keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Kolme hyvää..

Useammassakin blogissa tämä on tainnut pyöriä, omani poimin Marialta. Tarkoituksena siis tässä on ajatella positiivisia asioita; poimia kolme positiivista asiaa eri kategorioiden alle.

lähde: https://rutraining.org/2017/01/30/positive-psychology-shifting-from-whats-wrong-to-whats-right/

Kolme hyvää asiaa päivässäni:
- Ensimmäistä ei tarvitse kauan pohtia: pieni rakas nyyttimme <3
- Rakas mieheni, tukeni ja turvani. Vauvan kanssa elämä on muuttunut melkoisesti entisestä ja ilman sitä toista jakamassa tätä kaikkea, olisi tämä varmasti paljon raskaampaa.
- Aurinko ja kevään tulo – nämä antavat ehdottomasti lisäenergiaa


Kolme hyvää asiaa minussa:
- Positiivisuus; olen aikaisemmin ajatellut olevani pessimisti, mutta joko olen iän myötä muuttunut tai aina ollut oikeasti optimisti. Yritän nähdä siinä pilvessäkin ne hopeareunukset.
- Tällä hetkellä tässä elämäntilanteessa tulee ehdottomasti mieleen hyvät unenlahjat, jotka ovat aika korvaamaton pienen vauvan kanssa. Saan siis hyvin nukahdettua vauvan yösyöttöjen välissä. Mies onkin usein naureskellut sille kuinka ei itse ehdi sänkyyn asti kun minä siellä jo syvässä unessa tuhisen :D
- Vahvuus; äitiyden ja kokemiemme vastoinkäymisten myötä olen huomannut, että taidankin olla vahvempi kuin mitä olen kuvitellut.


Kolme hyvää asiaa elämässäni:
- Tähän on pakko laittaa sama kuin tuonne ensimmäiseen kohtaan eli ehdottomasti tyttäreni ja mieheni tulevat ykköspallille. Tällä hetkellä oma elämä pyöriikin lähinnä vauvan ympärillä – eikä se ihme kyllä ahdista tippaakaan!
- Toisena voisin mainita sitten muun perheen; jo pelkästään tieto siitä, että voi soittaa vaikka keskellä yötä ja apua saa aina riittää. Tämä tukipilari on onneksi ollut itselläni aina <3
- Kokonaisuudessaan elämässäni on kaikki tällä hetkellä kunnossa ja nautin jokaisesta hyvinkin nopeasti ohi vilahtavasta päivästä :D


Kolme hyvää asiaa tänä vuonna:
- Tämä alkaa jo mennä toistoksi, mutta pakkohan se on tässäkin mainita; tyttäreni syntymä vaikkei se ihan helpoimman kautta mennytkään.
- Äitiysloma; täytyy myöntää, että itse ehkä tarvitsinkin hieman irtiottoa työarjesta vaikka työstäni pidänkin ja työporukkaa onkin ikävä..
- Tuleva kevät ja kesä – odotan innolla sitä kun ilmat alkavat lämpenemään ja tietysti ajan myötä tyttö kasvaa ja liikkuminen sitäkin myötä hieman helpottuu.


Kolme hyvää asiaa blogissani:
- Ei tietenkään voi heti alkuun olla mainitsematta teitä lukijoita sekä kaikkia ihania bloggaajakollegoita, bloggaaminen on antanut yllättävänkin paljon ihania asioita elämään J
- Vapaus; saan itse päättää mitä kirjoitan ja milloin kirjoitan.
- Blogi antaa kaikkinensa paljon energiaa ja tietyllä tapaa jonkinlaisen ”pakopaikan” arjesta – tämä ehkä vielä konkreettisemmin näkyi töissä ollessa, mutta toki nyt vauva-arjessakin tarvitsee välillä myös jotain muuta kuin vauvan tuoksun nuuhkimista :D


Ensimmäistä kuvaa lukuunottamatta muut kuvat Instagramista, otettu kännykkäkameralla.


Mitä positiivisia asioita sinä löydät omasta elämästäsi?

12 kommenttia:

  1. Mahtavasti jokainen kategoria kiertyy uuteen perheenjäseneen :) Omassa elämässäni parasta tällä hetkellä on se, että kesäkuun alussa alkaa puolentoista vuoden koti-isyys.

    VastaaPoista
  2. Vauva-arjen onni❤️ Pienet tuo niin paljon uutta sisältöä elämään ja ujuttautuu vähän joka soppeen. Huomaa sun listaltasikin😊 Kadehdin sun unenlahjoja, mies on meillä se joka nukkuu parhaiten.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa lukea/ kuulla sinusta ja teistä. Hienoa, että tunnut osaavan nauttia täysin siemauksin äitiydestä ja kotonaolosta.Tuo aika vilahtaa niin nopsaan...Ihanaa kevään ja kesän odotusta tvSoili

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan koska kerettäisiin tulla työpaikalle teitä moikkaamaan tai saa täällä meilläkin vierailla :)

      Poista
  4. Nä positiivisuus jutut on kyll mun mieleen! Tekee kaikille hyvää miettiä niitä hyviä hetkiä elämässä ❤️

    VastaaPoista
  5. Taidan ottaa itsekin kopin tästä! :) Kyllä se kiitollisuus näkyy juuri lasten ja perheen kautta.

    VastaaPoista
  6. Ihana pieni nyytti teillä! Ja sitä vauvan tuoksua 💕💕 Hienoa että saat nukutuksi syöttöjen välillä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tekee tosi paljon jaksamisen suhteen, päivisin nykyisin tyttö ei kovin pitkiä unia maltakaan nukkua..

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Meikkaamaton vaikutelma?

Pitihän sitä itsellekin hankkia paljon kehuttu Lumenen uutuusmeikkivoide testiin, varsinkin kun olen aikaisempiin kokeilemiini Lumenen meik...

Luetuimmat