torstai 16. toukokuuta 2024

Money money money

Lomamatkoilla rahankäyttö on yleensä arjesta poikkeavaa, itse ainakin haluan lomalla olla tämän suhteen rennommin, vaikkakin yritän silti olla fiksu enkä tuhlailla ihan älyttömyyksiin. Ulkomaille lähtiessä rahan suhteen yksi ehkä Suomessa ei niin yleinen juttu on tinkaaminen ja tippaaminen. Itselleni näistä kumpikaan ei ole oikein luontevaa ja tinkaamista en harjoittanutkaan lomamatkamme aikana kertaakaan.


Kannattaa aina ehdottomasti selvittää millaiset tavat näiden suhteen lomakohteessa on, koska ne voivat lomakohteittain vaihdella melkoisestikin. Itsekin lueskelin näistä asioista ja Rodoksella vinkattiin, että tinkaamista voi ehkä halutessaan tehdä pienemmissä putiikeissa kuten Vanhan kaupungin puolella, mutta on turha yrittää esimerkiksi kansainvälisissä liikkeissä kuten Sephorassa. Kuten mainittu, itse en tätä harrastanut vaan mikäli tuotteen hinta oli mielestäni liian korkea omaan makuuni, jatkoin vain matkaa ja jätin tuotteen ostamassa. Tippaamisen suhteen hyväksi summaksi mainittiin 5-10% loppusummasta, mikäli oli palveluun tyytyväinen. Itselläni aiheutti kyllä hieman harmaita hiuksia kun yritin pohtia missä kaikkialla tippaaminen olisi tarpeen, ravintolat oli tietysti ilmeisiä paikkoja, mutta entä erilaiset jäätelökioskit yms? 

Ennakkoon pohditutti myös kuinka paljon käteistä kannattaa kuljettaa mukanaan ja onnistuuko kortilla maksaminen. Hyvin pitkälle kortilla pärjää Rodoksella, ainoastaan jossain pienemmissä myymälöissä mieluummin raha otettiin käteisenä. Eli jos olet Rodokselle suuntaamassa, kannattaa jonkin verran käteistä olla mukana, mutta kortilla pystyy maksamaan lähes joka paikassa.

Euroopan sisällä matkustaessa helpottaa kyllä suuresti se, että monissa maissa on käytössä tämä sama rahayksikkö kuten meilläkin, joten hintojen vertaaminen on helpompaa. Joskus ennen muinoin hinnat ovat olleet matkakohteissa huomattavasti Suomea edullisempia, mutta Rodoksella ainakin noissa turistipaikoissa hinnat lähentelivät mielestäni ihan näitä Suomenkin hintoja eli mikäli haluaisi elellä edullisemmin lomamatkan aikana, pitäisi joko tarkkaan selvittää mistä saa asiat halvemmalla tai suunnata suoraan esimerkiksi Aasian puolelle, jossa hinnat ovat vielä halvempia.

Millaisia kokemuksia sinulla on tippaamisesta, tinkaamisesta ja rahankäytöstä yleensäkin ulkomailla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Body superfood

*)mainoslinkki Ihon suojaamisen lisäksi auringolta, kesällä on tärkeää muistaa kosteuttaa janoista ihoa: * Garnier Body Superfoo...

Luetuimmat