tiistai 7. elokuuta 2018

5kk

Vastahan minä teille 4kk-kuulumisia kirjoittelin ja nyt pitäisi jo seuraavan kuukauden kuulumiset kertoilla - mihin tämä aika häviää? :D Mitään kovin ihmeitä viimeisen kuukauden aikana ei ole kyllä ehtinyt tapahtua, lähinnä ollaan helteillä kovasti hikoiltu ja odotettu sitä hetkeä kun säät edes hieman viilenesivät..


Kiinteitä ollaan tosiaan kuukauden verran maisteltu ja sen saralla on mennyt oikein hyvin; annokset kasvavat pikkuhiljaa eikä mitään masuvaivoja uusista mauista ole myöskään tullut. Nykyisinhän suosituksena on melko nopeaankin tahtiin lisätä uusia makuja (aikaisemmin ohjeena on tainnut olla viikko kerrallaan uutta makua ennen seuraavan lisäämistä ruokavalioon) eikä myöskään vältellä mitään allergioiden pelossa. Aloittelimme tosiaan bataattisoseella (jonka tein itse), sen jälkeen olemme tyytyneet kaupan valmiisiin soseisiin, koska näillä helteillä ei yksinkertaisesti sisällä kotona ole viitsinyt yhtään mitään lämmitettävää tehdä. Kunhan säät viilenevät niin voisi taas tässä suhteessa panostaa ja kokeilla itse tehdä seuraavia soseita - vaikkakin on matkustamisenkin kannalta hyvä, että myös ne valmissoseet maistuvat.


Helteidenkin takia tyttö on paljon viihtynyt lattialla missä onkin kiva katsella leluja ja ympäristöä. Eteenpäin päästään ehkä muutaman senttimetrin verran, melkein taaksepäin sujuu matkaaminen paremmin - sekä ennenkaikkea se paikallaan pyöriminen :D Selällään ei myöskään pitkään viihdytä vaan ponkaistaan melkein samantien mahalleen, ja tämä onnistuu myös loistavasti molempien kylkien kautta.


Tähän asti ollaan erinäisiltä pöpöiltä hyvin vältytty, toivottavasti näin myös jatkossakin. Syksyllä on ajatuksena kokeilla seurakunnan muskaria (kunhan saisin infoa koska se alkaa..) ja varmaan vähän muitakin aktiviteetteja pikkuhiljaa. 



Itse olen joutunut tässä myös jo hieman työhönpaluuta pohtimaan; päiväkotipaikkaahan pitää peräti 4kk ennen tarvetta olla hakemassa ja tokihan työnantajakin on kiitollinen mitä aikaisemmin tieto paluusta heille tulee (tässä taitaa varoaika olla 2kk ennen työhönpaluuta). Jos olisi mahdollista niin jäisin vielä hetkeksi kotiin pikkuisen kanssa, vaikka toisaalta on mukava palata töihinkin. En aio palata täysipäiväisesti ja sumplitaan miehen kanssa josko saataisiin hoitotunteja muutoinkin mahdollisimman alas ainakin siinä alussa - tyttönen on kuitenkin varmaankin vain 10-11kk kun hoitoon lähtö on edessä..


Minkälaisia suunnitelmia sinulla on syksyyn?


2 kommenttia:

  1. Mulla on siitä outo tilanne, että tavallaan oma kesä vasta alkaa ensi viikolla kun miehellä alkaa kesäloma, joten en oikein osaa ajatella syksyä vielä, vaikka kovasti yritän. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se elokuu vielä kesäkuukausi on vaikka syksyä kohti mennäänkin. Juuri aamulla pohdin, että elokuuksi yllättävänkin kylmä sää - toisaalta heinäkuu oli poikkeuksellisen kuuma niin hyväkin kun helteiden (;D) jälkeen hetken saa viilentyä :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Kuinka Vintedissä myyminen sujuu?

Kirjoittelin teille jo aiemmin Vintedistä kokeillessani sitä ensimmäisen kerran. Kyllä, latasin sovelluksen, tein tunnukset ja laitoin tuot...

Luetuimmat