torstai 6. toukokuuta 2021

Kleopatran kuulumiset

Ajattelin, että teitä saattaisi ehkä kiinnostaa kuulla välillä myös hieman kissaneidin kuulumisia? Hänhän kotiutui meille viime syksynä ja nyt ikää on tullut jo se vuosi täyteen. Kissanhan voisi leikkauttaa jo alla 6kk iässä, mutta meillä se jäi tänne tälle keväälle. Meillä ei tosiaankaan missään vaiheessa ole ollut edes ajatuksena pennuttaa ja muutenkin olen sitä mieltä, että tämä asia varsinkin kissojen kanssa olisi hyvä pohtia kunnolla ennen kuin lähtee touhuun mukaan. Kissoja on paljon kodittomana, vaikka täytyykin sanoa etten meille syksyllä etsinnöistä huolimatta koditonta kaveria löytänyt.


Alkuun meillä meni hieman aikaa, että neiti kotiutui kunnolla ja esim. pissavahinkoja sattui kaksi tai kolme. Tuo väärään paikkaan pissaaminenhan on kissoilla se kaikista miedoin muoto ilmaista stressiä ja oikeastaan vasta siitä itse hoksasin hankkia feromonihaihduttimen. Harmillista ettei tullut aiemmin mieleen eivätkä eläinkaupassakaan tulleet maininneeksi. Varsinkin kissan kanssa suosittelen kyllä tuollaisen hankintaa mikäli jotain muutoksia kissan elämään on tulossa.

Nyt neiti on jo aivan 100% kotiutunut meille ja ottanut meidät omakseen. Pakko myöntää, että välillä olen pohtinut oliko tämä nyt kuitenkaan hyvä ratkaisu, niin neitokaisia yhdessä seuratessa mieli muuttuu hetkessä. Lemmikit antavat omistajilleen niin paljon ja tutkitustikin vähentävät stressiä. Myös lapset oppivat paljon lemmikkien kautta ja muistelisin jonkin tutkimuksen mukaan lemmikkiperheissä olevan vähemmän allergioitakin?


Välillä olen pohtinut kissalle kaverin hankkimista, mutta toisaalta kissathan eivät ole laumaeläimiä ja uuden kaverin tuominen olisi taas uusi stressitekijä lisää. Eli ei ainakaan nyt näillä näkymin. Se koira ehkä sitten joskus kun toinen neiti alkaa olla kouluiässä...

Mitä teidän lemmikeillenne kuuluu?

8 kommenttia:

  1. Kissojen keskinäiset kaverisuhteet on vaikea asia. Joskus natsaa ja joskus ei. Katukissat elävät sekä laumoissa että yksin. Useimmiten laumoissa muuten. Kissoille muiden seura on tosi tärkeä asia, ja muiden kissojen puutteessa he ottavat ihmisiä omaksi kaveriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neitokainen on kyllä tosiaan meidät ottanut täysin omikseen :D

      Poista
  2. Voi mahoton, että on tää kaveri suloinen. Kauniin kiiltävä turkki.

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus!💜

    Omalle koiralleni kuuluu hyvää, ihmeissään kun tavaroita on alkanut menemään laatikoihin ja säkkeihin kun muutto lähenee, nyt kun on ollut kuumat ilmat nämä pari päivää niin pitkiä lenkkejä ei jaksa, täytyy itse muistaa se että mahdollisimman aikaisin aamulla ja myöhään illalla olis parhaat ajat mennä pihalle, ehkä silloin on vähän viileämpää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutto on aika ihmeellinen asia myös niille lemmikeille, sitä ei aina tule ajatelleeksi :)

      Poista
  4. Kleopatra on nimensä veroinen kissa, upea.
    Meillä ei ole lemmikkejä, mies on allerginen, siksi.
    Lapsuudenkodissani on ollut parikin kissaa, mukavia ja persoonallisia kavereita.

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Bearel x Valtteri Sandberg kesäboxi

 *)mainoslinkki En ole viime aikoina juurikaan kauneusboxeja tilaillut, vaikka edelleenkin rakastan yllätyksellisyyttä niissä - sekä tietyst...

Luetuimmat