tiistai 4. huhtikuuta 2017

Heleyttävä pikakaunistaja

Taisin saada tämän tuotteen jonkin tilauksen kylkijäisenä ja alkuun kuvittelinkin, että kyseessä on seerumi. Testattuani koostumuksen ja googleteltuani tulin siihen tulokseen, että kyseessä taitaakin olla Heleyttävä Pikakaunistaja, jota voi käyttää sellaisenaan päivävoiteen asemasta tai päivä-/meikkivoiteen seassa antamaan lisäheleytystä.


Itse kokeilin tätä päivävoidetta korvaamaan, missä toimi kohtalaisesti kosteutuksenkin osalta kun alla oli muu ihonhoitorutiinini (kasvosuihke, essence ja seerumi).


Tuotelupauksena on, että tämä aktivoisi ihon elinvoimaa ja antaisi iholle täydellisen nuorekasta heleyttä sekä kauniin pinnan. 


Hieman heleyttävää vaikutusta varsinkin kädelle levitettäessä iholla on havaittavissa, mutta mitään discopallomaista efektiä tämän kanssa ei tarvitse pelätä. Tuoksua tuotteessa myös on melko runsaasti, ehkä jopa omaan nenääni aavistuksen turhankin voimakkaasti parfymoitu.

Hintaa tuotteella on normaalisti 48,90€, mutta taitanee olla saatavissa lähes puoleen hintaan oikeastaan jatkuvasti - postausta kirjoittaessani hintaa on 24,50€.

Tuotteena ei ehkä aivan ihastuttanut, oikeastaan tuo tuoksu on syy miksi ei itselläni taitane käyttöön jäädä saati että uudemman kerran hankkisin. Jos kuitenkaan nenäsi ei ole tuoksuherkkä ja etsit kevyttä heleyttä antavaa päivävoidetta voisi tämä olla sinun juttusi.


Löytyykö sinulta käytöstä heleyttäviä pikakaunistajia?

4 kommenttia:

  1. Elizabeth Ardenilla on yksi ihana, jota käytän paljon, Cliniquen Laser Focus pikakaunistaa ihon, mutta ei niinkään heleytä. Siitä onkin aikaa, kun itse on tullut mitään YR:n ihonhoitoa käytettyä, pitäisi varmaan seuraavaan tilaukseen napata jotain mukaan.

    VastaaPoista
  2. Mulla on parikin ja tämä ollut käytössä toisena. Oon kyllä ihan tykännyt, kosteuttaa hyvin mutta kaunistuksesta en tiedä ;) Mun nenään taas ei ole kovin voimakas vaikka mulla herkkä nokka onkin ja oon joutunut osan kosmetiikasta karsimaan sen takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli kannattaa ehdottomasti testata kuinka oma nenä tähän reagoi :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Mintun ystäville

Rakastan varsinkin talvisin täyteläisiä vartalovoiteita ja katselin jo joulupakkauksista sillä silmällä tätä herkullista tulokasta: ...

Luetuimmat