sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Ihonhoidon verkkovalmennus

Pääsin viime keväänä mukaan kokeilemaan TwistBe-verkkokaupan perustajien lanseeraamaa Uusi Alku Ihollesi -verkkovalmennusta, josta en näköjään ole lainkaan kokemuksia tänne blogiin kirjoitellut - oijoi. Syy ei missään nimessä ole ollut se etteikö verkkovalmennus olisi mielestäni olisi hyvä ja kehujen arvoinen vaan se on vain jotenkin kaikessa arjen "kiireessä" jäänyt o.O No parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja nythän tämä onkin varsin ajankohtainen, koska tästähän oli tv:ssäkin juttua; Leijonan Luolassa, josta he saivat projektiin mukaan yhden leijonankin. (Jos missasit jakson niin se on Ruudusta katsottavissa!)

lähde: twistbe.fi
Mutta sitten itse asiaan eli verkkovalmennukseen. Kyseessä on siis tosiaan verkossa tapahtuva neljään osaan jaettu valmennus, jossa materiaali on niin luettavana kuin videoillakin. Valmennus on jaettu:
#1 ihon biologia, opit ymmärtämään ihosi toimintaa
#2 elintavat, opit hoitamaan ihoasi kokonaisvaltaisesti
#3 ostaminen, opit ostamaan kosmetiikkaa fiksusti
#4 ihonhoito, opit hoitamaan ihoasi oikein

Valmennus on mielestäni koottu hyviin kokonaisuuksiin ja sinulla on hyvin aikaa tutustua jokaiseen kategoriaan erikseen ennenkuin seuraava avautuu - sinulla on myös 2kk aikaa palailla aina takaisin materiaaliin. Lisäksi materiaali on mielestäni koostettu hyvin eikä ole liian vaikeaselkoista ihan peruskuluttajallekaan, mutta toisaalta valmennus on antoisa myös sinulle, jolla on jo tietoa ihonhoidosta. Itsekin koin saavani paljon muistuttelua sekä lisäinfoa ihonhoidosta, vaikka paljon tietoa jo taustalla olikin.

Verkkokurssin lisäksi käytettävissä on myös Facebookissa toimiva ryhmä minkä lisäksi voit olla aina yhteydessä perustajiin sähköpostitse, puhelimitse tai piipahtamalla TwistBe-myymälässä. (Kannattaa muuten selailla tuota Facebook-ryhmän keskustelua, siellä on hyviä kysymyksiä ja vastauksia asioista, joita ei itse välttämättä edes tajuaisi kysyä!)

 Suosittelen valmennus ihan jokaiselle lämpimästi, en keksi ketään, kuka ei valmennuksesta tavalla tai toisella hyötyisi! Ja tämähän on myös hyvä lahjavinkki esim. nuorelle, joka vielä harjoittelee ihonhoitoa.

Hintaa valmennuksella on 127€ ja seuraava valmennus alkaa 16.4.2018 eli vielä ehdit mukaan!
Jos tämän päivän aikana laitat valmennuksen tilaukseen niin säästät -50% eli saat valmennuksen 63€ hintaan! Lisäksi valmennuksella on 100% rahat takaisin -takuu eli jos et ole valmennukseen tyytyväinen niin saat koko summan takaisin.


*)sis.mainoslinkkejä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

THIS OR THAT - valitse kahdesta vaihtoehdosta

Nappasin Valokuvaajan silmin -blogista itselleni vastattavaksi hauskan kyselyn: Suihku aamulla vai illalla ? Mies meillä taas päinvasto...

Luetuimmat