikana voit ostaa normaa...

Luetuimmat