keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Jävla Sås Bolag

Jos olet seurannut suomalaista Leijonan luolaa niin nimi Jävla Sås Bolag on ehkä sinulle tuttu - he nimittäin esiintyivät ohjelmassa erittäin menestyksekkäästi ja mm. kastikkeiden teko on kotitiloista siirretty ohjelman myötä suurempiin tiloihin. Itse olen ko.jakson aikanaan katsonut ja muistan pohtineeni, että näitä tuotteita pitää vielä joskus testata. Kun en asiaa lähtenyt tällöin viemään eteenpäin niin se toki unohtui, mutta voitte kuvitella kuinka riemuissani olin kun sain mahdollisuuden päästä kokeilemaan tuotteita blogiyhteistyön kautta!

/pr-näyte/


Kastikkeissa kaikki on aitoa eli pois on jätetty turhakkeet kuten aromit, makuvahventeet ja uutteet. Ainoa teollinen raaka-aine tuotteissa on säilöntäaine kaliumsorbaatti (E202). Kastikkeita löytyy kuutta erilaista minkä lisäksi valikoimissa on myös ketsuppi.


Itse sain testiin setin, joka sisältää:
Ketsupin hinta on 4,95€/210ml ja kastikkeiden 5,95€/210ml.

Sivuilta löytyy myös kattavasti reseptejä kullekin kastikkeelle - kannattaa ehdottomasti kurkata!


Ensimmäisenä nelikosta testasimme ketsupin, jonka suhteen mieheni oli hieman skeptinen, mutta maisteltuaan totesi tämän todellakin paremmaksi kuin meiltä perinteisesti löytyvät teolliset ketsupit.


Seuraavana testiin lähti Skutsi Sauce sivuilta löytyneen karjalanpaisti-reseptin kera. Tykkäsin kovasti kastikkeesta, mutta en ole varmaankaan tottunut karjalanpaistiin, jossa on lanttua ja porkkanaa, joten jättäisin nämä itse jatkossa pois. Makuna mies tykkäsi tästäkin karjalanpaistista, mutta jokin kävi hänen vatsaansa - mahdollisesti lanttu.

Fisksås ja Classic BBQ Sauce ovat vielä testaamatta, mutta tulette näistäkin kokemuksia aikanaan kuulemaan! Tuotteita pystyt tilaamaan verkkokaupasta tai etsimään lähimmän jälleenmyyjän täältä.


Joko sinä olet tutustunut näihin upeisiin kastikkeisiin?

12 kommenttia:

  1. Omaan karjalanpaistiin tulee porkkanaa ja lihoina nautaa ja lammasta kun ei syödä sikaa. Tosin tätäkin syödään ehkä noin kerran vuodessa jos sitäkään. Tuota soosia en tunne, kun en katso kyseistä ohjelmaa mutta soosi voisi sopia ehkä tämän kanssa https://villananna.blogspot.com/2017/04/nyhtolampaasta-punaviinipata-ja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi itsekin joskus lampaasta ruokaa tehdä, pitää tuo sinun ohjeesi ottaa vaikka testiin :)

      Poista
  2. Oi ihanaa, että pääsit testaamaan näitä. Tosi mielenkiintoisia! Tiedätkö missä näitä myydään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä voit kurkata missä on lähin jälleenmyyjä:
      https://www.javlasasbolag.com/jsb-jalleenmyyjat/

      Poista
  3. Tämä onkin mulle ihan uusi merkki, en ole itseasiassa kuullutkaan aikaisemmin koko hommasta mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta. Pullot itsessään näyttää tyylikkäiltä! Ketsuppi toimi houkuttimena myös täällä meillä, että täytyypä selvitellä missä on lähin jälleenmyyjä! Joten kiitos kun vinkkasit näistä :)

    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  4. Skutsi kuulostaa tosi kivalta, nam. <3

    VastaaPoista
  5. Enpä ole näistä tuotteista kuullutkaan. Kuulostavat hyvältä. Valitsemme tuotteita, joissa on mahdollisimman vähän/ei ollenkaan lisäaineita.
    Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  6. Näin sen jakson telkkarista, ja mietin silloin samaa, että olisipa kiva päästä maistelemaan näitä. Kiva kuulla, että ainakin kaksi ensimmäistä olivat hyviä! Varsinkin tuo bbq kastike kiinnostaa noin grillauksen ystävänä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans ajattelin tuon kanssa odotella, et päästään grillikautta availemaan :D

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat