sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Pikkujuttuja

Vauvan hoitamiseen tarvitaan yhtä sun toista ja ajattelin tänne blogiin hieman kirjailla mitä meillä on ollut käytössä ja mitkä näistä on kaikista toimivimmiksi todettu..


Tuttipulloja meiltä löytyy kuvassa näkyvin kolmen lisäksi kolme muuta ja korvikkeen käytössä ollessa ne ovatkin jatkuvassa käytössä. Noita perinteisemmän näköisiä tuttipulloja hankin itse vielä yhden lisää ja ne ovat ihan toimivia, mutta totesimme, että jos ovat päivällä käytössä niin tyttösemme syö näistä liian ahnaasti ja puklaa herkemmin. Yöllä tyttönen ei aivan niin kiireellä hotki ja tällöin ei samaa ongelmaa ole, joten nämä ovat meillä yöpullona käytössä. Päivällä parhaimpia ovat kuvassa näkyvä MAM-tuttipullo sekä toinen hieman samantyylinen tuttipullo, joka annostelee maitoa hitaammin. Myös käsipumpun mukana tullut tuttipullo on todettu oikein mainioksi.

Pienokainen ei tietenkään vielä tässä vaiheessa osaa niistää, joten niistäjä on aivan ehdoton ja onkin meillä ollut melko ahkerassa käytössä vaikkei pieni tietenkään yhtään tykkää siitä kun hänen nenäänsä tällä (tai mitenkään muutoinkaan..) sorkitaan.


Tuttejahan kaikki vauvat eivät huoli, mutta täällä se onneksi toimii hyvänä rauhoittajana. Tuteista ehdottomaksi parhaiksi on todettu MAM-tutit, joita pitikin uusi erä jo hankkia käyttöön.


Alussa hieman ihmettelinkin jopa näitä vauvalle tarkoitettuja vanupuikkoja, mutta nämä osoittautuivat aivan loistavaksi navan puhdistuksessa!


Vanupuikkoon suihkaus desinfiointiainetta, pyöräytys navassa ja se on siinä. Enää napaa ei tarvitse putsailla, mutta nämä olivat alkuvaiheessa suorastaan korvaamattomia - normaalit vanupuikot eivät aivan yhtä kätevästi samaan hommaan pystyneet.


Vaippoja kuluu melkoisesti ja me emme ole kestovaippailuun lähteneet mukaan vaikka se ekologisesti parempi ratkaisu olisikin. Kertakäyttöisissä vaipoissakin on paljon eroja ja onkin loistavaa, että niitä alkuun sai useammalta merkiltä testiin. Meillä kaikista toimivimmaksi todettiin Liberon vaipat. Myös puhdistuspyyhkeitä tarvitaan vaikka kotona kakkapyllyn yleensä käynkin ihan vesihanan alla puhdistamassa. Varsinaista eroa en itse puhdistuspyyhkeiden välillä kokenut olevan, mutta tässä Liberossa pakkaus on kaikista kätevin - en tätä kyseistä kylläkään ainakaan pienemmistä kaupoista ole bongannut, joten pitää varmaankin Natusanin puhdistuspyyhkeisiin jatkossa siirtyä..


Natusanin öljyhän löytyi myös maaliskuisesta Bette Boxista ja tämä onkin ollut käytössä niin itselläni kuin tyttösellä. Talkkia en ole vielä käyttänyt, mutta sinkkivoidetta muutaman kerran ihon punoitellessa. Lisäksi kuvasta uupuu perusvoide, jota jonkin verran ollaan käytetty tyttösen poskilla, jotka hieman tuntuvat kuivilta ajoittain.

Mitä kaikkea sinä olet ehdottomasti oman vauvasi hoidossa tarvinnut tai jos sinulla ei vauvaa ole niin minkälainen käsitys sinulla näistä tuotteista on?


/osa tuotteista saatu pr-näytteenä, osa ostettu itse

12 kommenttia:

  1. Ei ole vauvaa mutta Natusanin sinkkivoiteesta tykkään käsivoiteena ja siitä öljystä kasvojen kaksoispuhdistuksessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauvatuotteekin ovat monikäyttöisiä :) Pitääkin vinkata, että mies kokeilisi sinkkivoidetta käsille..

      Poista
  2. Nyt kolmannen lapsen kohdalla huomaan, että itsellä on vakiintuneita tapoja hoitaa asioita. Esim. noita vauvapumpulipuikkoja en koskaan edes kokeillut, niin en sitten osannut niitä kaivatakaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä itsekään olisi osannut kaivata jos ei olisi käytössä hyväksi todennut :D

      Poista
  3. Yhtä välineurheiluahan tämä äitiys välillä tuntuu olevan! :D Meillä etsittiin sopivaa vaippamerkkiä ja varmaan kaikki kokeiltiin läpi; pitkään mentiin yöt yhdellä ja päivät kahden merkin välillä vaihdellen. Tuttipulloissakin oli yksi etsiminen ja lopulta päädytitin kanssa samaisiin Mam-merkin pulloihin kun niissä se maidontulo oli hitaampaa jne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee ja kokoajan tulee uusia juttuja markkinoille :D Onneksi kuitenkin enemmistö rahanmenon lisäksi myös helpottavat sitä arkea.. :)

      Poista
  4. Meillä ei tähän asti oikeasti ole tarvinnut kuin vaippoja ja vaatteita, sillä pikkuinen ei juo tuttipullosta. Hyviä ostoksia on kuitenkin olleet myös Weledan Nappy Change cream ja Face cream. Kohta lista pitenee kun aloitamme kiinteät :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olet välttynyt sitten tuolta pullojen pesulta ja keittelyltä :D

      Poista
  5. Totesin että tuttipullopussit on käteviä esim cake popsien ja vaahtokarkkitikkareiden yms muiden leivonnaisten pakkaamisessa, lasketaanko se? 😂😅

    VastaaPoista
  6. Tuo sinkkivoide pelasti meidät aikoinaan. Tytöllä oli todella häjy vaippaihottuma, joka sillä talttui.

    Tuttia meidän neiti ei kelpuuttanut missään vaiheessa, eikä vieläkään. Tuttipullojen kanssa oli myös ongelmia. Pullosyötöt helpottuivat vasta, kun hommattiin sellainen pillimuki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tytön iho on kaikkinensa tähän asti pysynyt hyvässä kunnossa, joten sinkkivoidettakaan ei hirveitä määriä ole mennyt - olenkin yrittänyt pohtia sille vaihtoehtoisia käyttötapoja ja näistä mahdollisesti jossain vaiheessa blogiinkin tulee juttua :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat