perjantai 15. marraskuuta 2019

Phytocéane

Julkaistu alun perin 7.3.2018
saatu ilmaistuote 


Sain testiin ihastuttavan seerumin itselleni aikaisemmin tuntemattomalta sarjalta, joten ihan ensialkuun muutama sana itse sarjasta: Phytocéane. Kyseessä on Bretagnessa meren äärellä syntynyt luontoa kunnioittava sarja, jonka aktiiviaineet tulevat meristä sekä merten läheisyyden kasveista. Sarja on sitoutunut kestävään kehitykseen ja merten suojeluun, tätä ajatellen on kehitelty oma merkittävä ekologinen viljelymenetelmä merellisille aktiiviaineille.

Kuten on esille tullut niin rakastan erilaisia tehohoitoja ja varsinkin näin talvisin kaikki kosteutus on iholle vain plussaa:


Intense Moisturizing Serum (ovh 43€/30ml)


Nimensäkin mukaisesti intenssiivisesti kosteuttava seerumi lupaa parantaa ihon hydrolipidikalvon toimintaa, helpottaa kiristävää tunnetta iholla ja tekee ihosta jälleen miellyttävän tuntuisen.


Vaikuttavina aineina tuotteessa on mm. janiaa, leväuutetta ja perhoslaventelia.
Tuotetta suositellaan käyttöön kuuriluonteisesti tai kuukauden intenssiivihoitona.


Koostumukseltaan tämä on emulsiomaista, imeytyy ihoon erinomaisesti ja on myös käytössä riittoisaa.


Tuotteessa on kevyt ehkä juurikin merelliseksi kuvattavissa oleva tuoksu. Sanoisin myös, että iho todellakin selkeästi tuntuu kosteutetulta seerumin käytön jälkeen. Ihastuttavan kevyt tehokosteuttaja, joka sopii mielestäni aikalailla kaikille ihotyypeille.



Onko Phytocéane sinulle entuudestaan tuttu sarja?

10 kommenttia:

  1. Tällaiset kevyet, mutta kosteuttavat tuotteet on nyt talvella kyllä ihania! Tääkin vaikuttaa mielenkiintoiselta :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa hyvältä ja merkki on tuttu ja erinomaiseksi havaittu.

    Ihanaa päivää Mira <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän perusteella ehdottomasti itsekin mielelläni vielä tarkempaa tuttavuutta merkin kanssa tekisin :)

      Poista
  3. En ole aiemmin kuullut tälläisestä. Meri tuoksuu todella ihanalta

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen tuote! Seerumeita käytän joten tätäkin voisin joskus kokeilla. Miedosta tuoksusta plussaa. En pidä siitä, että hoitotuotteiden tuoksu on liian voimakas.

    VastaaPoista
  5. Ei ole aiempaa kokemusta tästä merkistä, mutta kuulostaa hyvältä. Tykkään juuri kevyistä voiteista. :)

    VastaaPoista
  6. Ihan uusi merkki mulle, mutta kuulostaa hyvältä! :)

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat