maanantai 11. marraskuuta 2019

Uniongelmia?

Jos olet koskaan kärsinyt uniongelmista niin tiedät kuinka ne pitkään jatkuessaan voivat vaikuttaa.. Itselleni kevät on ollut todella stressaava niin yksityiselämän suurten muutosten kuin työn kuormituksenkin myötä ja tämä alkoi myös näkyä yöunissa. Itse tarvitsen ehdottomasti 7-9h unta yössä (kesäisin pärjään 7h, talvella saattaa kaivata jopa 9h unta yössä..) ja kun unet sitten tippuivat pidemmäksi aikaa sinne noin 5h yössä niin tokikaan jaksaminenkaan ei enää ollut hyvällä tasolla.

Unettomuuskin on yleensä aina oire jostakin ja tokikin se perimmäinen syy täytyy hoitaa korjatakseen asiat kuntoon, mutta jossain tilanteissa voi olla hyvä hoitaa myös sitä oiretta. Unettomuus on varsin yleinen ongelma, joten tähän onneksi löytyy paljon myös hoitokeinoja - myös niille ketkä eivät sitä unilääkereseptiä halua tai pysty ottamaan vastaan.

Itse bongasin tv-mainoksesta mielenkiintoiselta vaikuttavan tuotteen, josta sitten googlettelin tarkempia tietoja. Koska tämä sitten tuotekuvauksen perusteella vaikutti minulle sopivalta eikä ollut mahdottoman hintainenkaan niin päätin hankkia tuotteen testiin:


Novanight on kolmivaikutteinen ravintolisä, joka auttaa läpi yön. Melatoniini lyhentää nukahtamisaikaa, sitruunamelissa ja tuliunikko vähentävät yöllisiä heräämisiä minkä lisäksi tuotteesta löytyy rohtopassiota, joka rauhoittaa.


Itselläni ongelmana oli nimenomaan yölliset heräämiset ja niiden jälkeen sängyssä pyöriminen nukahtamatta, minkä vuoksi en pelkkään melatoniiniin ollut tarttunut.

Annostus on helppoa ja yksinkertaista; ota kaksi kapselia 30-60 minuuttia ennen nukkumaan käymistä. Pakkaus sisältää 30 kapselia eli 15 päivän annoksen minkä aikaa tätä suositellaankin käytettäväksi, kuurin voi tarvittaessa myös uusia. 


Kokonaistilanteenikin on ehkä hieman rauhoittunut, mutta uskoisin myös tällä tuotteella olleen apua omaan uniongelmaani, koska tämän aloittamisen jälkeen nukuin pitkästä aikaa pitkiä pätkiä yössä täysin heräilemättä.

Kokeilemallahan vaikutukset aina selviävät, mutta jos kärsit samankaltaisista ongelmista etkä halua vielä tarttua varsinaisiin unilääkkeisiin niin kannattaa ehdottomasti tätä tuotetta kokeilla (huom. jos olet raskaana tai sinulla on käytössäsi jokin jatkuva lääkitys niin suosittelen konsultoimaan lääkäriä tai farmaseuttia tuotteen käytöstä!). Hintaa pakkauksella on ostopaikasta riippuen hieman yli 10€, joka on pieni hinta mikäli se palauttaa yöunet takaisin raiteilleen.

Toivottavasti tilanne ei enää uusi samanlaisena omalla kohdallani, mutta mikäli näin käy niin tiedän mihin tuotteeseen tarttua!


Oletko sinä koskaan kärsinyt unettomuudesta?

8 kommenttia:

  1. Olen kärsinyt. Nyt nukun hyvin kevyesti.

    VastaaPoista
  2. Minä nukahdan todella helposti, mutta ongelmani on se, että herään aikalailla kaikkeen ylimääräiseen ääneen ja varsinkin miehen kuorsaukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen aika ääniherkkä öisin, siksi kerrostaloasuminen ei ollutkaan oma juttuni :D

      Poista
  3. Ikävää, että kärsit uniongelmista. Mutta ihanaa että olet löytänyt luotto valmisteen joka auttaa. Uni on todella tärkeää ja onneks itse nukun tosi hyvin yöt. Aina nukahtanut helposti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uniongelma oli oikeastaan tuossa alkukesästä kun oli niin valtavasti stressiä monelta suunnalta, tilanne onneksi helpottunut nyt, mutta hyvä tietää mihin palata jos uudelleen alkaa ongelmia olla..

      Poista
  4. Mielenkiintoinen ravintolisä. Mulla ei tällä hetkellä ole uniongelmia, mutta pidettävä tämä mielessä tulevaa varten!

    hanna
    https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin onneksi uniongelmat väistyneet, mutta tietää mihin tarttua mikäli vielä joskus palailevat :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat