tiistai 29. joulukuuta 2020

Vuosi 2020

Kun nyt vuosi vetelee viimeisiään niin on hyvä hetki muistella mitä kaikkea se oikein on pitänyt sisällänsä. Vuosi 2020 jää taatusti jokaisen mieleen, koska se sisälsi jotain sellaista mitä harva meistä on aikaisemmin kokenut. Ja ehkäpä ei kukaan tässä mittakaavassa. Vuodesta ei siis toki voi puhua mainitsematta koronaa. Se on vaikuttanut omaankin elämääni monella tapaa. Keväällä ehdimme onneksi neidin 2v-synttärit juhlia juuri ennen kuin tilanne alkoi Suomessakin eskaloitua. Keväällä oli todella pitkä tauko juurikin tästä syystä kun emme kovinkaan monia sukulaisiakaan nähneet pelosta, että tartuttaisimme taudin heihin tietämättämme. Äitienpäivän aikaan aloimme hieman rentoutua ja uskaltauduimme vanhempieni luokse äitienpäivääkin juhlimaan. Kesä meni meillä hyvinkin lähipiirissä monessakin mielessä vaikka rajoituksia olikin höllennetty. Syksyllä tilanne alkoi taas näyttää pahemmalta, mutta ihan samanlaista pelkoa ei ilmassa ollut kuin keväällä. Omalla kohdallamme onneksi joulunvietto sujui aivan kuten normaalistikin, koska asumme lähekkäin ja yhteensä meitä se alle 10 oli.
Töihinkin tilanne vaikutti siten, että muutimme toimipisteestä toiseen. Ensin väliaikaisesti ja lopulta tuli päätös toisen toimipisteen sulkemisesta. Keväällä mekin kävimme lävitse YT-neuvottelut, jonka seurauksena tuohon ratkaisuun päädyttiin. Tämän lisäksi tässä tilanteessa menetimme muutaman työkaverin sekä jouduimme osittain lomautetuksi. Kuten kaikkialla muuallakin, niin myös töissä suosimme etävastaanottoa ja syksyllä töissä tuli meillekin maskipakko. Tämän lisäksi meille uutena oli keväästä lähtien myös työvaatetus. Hoitoalalla korona oli todella rankka ja niin myös meillä vaikkemme onneksemme koronapotilaiden hoitoon millään tapaa osallistuneet. Loppujen lopuksi kokonaistilanne meni töissä siihen pisteesee, että päädyin irtisanoutumaan työstäni ja hyppäämään täysin tyhjän päälle.


Vuodessa ehkä se positiivisin asia oli uusi perheenjäsenemme. Vaikka olenkin vannonut aina olevani koiraihminen niin päädyin tosiaan syksyllä hankkimaan meille kissanpennun. Mikään hetkenmielijohde tämä päätös ei kuitenkaan ollut, kissat ovat aina kiehtoneet mieltäni ja niiden kanssa olen pienestä asti ollut tekemisissä suvun ja ystävien kautta. Itse olen myös ehdottomasti sitä mieltä, että lemmikki opettaa lapsille paljon ja onhan lemmikki tutkitustikin omistajien mielenterveyden kannalta todella mahtava asia. Ehkäpä raskas vuosi tarvitsikin juuri tämän piristysruiskeen. Koira meille vielä tulee joskus talouteen, mutta tämä lienee ajankohtainen neidin ollessa kouluikäinen. Ehkäpä sitä ennen meille saapuu vielä toinenkin kissakaveri?

Vuodesta 2020 oikeastaan nämä kolme asiaa nousee tärkeimpänä mieleen. Paljon ihania onnenhetkiäkin on ollut, mutta kaiken kaikkiaan omallakin kohdalla sanoisin vuoden olleen yksi rankimmista. Toisaalta ehkä joskus vuosien kuluttua tämän vuoden voi vielä sanoa olleen yksi opettavaisimmista tähän mennessä? Vuodelle 2021 toivon paljon positiivisia asioita. Katsotaan kuinka tämä toive tulee täyttymään.

Mitä sinulla on jäänyt vuodesta erityisesti mieleen?

10 kommenttia:

  1. Raskasta on osin ollut. Osin siksi, että joutunut viettämään vielä entistäkin enemmän aikaa kotona ja sitä rentoutumista ei kyllä mekkaloivat naapurit helpota mitenkään. Onkin ollut todella vaikea rentoutua välillä. Yleensä olen kerännyt energiaa viikon lomareissulla, mutta nyt sekin jäi tekemättä. Työrintamalla meni hyvin, lähes loistavasti. Niin hyvin, että pystyin taas vuoden lopussa vähentämään kodin ulkopuolisen työni tunteja entisestään. Enää en tee siellä kuin pari päivää viikossa.

    Sä teit kyllä rohkean päätöksen ja parasta on se, että se tuntuu oikealta.

    Hyvää uutta vuotta 2021!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekkaloivat naapurit eivät kuulosta yhtään kivalta :/ Toivotaan, että vaikkapa jo syksyllä pääsisit taas reissuun? Siskon kanssa juuri puhuttiin, että me odotellaan varmaan pidemmälle reissuamisen kanssa vielä vuoteen 2022, mutta jos edes tästä lähiseudulta johonkin pääsisi.

      Poista
  2. Vuosi on ollut kummallinen, paljon uusia asioita on saanut opetella...En halua toista samanlaista enää.

    VastaaPoista
  3. Meillä vuoden kohokohtia on olleet muutto ja esikoisen eskarin aloitus ja sen jälkeen poikien päiväkodin alkaminen myös 😊 jälkeen päin sanoisin ettei ollut niin kauhea vuosi mutta meillä oli onneksi apua kun tarvittiin ja henkisesti oli raskasta ja paljon juuri itsestäni oppimista 🤔 toivottavasti tämä vuosi on vähän lähempänä entistä normaalia 🤩
    www.sangynalla.fi

    VastaaPoista
  4. On ollut erilainen vuosi. Niin sinulla kuin monella muullakin. Onneksi teillä on ollut näitä "normaalejakin" asioita. Synttärit ja äitienpäivät. Ja taloon on tullut kissakin :)
    Onnea ja iloa vuoteen 2021 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on ollut ja nyt syksyllä ei aivan niin peloissaan ollut kuin mitä keväällä, ei niin radikaalisti vaikuttanut elämään kun pystyi perheen kanssa pitämään yhteyttä :)

      Poista
  5. Erikoinen vuosi kohteli meidän perhettä kaiken kaikkiaan hyvin. Surullista on, ettemme ole juurikaan nähneet sukulaisia.

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Matkakuumeilua

Nyt kun tuo Rodoksen matka on takana ja siitä on alettu toipua onkin hyvä aika alkaa pohtia seuraavaa matkakohdetta :D Itsellän...

Luetuimmat