perjantai 14. joulukuuta 2018

Bette Box Joulukuu

Joulukuun boxin kohdalla itselläni oli odotukset korkealla, mutta tiesin niiden oikeastaan tehneen mahalaskun jo siinä vaiheessa kun spoilaannuin boxin sisällöstä - ainakin jos sisältöni olisi vaihtoehtoisista se minun (ja monen muunkin?) silmään heikompi.. Kuinka sitten kävi; oliko arpaonni myöten vaiko ei?

/pr-näyte, sis.mainoslinkkejä/


"Have Yourself a Merry Little Christmas"
mutta oliko joulukuinen boxi jouluinen?


No ei kyllä minun mielestäni - olisin odottanut jotain hemmottelua, säihkettä tms. mikä jäi täysin tästä boxista uupumaan. Ja kuten ehkä jo aloituskuvastakin voitte nähdä ja arvailla niin valitettavasti arpaonni ei ollut myöten enkä siis saanut sitä sisältöä mikä olisi omalla kohdalla ollut toimivampi (ja johon olisin oikeasti ollut todella tyytyväinenkin!). Mutta jos jotain hyvää niin näette ainakin ettei yhteistyönäkään saa sen parempia boxeja vaan se on ihan tuurista kiinni jos boxeissa on variaatiota.

Vaikka heti alkuun mainitsinkin ettei boxi nyt sytyttänyt niin kurkataan kuitenkin tuotteisiin ja siihen, että saiko tällä boxilla lopulta rahoilleen vastinetta - ja mitä hyvää minä boxista kuitenkin omalla kohdallani löydän!


"Antaa pitkäkestoista ja erittäin voimakasta pitoa ja sädehtivän kiillon. Maksimaalista tukea ja kontrollia. Suojaa kosteutta vastaan. Koivusokerit kosteuttavat ja auttavat vahvistamaan hiuksia. Sisältää värisuojan."
Käsittääkseni tämä linja on melko uusi Cutrinilla ja nimenomaan sellaisia tuotteita itse toivonkin näkeväni mitkä ovat uusia ja/tai mihin ei itse välttämättä tulisi tartuttua. Vaihtoehtoisena tuotteena oli ollut multispray, joka olisi ollut enemmän minun juttuni, mutta kokeillaan lämpeneekö mieheni tälle hiussuihkeelle.

(P.s. korttiin oli painettu 300ml-koon ovh, mutta näitä 100ml-kokojakin tosiaan on ihan myynnissä eli boxissa oli siten täysikokoinen tuote.)


Femfresh Daily Intimate Wash (ovh 2,90€/50ml)
"Hellävarainen suihkusaippua intiimialueille kätevässä matkakoossa! Femfresh Daily Intimate Wash -suihkusaippua on täydellinen pikapesuun tai pitkään ja rentouttavaan suihkuhetkeen. Tuotteen miellyttävä ja pH-tasapainotettu koostumus sisältää kosteuttavaa Aloe Veraa, joka huolehtii intiimialueen ihostasi sekä auttaa pysymään raikkaana koko päivän ajan. Raikas tuoksu. Gynekologisesti ja dermatologisesti testattu. Hypoallerginen ja saippuaton koostumus."
Itseltäni löytyy ko.merkin vastaava tuote suuremmassakin koossa - korkkaamattomana eli en tosiaan ole näiden suurkuluttaja. Tämänhän voi toki suihkusaippuanakin käyttää, mutta niitäkin minulle on kertynyt.. Sinällään mulle on ihan ok, että tämänkaltaisia tuotteita kauneusboxeissakin tulee, mutta ehkä tästä ei kuitenkaan ihan hirmuisen jouluisen fiilikset tule? :D

(Kuten edellistä niin myös tätä on myynnissä boxissa olleena matkakokona.) 


Manna Kadar Miracle Balm (ovh $19/6,5ml eli n. 16,80€)
Huulivoide, joka lupaa pitää huulet kosteutettuna koko talven. Voi käyttää myös kulmakarvageelin tapaan.
En ole ihan varma tulenko tämän itse korkkaamaan, ehkä, jätän ainakin jemmoihini hetkeksi.


Manna Kadar Brow Boss Dual Ended Brow Pencil (ovh $15/3g eli n. 13,30€)
Kulmakarvakynä, jonka toisessa päässä on highlighter.
Itse en ole oikein päässyt sisälle näiden kulmakynien highlightereiden käytöstä - ehkä vaatisi vain harjoittelua..?

Manna Kadarin tuotteista pitää mainita se plussa, että molemmat on minulle uusia tuttavuuksia - osallehan oli tullut tuotteita, joita jo aikaisemmin boxissa on ollut. Valitettavasti jostain syystä en ole oikein tälle brändille lämmennyt, ehkä yhtenä syynä myös hankala saatavuus. Itse mieluummin tilaisin tuotteeni Suomesta tai vähintäänkin Euroopan alueelta (ColourPop on tässä viime aikoina ollut ainoa poikkeus, mutta vain koska heillä sattui olemaan ilmaiset toimituskulut kaikkiin tilauksiin ja heidän tuotteensa ovat ihania :D)


Lisäksi itse lasken tämän kaksikon extroiksi; Givencyn tuoksunäyte (kukkaistuoksu, joka ei ehkä ihan ollut minua..) sekä Anyday Nuts -pähkinäpatukka (joka hupeni tätä kirjoitellessa). Tuoksunäytteitä on todella mukava saada, koska aika harvakseltaan tulee kaupan tuoksuosastollakaan tuoksuja käytyä testailemassa. Pähkinäpatukka oli hyvä, mutta näin joulun alla olisi saanut olla vaikka jotain epäterveellisempää :D

Osallahan oli ollut boxeissa mukana myös Batisten kuivashampoo sekä Mizon-kasvonaamio - tämä kaksikko olisi omalla kohdallani ollut ihan super.

Loppujen lopuksi olen sitä mieltä, että rahoilleen tälläkin boxilla on saanut vastinetta vaikka tämä paljon kritiikkiä onkin saanut osakseen; joulukuun boxille on ehkä hieman erilaiset odotukset ja eihän tämä rehellisesti sanottuna kovinkaan jouluinen ole. Toinen asia mitä itse kritisoin edelleenkin erittäin vahvasti on variaatio boxeissa; se pitäisi pitää ehdottoman miniminä, koska aiheuttaa vain mieliharmia ja boxikateutta. Tähänkin boxiin oltaisiin taatusti oltu aavistus tyytyväisempiä mikäli se kaveri ei olisi sattunut parempaa boxia saamaan :D

Tammikuussahan luvataan jälleen suuria muutoksia boxin suhteen, joten jään näitä jännityksellä odottamaan. Toivottavasti tammikuinen boxi tulee kuittaamaan joulukuisen aiheuttaman mielipahan ja on sisällöltään jälleen napakymppi :)


Minkälainen sisältö sinun boxissa oli? Mitä mieltä sinä olet näin isosta vaihtelusta boxien välillä?

10 kommenttia:

  1. Ensin harmitti, mutta asiaa makusteltuani tulin siihen tulokseen että ei ne Betteboxilla varmasti tahallisesti pahaa mieltä aiheuta tilaajille. Olen itse ollut kärkkäästikin öyhöttämässä boksien sisällöstä aiemmin, mutta nyt olen miettinyt tätä yllätysboksin konseptia uudelleen. Esimerkiksi nyt kun mieluisampi vaihtoehto meni ohi - siis aiempaan kokemukseeni perustuen kangasnaamio ja batiste olisi kiinnostanut, mutta eihän ne sitten perustu yllätykseen vaan sellaiseen haalintamentaliteettiin että haluaa mahdollisimman paljon hyväksi havaitsemiaan tuotteita laatikollisen kotiin joka kuukausi :D ja Bettebox on yllätys, jonka tavoitteena on tuoda kokeiluun sellaistakin jota itse ei muuten löytäisi. Vuosien varrella Livboxin ja Betteboxin parasta antia on ollut se kun kokeilee rauhassa juuri niitä uusia juttuja. Moni kiva tuote on ensi näkemältä ollut pettymys mutta ajan kanssa ilahduttanut! Tuntuu että palautteissakin keskitytään siihen ettei sitä jo itse valmiiksi lempparia saatu ja monissa blogeissakin kerrotaan heti että annetaan eteenpäin tuotteet testaamatta kun esim. huulipuna ei ole sitä ominta sävyä. Mä koitan päästä tästä ajatuksesta eroon. Jos haluan haalia suosikkeja,voin haalia ne alesta. Jos haluan testata uusia juttuja, hyväksyn sen että oikeasti annan niille mahdollisuuden. Tällä hetkellä mulla on boksista joskus tullut meikkimuna, joka silloin boksin saavuttua tuntui ihan tyhmältä kun enhän mää sellaista käytä. No nyt käytän kun löysin kaapin perältä ba päätin että kai sille pitää antaa mahdollisuus. Ja nyt se on parasta mun meikkirutiinissa! Sellaista tosin toivon jatkoon että boksin arvo ylttäisi hinnan, koska muuten voisi itse käydä suoraan ostamassa tuotteet kaupasta. Boksin tilaushintaa arvokkaampi sisältö tekee testaamisesta vähäriskisempää :)

    Ymmärrän kuitenkin boksaajien harmituksen ja toivottavasti jouluun tuo iloa joku muu kiva juttu <3

    Ihanaa joulua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Mä veikkaan, että eniten harmitusta aiheuttikin tosiaan tuo mainitsemani boxikateus, kun osalla oli enemmän tuotteita kuin toisilla. Arvoahan tälläkin boxilla oli hyvin ja vaikka omalla kohdallani ei tuotteet osuneetkaan ihan napakymppiin niin kaikki olivat kuitenkin itselleni uusia mikä on yksi iso plussa :)

      Poista
  2. En tiennyt että näissä bokseissa voi olla toisilla erilainen sisältö, kuin toisilla. Boksin sisältö on mun mielestä aika huono, toki en ole kosmetiikan suurkuluttaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi aika harvoin on näin radikaalisti vaihtelua ollut kuin mitä nyt tässä boxissa :/

      Poista
  3. Onpa ollut kurja lukea sitä, ettei tämä ole ollut ihan jouluun juttu :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä toki muistaakseni ole missään luvattu, mutta se on toki oletus kun boxi tulee joulukuussa, että jotain jouluun liittyvää olisi pakattu mukaan - vaikka punainen kynsilakka jos ei muuta :D

      Poista
  4. Minulle oli kanssa yllätys, että nämä boxit ovat erilaisia. Aika jännä juttu! Täytyypä myöntää, että tästä boxista oli joulu kaukana :) Olisin varmasti ollut itsekin pettynyt tähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se yllätti aika monet tilaajatkin eikä kovinkaan positiivisella tavalla :D

      Poista
  5. Tällaiset pettymykset on ikäviä. Näitä bokseja blogeista seuranneena olen tullut siihen tulokseen, että minun vain kannattaa ostaa tuotteet erikseen ja vain sitä, mitä tarvitsen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä ottaa kyllä aina tietoisen riskin, koska "ostaa sian säkissä", mutta toisaalta todella usein mukana on myös jotain kultakimpaleita, jotka tekevät hankinnan kannattavaksi :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Kuinka Vintedissä myyminen sujuu?

Kirjoittelin teille jo aiemmin Vintedistä kokeillessani sitä ensimmäisen kerran. Kyllä, latasin sovelluksen, tein tunnukset ja laitoin tuot...

Luetuimmat