sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Even Texture & Tone

Tämän tai vastaavanlaisen tuotteen bongasin jostain blogista minkä perusteella tokikin heräsi mielenkiinto päästä itsekin testaamaan.

/pr-näyte/


lupaavat silottaa juonteita, tasoittaa ihonsävyä, häivyttää värivirheitä ja huokosia sekä palauttaa ihon kuulauden.


Sisältää mm. 10% glykolihappoa, hyaluronihappoa sekä aloeta. 


Käyttö on helppoa ja yksinkertaista; käy lappusen karheammalla pinnalla lävitse kasvot puhdistuksen jälkeen (varo herkkää silmänympärysihoa), jonka jälkeen voit levittää iholle normaalisti ihonhoitotuotteet. Pientä kihelöintiä iholla saattaa esiintyä. Tuotetta ei siis huuhdella kasvoilta pois. Käyttöä suositellaan 2-3 kertaa viikossa iltaisin. 


Itse en kovinkaan kummoista kihelmöintiä iholla huomannut, mutta mikäli ihossa oli pieni rikama niin pientä kirvelyä alueella esiintyi. Käytin suositusten mukaisesti, mikäli koet, että 2-3 kertaa viikossa on ihollesi liikaa niin kuuntele ihoasi ja käytä tuotetta harvemmin. Aivan herkimmälle iholle en tokikaan tämänkaltaista tuotetta suosittelisi lainkaan. Itse koin tuotteen käytössä hieman ihonsävyä tasoittaneen eli toimineen lupaustensa mukaisesti.


Oletko sinä kokeillut tätä tai jotain vastaavanlaista tuotetta?


10 kommenttia:

  1. Mulla on Whamisan laput ahkerassa käytössä, myös Elizabeth Arden Pro -sarjasta löytyy tosi tehokkaat laput. :)

    VastaaPoista
  2. Tämä on kyllä itseä kiinnostava tuote, mutta näin äärimmäisen herkän ja atopian omaavalle iholle ehroton no-no! Ehkäpä meillekin vielä tälläiset tulevat tarjolle (vaikka täytyy kyllä todeta etten ole edes uskaltanut kuoria kasvojani koskaan...) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on erittäin herkkä iho niin kannattaakin olla varovainen kuorinnan kanssa..

      Poista
  3. En ole koskaan kokeillut tällaista, avonilta tai keltään muultakaan :) mutta pitää kyllä kokeilla

    VastaaPoista
  4. Muistaakseni mulla on Nip+Fabin tämäntyylisiä lappuja ja oon niistä kyllä tykännyt sen mitä olen kokeillut! Hyvä kuulla että niillekin on vaihtoehto :)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
  5. Mä oon käyttänyt First Aid Beautyn vastaavia lappuja ja oon kyllä tykännyt. Näitä taitaa olla aika monella merkillä nykyään, kiva kun on valinnanvaraa :)

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Glass Serum

*)mainoslinkki Ihan alkuun pakko mainita, että on ihan mahtavaa huomata Kicksin ottaneen käyttöön maininnan ettei aktiiviaineita sisältävät ...

Luetuimmat