tiistai 13. marraskuuta 2018

Kauneusbloggaajien beautyswap II

Muistatko kun alkuvuodesta järjestimme kauneusbloggaajien kesken vaihtarit? Ajatuksena oli homma uusia ja näin teimmekin näin syksyn tullen. Tällä kertaa olin mukana 30€ (+postikulut) ryhmässä ja oma pakettini matkasi My Creative Emission -blogin Mimalle, minun pakettini kokosi TalkandBake -blogin Minna.

Koska satumme asumaan samassa kaupungissa niin sainkin oman pakettini kotiovelle saakka kuljetettuna - hyvää palvelua ;D Ensimmäinen huomioni oli se, että paketti oli iso ja painava! Mitä kaikkea sieltä sitten paljastuikaan..

Aivan valtava määrä kaikkea! Koko paketin sisältöä ei tokikaan 30€:lla saisi, mutta ideana olikin, että hankimme toisillemme tuolla summalla pakettiin sisältöä minkä lisäksi halutessaan sai lisätä mukaan vielä esim. saamiaan PR-näytteitä ylimääräisenä. Nopeasti laskettuna koko paketin arvo lienee yli 100€ eli Minna reilulla kädellä laittoi kaikkea muutakin mukaan :D

Mukana paketissa oli myös ei-kosmetiikkaa; karkkia (Snickers-pussi tyhjeni melkein samantien xD), teetä, kynttilä sekä avaimenperä. Kosmetiikkaa oli laidasta laitaan enemmän painotteen ihonhoitoon; meikinpuhdistukseen tuotteita, vartalolle kuorintaa ja puhdistusta, kasvoille hemmottelutuotteita. Ihan jokainen tuote ei varmaankaan itselleni päädy käyttöön esim. puhdistusvaahdot luovutan suosiolla mieheni käyttöön, koska hän on tykästynyt juurikin niihin kasvojen puhdistustuotteista. Ajattelin tällä kertaa valita paketista "kärkiviisikon" eli mitkä tuotteet ihastuttavit eniten - ja miksi:


Ensinnäkin pakko mainita purkeista keskimmäinen eli Organic Shop -kuorintavoide vartalolle; pyörittelin juurikin vastaavaa purkkia tässä syksyllä Sokoksella, mutta jätin sen sitten kuitenkin hyllyyn. Nämä Organic Shopin Body Desserts -tuotteet ovat kerrassaan ihania <3

Yves Rocherin Lemon Basil -linjasta minulla oli ainakin suihkugeeliä siinä surullisen kuuluisassa tilauksessa, joka ei koskaan saapunut perille (onneksi sain kuitenkin ongelmitta ja nopeasti rahat palautuksena takaisin kun olin Yves Rocheriin yhteydessä) eli tämä kuoriva suihkugeeli lähtee ehdottomasti testiin.

Kolmantena vartalotuotteena I love... -sarjan suihkuvoide; ihanan tuoksuinen!

Kuten huomaatte niin tässä on itseasiassa kuusi tuotetta, mutta lasken nyt nuo Kocostarin kangasnaamiot yhdeksi. Rakastan kangasnaamioita ja nämä palanaamiot ovat hauskoja. Mansikkainen minulla on tainnut ollakin, mutta omenaa en ole vielä testannut.

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä Absolut! silmänympärysnaamiot. En ole tällaisia bongannutkaan aikaisemmin; jos oikein katsoin niin nämä on tarkoitus laittaa silmien päälle eli silmät pitäisi pitää kiinni vaikutusaikana - en tiedä onnistuuko se minulta vai puolittaisinko aina yhden appelsiinin ja käyttäisin silmänalusilla, katsotaan.. 


Nämä vaihtarit on ihan superhauska idea, pitää yrittää taas ensi keväänä uudelleen!? :D Nyt sitten jännätään mitä mieltä Mima oli minun kokoamastani paketista..

12 kommenttia:

  1. Ihana lisä noi karkit, kuola valui Snickerseistä. :D :p

    VastaaPoista
  2. Aika hauska "vaihtarikampanja" teillä menossa kauneusbloggaajien kesken. Rakastan itsekin kangasnaamioita ja niitä tulee myös ahkerasti käytettyä.
    Silmänympärysnaamioita en ole vielä kokeillut.

    VastaaPoista
  3. Kävi joku aivopieru, kun tilasin kaksi palasaippuaa. No, niillä voi pestä vaikka siveltimiä välillä :'D

    Oli pakko ostaa itselleni myös tuo omena - naamio, kun tuli Carlsonilla vastaan. En miekään ole aiemmin sitä kokeillut tai edes nähnyt.

    Avonin tuote piti tilata, kun olivat brittiläisten tuotteita joita tuli meillekin muutama ostettavaksi :D

    Tuo kynttilä löytyy myös minulta ja yllättävän nätisti palaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumit ovat tässä taloudessa ehdottomasti IN, joten tuo oli loistava extra! :)

      Poista
  4. Mahtava idea. Nuo Organic Shopin tuotteet on itsellänikin käytössä. Luonnonkosmetiikkaa tavallise markettikosmetiikan hinnalla, täydellistä.

    VastaaPoista
  5. Vautsi miten huikean boksin oot saanut, tuossahan on vaikka mitä! :D Tää on kyllä joka kerta ollut yhtä hauskaa :)

    VastaaPoista
  6. Ihan hauska ajatus noin saman skenen sisällä toteutettuna. 👌🏼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta voisi olla hauska myös nähdä mitä esim. lifestylebloggaaja pakettiin pakkaisi mukaan :D

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Kuinka Vintedissä myyminen sujuu?

Kirjoittelin teille jo aiemmin Vintedistä kokeillessani sitä ensimmäisen kerran. Kyllä, latasin sovelluksen, tein tunnukset ja laitoin tuot...

Luetuimmat