perjantai 1. syyskuuta 2017

#mökkimiitti

Kokoonnuimme muutama viikko sitten aivan huikealla porukalla Marian luokse iltaa viettämään. Yritin miittiapuna parhaani mukaan olla, mutta suurimman homman Maria illan järjestämisestä hoiti - suurkiitokset tästä, on nimittäin melkoinen homma laittaa ilta kasaan!


Illan ohjelma alkoi sillä, että grillailimme omia eväitämme alkuun - aika monet tulevat kaukaa tänne Joensuuhun asti ja kyllähän tuo itsellänikin alkoi vatsa kurnia iltapäivällä :D Saimme lisäksi muutamilta sponsoreilta naposteltavia iltaa varten; Ruohonjuuresta saimme pähkinöitä ja kuivattuja marjoja, Luomuruokatukku tarjosi meille teetä, suklaata ja maissisipsejä, Fazerilta saimme Oululainen jälkiuunilastuja, TwisteBe lähetti puolukkakoivusokeria, hunajaa, nokkosrouhetta ja marjajauheita sekä viimeisenä vaan ei vähäisimpänä ehdottomasti Joensuun paras kahvila Houkutus tarjosi meille MokkaHovi-kakun.


Syömisen ja napostelun ohessa meillä oli hieman ohjelmaakin; parissa eri paikassa oli testailupisteet eri tuotteille, joista yksi sisälsi herkullisia Signe Seebid -kuorintoja Bona Valerelta, toiseen saimme NHS:ltä testattavaksi mm. paljon blogeissa näkyneitä Optiat-kuorintoja ja uusia Georganics-suuhygieniatuotteita ja kolmannesta löytyi Rentosauna-tuotteita. Itselläni ilta tuntui hurahtavan niin hirmuista vauhtia etten ensinnäkään kuvia muistanut ottaa kuin kourallisen ja toisekseen myös testipisteet jäivät liian vähäiselle huomiolle. (Osa postauksen kuvista otettu puhelimen kameralla.)


Testipisteiden lisäksi järkkäilimme Marian kanssa bloggaajille myös tuotteiden tunnistuskisan, jossa jokainen osallistuja palkittiin tuotteilla. Tämä kisahan oli tuttu jo viime vuodelta (jolloin muuten tulin hopeasijalle ;D) ja koska se oli silloin niin loistava ajanviete niin ajattelimme sen järkkäillä myös tällä kertaa. Ohjelmassa oli toki myös vaihtarikasa, johon kaikki halukkaat toivat omia ylimääräisiä tuotteitaan jaettavaksi - ylijääneet Maria vei sosiaalitoimistoon.


Eikä siinä vielä kaikki; saimme lisäksi miittiin Vatupassilta paljun, jossa illan hämyssä osa bloggaajista olikin rentoutunut. Itse jouduin tällä kertaa paljuilun jättämään välistä, mutta kannattaa ehdottomasti harkita illanviettoon paljun vuokraamista - se ei ole mikään hirmuinen satsaus jos maksajia on jo muutamiakin ja tuo iltaan ehdottomasti jotain ekstraa.

Ilman pussukoita ei tokikaan kukaan myöskään päässyt lähtemään. Saimme upeilta sponsoreiltamme ihanat kassit mukaan viemisinä - tätä sisältöä tuleekin varmasti tässä syksyn mittaan blogissa näkymään, jalkakylpy ehtikin blogiin eilen :)


Ilta vierähti ihan supernopeasti, mikä kertoo siitä kuinka hauskaa kaikilla oli. Paljon uusia tuttavuuksia, joihin oli ihana tutustua, ja vanhoja tuttuja, joita oli ihana jälleen tavata livenä <3 Kaikista paras osuus illassa oli ehdottomasti se höpöttelyvaihe :D

Suuret kiitokset kaikille sponsoreiksi lähteneille ja kaikille osallistuneille, uusitaan ilta vielä joskus eikö!? :)

Mukana miitissä olivat:
Maria Glow, http://so-up.fi/mariaglow
Charming Nails, charmingnails.blogspot.com
My Personal Galaxy, http://mypersonalgalaxyy.blogspot.fi/
ElinaK, http://so-up.fi/elinak
Piece Of Panda, www.pieceofpanda.com
Neiti Minttukihara, http://neitiminttukihara.blogspot.fi/
Kynsipöllö kosmetiikkapuussa, http://kynsipollo.blogspot.fi/
Kultainen kynsilakka, http://kultainenkynsilakka.blogspot.com
Talk and Bake, http://talkandbake.blogspot.fi
MaittaLy, http://maittaly.blogspot.fi/
Kahvia ja kosmetiikkaa, www.kahviajakosmetiikkaa.com
Strokes of color, http://strokesofcolorblog.blogspot.fi
Meikkimonsterin maailma, http://meikkimonsterinmaailma.blogspot.fi

8 kommenttia:

  1. Oli kiva nähdä ja viettää yhdessä aikaa ❤️

    VastaaPoista
  2. Ihania nämä blogimiitit ja miten sitä löytää ystäviä blogihommeleista. <3 Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä, harmi kun täällä suunnalla näitä niin harvakseltaan on..

      Poista
  3. Tosi kivan kuuloinen miitti teillä ollut! :) En olekaan aiemmin kuullut mökkimaisemissa järjestettävistä blogimiitingeistä, mutta varmasti oli ainakin erittäin rentouttava ilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se todellakin oli ja jos olisi paljuun asti päässyt lillumaan niin vielä tästäkin potenssiin kymmenen :D

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Oletko jo tehnyt to-do-listan kesälle?

Otsikon mukainen kysymys eli onko sinulla tälle kesälle to-do-lista? Itse en sellaista ole vielä ehtinyt tehdä, mutta jos saisin...

Luetuimmat