sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

2v-synttärit


Neitokaisen synttäreistä on vierähtänyt jo parisen viikkoa, joten olisiko aika koota hieman yhteen kuinka meillä juhlat sujuivat? Vaikka kutsuttuina oli vain läheisimpiä perheenjäseniä (niin minun kuin neidin isän puolelta) niin jakauduimme kahdelle eri päivälle ja hieman eri ajankohtaan - kutsutuillekin oli helpompaa kun pystyivät omien menojensa mukaan tulemaan siihen aikaan kuin heille itselleen parhaiten sopi. Suurin osa vieraista kävi lauantaina, sunnuntaille jäi vielä siskoni porukkaa.


Varsinaista teemaa ei synttäreillä ollut, mentiin vaaleanpunainen & Muumit-aiheella kylläkin pitkälti. Neidillä oli ihana vaaleanpunainen H&M-juhlamekko päällä (tämän muistaakseni bongasin SPR:n Kontista lähes priimakunnossa vain muutamalla eurolla!) lauantaina, sunnuntaina asuksi vaihtui tummanvioletti juhlamekko (toista vaaleanpunaista kun äiti ei näköjään ole tullut hankkineeksi :D)


Koristeluihin olisi voinut ehkä panostaa enemmänkin, mutta ehkäpä tuo oli riittävästi; muutama ilmapallo (jotka muuten edelleen ovat samalla paikalla :D). Pöydälle pöytäliinan asemaa ajamaan vaaleanpunaista organzaa (ruokapöytä on sen verran pitkä, että kaikki omat kaitaliinani ovat auttamatta liian lyhyitä siihen) sekä koristeluiksi vielä vaaleanpunaisia "timantteja". Kukkia toki oli myös pakko olla; hankin kaksi ruusukimppua, jotka yhdistin yhteen. Seinällä olevalle liitutaulutarralle kirjailin neidille onnittelut.


Tarjoilut olivat aika simppelit; tein itse juusto- ja täytekakun netistä löytämilläni ohjeilla - ja vaikka itse sanonkin niin molemmat olivat herkullisia! Ja loppujen lopuksi olin yllättävänkin tyytyväinen myös aikaansaamaani täytekakun koristeluun vaikka se todella simppeli olikin.


Voileipäkakku oli tottakai äitini käsialaa - taattua laatua ja sai jälleen kovasti kehuja. Pitäisi ehkä harjoitella itsekin?


Lisäksi hankin vaniljaisia pusuja, joita jäi aika reilusti yli :D


Sekä teemaan sopien vaaleanpunaisia keksejä, vaahtokarkkeja sekä marenkeja.


Lahjojakin neidille tuli jälleen melkoinen läjä vaikken itse varsinaisesti synttäripäivään lahjaa hankkinutkaan. Neiti sai mm. potkupyörän (vaikuttaa aavistuksen liian suurelta, mutta jospa se viimeistään kesällä kenkien kanssa olisi sopiva), Skip Hop -repun, Muumi-kirjoja, laulupelin, vaatteita ja askartelujuttuja. Mutta ehdottomasti parasta antia neidille oli kaikki meillä käyneet vieraat <3 Onneksi ehdittiin juhlia ennen koronan leviämistä o.O


Juhlat olivat rankat niin äidille kuin tyttärellekin, mutta sitäkin antoisammat. Onneksi kuitenkaan ihan jatkuvasti ei juhlia tarvitse olla järkkäilemässä - varsinkaan yhtään tästä "jäykempiä" :D


Minkälaiset juhlat sinä olet viimeksi järjestänyt?

10 kommenttia:

  1. Ihana pinkki kakku ja muutenkin herkulliset tarjoilut, äitees voileipäkakut on varmasti suussasulavia :) mitäs käymisen arvoisia kirppareita siellä muuten on? Se Kontti on ihan hyvä, tosin aika kallis mutta hyvää tavaraa ssiellä keiltämättä on. Joskus vaan hinnat tuntuu aika kovilta, joku koiranpetikin oli yli kympin mutta toisaalta ostin Levikset 7e:llä jotka oli kuitenkin liian pienet ;DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tunnustaa etten hetkeen Kontin lisäksi muita kirppareita ole Joensuussa kierrellyt, tilaan usein neidille vaatteita Emmyn tai Vähänkäytetty.fi kautta :D

      Poista
  2. Ihana vaaleanpunainen teema ja herkullisen näköiset tarjoilut :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, voin kuvitella miten pieni synttärisankari on ollut mielissään! :)

    VastaaPoista
  4. Oikein paljon onnea 2-vuotiaalle. <3 Viimeksi taisin järjestää meidän tyttöjen yhteiset synttärit, merenneito teemalla. Esikoisen 11v juhlat juhlittiin juuri ja ihan meidän oman perheen kesken, koska korona. Hyvin onnistui siitä huolimatta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monilla taitaa tulla synttäreistä suunniteltua pienemmät nyt tuon korona vuoksi :/

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat