tiistai 7. huhtikuuta 2020

Kysymyksiä lapsuudesta ja minusta

Kysymyshaasteisiin on aina hauska vastailla, joten kun tämän satuin Tuulanneli-blogista bongaamaan ei liene epäselvää tartuinko itsekin haasteeseen innolla vaiko enkö :D


1. Millainen oli lapsuudenkotisi?
Olen lapsuudessa asunut kahdessa eri osoitteessa parin korttelin välimatkalla - ja nyt asun näistä parin korttelin päässä :D Lapsuuden kotini (kuin lapsuus ylipäätään) kuvautuu parhaiten sanalla rauhallinen. Olen saanut kasvaa rauhallisella omakotitaloalueella ydinperheessä lähellä isovanhempiani (heillekin oli alle kortteli matkaa :D). 

2. Mitä harrastit lapsena?
Lapsuudessa olen ollut muutaman vuoden pikkuveljeni kanssa partiossa sekä innostuin muutamaksi vuodeksi myös kansatansseihin mukaan (molemmat näistä alakouluikäisenä). Yläkouluikäisenä ei tainnut mitään erityisiä mainittavia harrastuksia olla, tai en nyt ainakaan muista :D 



3. Kaunein kukka?
Riippuu ihan vuodenajasta ja fiiliksestä, melkein kukka kuin kukka on kaunis. Jos jokin pitäisi nimetä niin ehkä orkidea on yksi kauneimmista. (Itse olenkin ottanut nyt tavaksi piristää mieltä säännöllisesti kauniilla kukkakimpulla. Miehille voisi vinkata, että näitä voisi ehkä hieman hanakammin naisille tuoda - tai itse en ole kuin ihan muutamia kertoja kukkia kunkin poikakaverin tuomana saanut :D)

4. Mikä elementti (vesi, maa, tuli, ilma) kuvastaa sinua eniten?
Horoskooppini (härkä) perusteella elementeistä maa taitaa olla se minun elementtini ja ehkäpä se minua kuvastaakin.



5. Oletko optimisti vai pessimisti?
Enemmän optimisti, yritän aina löytää niistä harmaista myrskypilvistäkin sen hopeareunuksen.

6. Oletko aamu- vai iltavirkku?
Aivan ehdottomasti aamuvirkku - ja samoin näyttäisi neitokaisenikin olevan :D



7. Unelmamatka?
Tällä hetkellä ihan jokin lämmin (20-25 astetta) sekä aurinkoinen paikka olisi ihana. Historia kiehtoo itseäni, joten ihanaa jos olisi historiallisia paikkoja missä kierrellä - sekä kauniita maisemia mitä ihastella.

8. Milloin ostit jotain itsellesi ja mitä se oli?
Olisikohan kosmetiikkahankinnat olleet viimeisimmät vain itselleni hankitut. 

9. Lempikaupunkisi kotimaassa?
Ehdottomasti kotikaupunkini Joensuu <3



10. Kolme elämäsi kauneinta asiaa?
Ykkönen on aivan ehdottomasti tuo pieni tyttäreni <3 Toisena mieleeni tulee oma kotini; se on kaikessa rosoisuudessaan ja keskeneräisyydessään kaunis - varmaan se kun se on ensimmäinen täysin oma koti, jonka saan 100% oman mieleni mukaan laittaa :D Kolmatta saikin tovin miettiä, riippuu kai ihan siitä miten tätä asiaa miettii.. Ehkä se kolmas kaunis asia olisi kosmetiikkajemmani, ja sieltä erityisesti luomivärit :D


Tuliko vastaan uusia juttuja minusta? :D Mukaan haastan jokaisen joka ei tähän ole jo osallistunut! <3

8 kommenttia:

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

First love

*)mainoslinkki Olen Miss Kay -tuoksuista lukenut mutten aiemmin ole vielä ehtinyt testailla. Nyt olikin siis hyvä aika ja tilasinkin itselle...

Luetuimmat