keskiviikko 15. elokuuta 2018

Silikonia kasvoille

Osa välttelee silikonia kaikissa tuotteissa, mutta itse en varsinkaan meikinpohjustustuotteissa tätä koe ongelmalliseksi ja senpä vuoksi viimeksi tekemääni Deciemin tilaukseen nappasin mukaan myös silikonisen meikinpohjustustuotteen.

/postaus sis.mainoslinkkejä/




Tämä on itseasiassa jo toinen The Ordinaryn silikoninen meikinpohjustaja, jota itse testaan - aiempi aika nopeasti tuntui kuivahtavan pulloonsa enkä sitä loppujen lopuksi ylettömän montaa kertaa tämän vuoksi edes ehtinyt käyttää - tämä vaikuttaisi tässä suhteessa ainakin paremmalta.


Meikinpohjustaja mattaa ja blurraa ihoa tehden täten meikkipohjasta tasaisemman ja pidempikestoisen.


Varsinkin silikonisilla meikinpohjustajilla on joskus tapana hieman rullata meikin alla - varsinkin jos sitä yhtään liikaa tulee annosteltua - näin on myös tämän kanssa käynyt. Levitettäessä iholle tuntuu ihan kivalta ja tasoittaa sekä mattaa ihoa, mutta tosiaan ei aina ja kaikkien meikkipohjien kanssa tunnu niin toimivan - olen saanut rullaamaan myös The Ordinaryn omien meikkipohjien alla.


En siis voi sanoa tähän ehkä niinkään ihastuneeni, koska tuntuu välillä olevan tuuristakin kiinni miten meikkipohja tämän päälle onnistuu mikä ei kiireessä tokikaan ole kiva juttu.


Hinnallahan tätä ei kuitenkaan ole pilattu eli jos yleensä olet silikonisista pohjustajista tykännyt ja ne ovat ihollasi toimineet niin testaamalla vain voit nähdä sopisiko tämä sinun käyttöösi.


Minkälaisia meikinpohjustustuotteita sinä suosit vai jätätkö ne kokonaan välistä?

7 kommenttia:

  1. Mä käytän pohjustajana aloe pohjaista kosteusvoidetta. Ihan paras. Kuulemma Maikkarilla maskeeraajat käyttää samaa kamaa.

    VastaaPoista
  2. Itse käytän ihan vain tavallista perusvoidetta. Ei oikein naama kestä muuta. Näyttää kuitenkin ihan kivalle tämä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläkin aika vaihtelevasti tulee meikinpohjustajaa käytettyä.. :D

      Poista
  3. mä en itse tiedä näistä mitään, että varmaan jos vastaavaa ostaisin niin menisin ihan vaan myyjän mielipideiten mukaan. Onneksi he osaa aina neuvoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jos yhtään epäilyttää niin kannattaa pyytää näytettä mukaan :)

      Poista
  4. Meikkaan aina vaan ripset ja kulmat eli näistä en tiedä mitään mutta aivan ihanan suloisen näköinen tuote! 💙

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Matkakuumeilua

Nyt kun tuo Rodoksen matka on takana ja siitä on alettu toipua onkin hyvä aika alkaa pohtia seuraavaa matkakohdetta :D Itsellän...

Luetuimmat