torstai 26. huhtikuuta 2018

#NoStress

Sain Kauneusmaailma-verkkokaupasta muutamia tuotteita testiin, joista tänään esittelyyn pääsee ensimmäinen puolisko. Aloitetaan mielenkiintoisesta puhdistustuotteesta:


on tämän hetken trendiainesosaa eli hiiltä sisältävä syväpuhdistava puhdistusvaahto kasvoille. Poistaa niin meikin kuin epäpuhtaudet.


Itse olen käyttänyt tämän kaksivaiheisen puhdistuksen toisena vaiheena puhdistusöljyn jälkeen, mutta toimii hyvin myös meikinpoistossa. 


Tuotteesta muodostaa ihanan tuoksuinen pehmeä vaahto, joka puhdistaa ihoa hellävaraisesti. Iho tuntuu puhdistuksen jälkeen miellyttävältä, ei kiristele. Käytössä on myös riittoisaa ja plussaa annan pumppupullosta, jolla on helppo tuotetta annostella riittävä määrä.

Kaksi muuta tänään esittelyssä olevaa tuotetta ovat kerta-annospakkauksiin pakatut naamiot:


Selfie Project #NoStress (ovh 1,20€/10g)
Multi-Biomask Moisture&Clean (ovh 1,20€/2x4ml)


#NoStress on nuorelle iholle tarkoitettu puhdistava kasvonaamio, joka on hieman perinteisempi savinaamio.


Vaikutusaika kasvoilla on 10-15 minuuttia, jonka aikana pientä kuivahtamista on havaittavissa, oli tästä huolimatta kuitenkin kohtuullisen helposti poistettavissa. 


Moisture&Clean oli naamiona mielenkiintoisempi tapaus; kaksi eri naamiota (puhdistava ja kosteuttava) on pakattu vierekkäisiin pussukoihin ja naamion voi käyttää kahdella eri tavalla; joko perinteisemmällä multimasking-tyylillä eli puhdistava naamio esim. t-alueelle ja kosteuttava poskille tai voit myös sekoittaa naamiot keskenään ja levittää koko kasvojen alueelle. Itse valitsin näistä tuon jälkimmäisen tyylin.


Tämä naamio oli ehdottomasti enemmän minun makuuni - toki myös olen paremmin tämän kohderyhmää :D Sekoitettuna yhteen ei ainakaan omalla ihollani tuntunut lainkaan kuivattavalta.


Iho myös tuntui jotenkin kivan "raikkaalta" naamion jälkeen.

Tästä kolmikosta kaksi oli sellaisia mihin erittäin mielelläni uudestaankin palaisin, onneksi tuo putsari on sen verran riittoisaa, että saan sitä käyttää vielä jokusen tovin ennenkuin se pääsee loppumaan :D


Oletko sinä käyttänyt jo kasvotuotteita, joissa on hiiltä mukana?


/pr-näyte

7 kommenttia:

  1. Tykkään kans kovasti hiili/savinaamioista, ne tuntuu olevan tosi tehokkaita kunnon puhdistukseen :)

    VastaaPoista
  2. Hiili on kyllä mielenkiintoinen ainesosa kosmetiikassa juuri sen takia, että sen pitäisi magneetin lailla kerätä ihon pinnalta lika ja öljyisyys. Itse en ole kokeillut vielä hiiltä sisältäviä tuotteita, mutta pitänee just jonkun naamion muodossa ottaa kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin tässä pohdiskella, että onkohan mulla naamiota käytössä mistä hiiltä löytyisi, hmm..

      Poista
  3. Minä en ole kuullutkaan tästä hiilen käytöstä. Sen verran kiinnosti, että taidan googlata aiheesta lisää.

    VastaaPoista
  4. Olen kuullut paljon positiivisia juttuja hiilestä mutta en ole vielä itse kokeillut!

    Mielenkiintoisia varsinkin nuo kasvonaamiot :)

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat