lauantai 10. joulukuuta 2016

LivBox Joulukuu 2016

Postilla on nyt ollut hieman toimitusvaikeuksia ja näinpä en itsekään vielä eilen boxia kätösiini saanut; yleensä paketti on klo16 aikoihin Postista haettavissa, mutta nyt jonkin virheen vuoksi vasta pari tuntia myöhemmin tuli viesti, että olisi haettavissa enkä enää uutta reissua jaksanut lähteä kaupungin suuntaan tekemään - näinpä boxin haku jäi tälle päivälle. Samaisesta syystä johtuen kerkesin jo spoilaantua sisällöstäkin, vahingossa avasin viestiketjun, jossa sisällöstä puhuttiin ja koska kerkesin sisältöstä jo lukaista ni arvelin, että samahan tuo on sitten tarkemmin katsoa :D


Joulukuun teemana on:
"Luotu Lumoamaan"

ja tämähän taitaakin olla viimeinen LivBox - vuoden alusta alkaen nimi on Bette Box.
Mitä viimeinen LivBox siis sisällensä kätkeekään:


Boxinhan mainostettiin sisältävän tuotemerkin, joka ei kaikille bloggaajillekaan ole tuttu; kyseessä on käsittääkseni jenkkiläinen tuotemerkki Manna Kadar, joka kylläkin itselleni on tullut tutuksi Lip Monthlyn välityksellä :)

Mutta käydään tuotteet jälleen tutussa järjestyksessä läpi eli esittelykortin mukaisesti:

Lumene Invisible Illumination Nordic Light Rosy Dawn -valopisarat (ovh 29,90€/15ml)
Tämän kyseisen tuotteen olenkin blogissani aiemmin esitellyt, joten voit sieltä kurkata tarkempaa tietoa. Ihastuttava tuote, harmi kun sattui tässä samaisessa sävyssä tulemaan jonka jo omistan - itse edelleenkin sitä Shimmering Dusk -sävyä kaipaisin kokoelmiini :D

Nivea Caring Shower Silk Mousse (ovh 3,79€/200ml, boxissa 35ml koko)
Tämäkin sattuu olemaan itselleni tuttu entuudestaan ja postausta tuotteesta löytyy täältä. Ihastuin tähän kovasti ja mielelläni tämän pikkukoonkin käytän aikanaan pois :)


Manna Kadar Radiance Split Pan Bronzer And Highlighter Duo (ovh $21/3g eli n. 19,90€)
3-in-1 tuote, jonka universaalia sävyä voit käyttää bronzerina, highlighterina tai luomivärinä.
Itse en jotenkaan ole ihastunut tällaisiin "minikokoisiin" tuotteisiin vaikka toki matkalle ovatkin kätevän kokoisia.

Jordan Clinic Total Protection Hammastahna (ovh 3,80€/75ml)
Tehokas, hellävarainen monitehohammastahna ilman sulfaatteja ja parabeeneja. Ainutlaatuisen koostumuksen vuoksi hammastahna vaahtoaa ilman natriumlaurylsulfaattia (SLS). Saatavana apteekeista.
En mitenkään riemusta hyppinyt tämän tuotteen kohdalla, mutta tarkemmin esittelyä lukiessani toteankin, että tämähän on mielenkiintoinen tuote ja ehdottoman mielelläni testaan. Tuotetta ei myöskään välttämättä olisi tullut itse apteekista ostettua, joten tällä kertaa peukku ylös myös hammastahnalle!

RFSU Intim Daily Wash (ovh 3,99€/150ml, boxissa 40ml koko)
"Daily Wash -intiimipesunesteellä on odour block -koostumus, joka ehkäisee kiusallista hajua luonnollisella tavalla, ja antaa raikkaan olon koko päiväksi. pH 3,5 ja maitohappo vahvistavat ihon luonnollisia suojatoimintoja, jolloin haitallisten bakteerien on vaikeampi aiheuttaa hajuja, ärsytystä ja häiriöitä mikrobitasapainossa. Mieto ja hoitava Daily Wash tuntuu silkinpehmeältä ja huuhtoutuu helposti. Voidaan käyttää päivittäin."
Tämänkin kohdalla ensimmäinen fiilis oli njääh, mutta tarkemmin ajateltuani se muuttui mielenkiinnoksi. Itselläni ei erillistä intiimipesuainetta tällä hetkellä löydy, mutta sen hankkiminen on välillä käynyt mielessä - muuttaa siis samantien kylpyhuoneeseen ja lähtee käyttöön :D
Extratuotteina kaikilla oli:
Lumene Lähde Hydration Recovery -naamiosta näyte sekä Marabou 70% suklaa 10g pala.

Lisäksi pitkäaikaistilaajat saivat lahjaksi:
Manna Kadar Lip Locked Stain Lucky (ov $24/5ml eli n. 22,70€)
Toimii huulikiiltona, sävynä ja primerina. Helppo levittää ja pigmentti on todella kestävää.


Superkaunis sävyltään ja tuntuu huulilla todella miellyttävältä - ehdottomasti itselleni lempituote boxista!

LOPPUYHTEENVETO
Itse pidän joulukuun boxia erittäin onnistuneena kokonaisuutena. Lumene valopisarat ovat aivan ihanat ja kirsikkana kakun päällä Manna Kadar - varsinkin tuo huulituote on ehdottoman ihana <3 Ihan mielettömän hyvä idea tuoda boxiin mukaan myös sarjoja joita ei tässä vaiheessa Suomesta saa - uskon, että tätä monet ihan peruskuluttajatkin toivovat. 

Jään ehdottoman mielenkiinnolla odottamaan mitä ensi vuosi ja Bette Box tuovat tullessaan.


Mitä mieltä sinä olet joulukuun boxista kokonaisuudessaan; toppi vai floppi? :D

*)pr-näyte

14 kommenttia:

  1. Upeita tuotteita olivat Manna Kadarin ja Lumenen meikit :)
    Minusta oli lisäksi vallan sopivaa että viimeisen Livboxin sisältönä oli myös hammastahnaa ja intiimipesunestettä, niistä kun on niin paljon aina palautetta annettu ja aina mystisesti lisää tulee xD Täytyy tunnustaa että itse tykkään kun boksista tulee myös "käyttötuotteita" koska pitkään tilanneena alkaa olla jo paljon meikkejä ja muita erikoisuuksia testattavana. Hammastahnat on tulleet aina heti käyttöön ja saan ne tyhjiksi.

    Itselleni tulee vielä pisteillä ensimmäinen Bette box, mutta suunnitelmissa oli sitten lopettaa tilaaminen. Olen saanut boksia vuodesta 2014 ja nyt tuntuu että ne rahat voisi käyttää järkevämminkin (kun kaappi on ennestään täynnä). Suosittelen boksia kuitenkin kenelle tahansa joka meikkaa tai on muusta kauneudenhoidosta kiinnostunut. Siinä on aina yksittäisiä houkuttelevia tuotteita, jotka kattavat helposti boksin hinnan. Kuvittelen ainakin että rahaa on säästynyt boksin ansiosta, kun ei ole esim. meikkejä tarvinnut paljon ostaa (ei ole tarvinnut, toinen juttu onkin se olenko ostanut...).
    Kiitos bloggauksesta. Sulla on kyky kirjoittaa juuri niistä aiheista jotka minua kiinnostavat!

    Mukavaa joulunodotusta :)

    VastaaPoista
  2. On se kumma juttu, että juuri kun itse lopetan boxin tilaamisen, seuraava onkin sitten täynnä kivoja tuotteita :D Erityisesti buo valopisarat vaikuttavat tosi kiinnostaville! Kaikki tuotteet vaikuttavat kylläs sille, että olisivat ehdottomasti tulleet käyttöön ja kokeiluun. Plussaa myös täysikokoisista tuotteista, joita ei tosiaan ole joka laatikossa näkynyt...

    VastaaPoista
  3. Mäkin tykkäsin boksista. Lisää tällaista!

    VastaaPoista
  4. Höh, mulle ei vielä tullut:( muutama muukin paketti on ollut jo viikon tulossa.. Mutta kivalta näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on pari pakettia vielä kadoksissa, ulkomailta kun tulevat niin ei seurantakaan onnistu.. :/

      Poista
  5. Mulle tuli kyllä tämän kuun boxi, mutta Bette Boxin tiimi oli sitten unohtanut laittaa pitkäaikaistilaajan tuotteen. Lapun kyllä tuotteesta olivat laittaneet, mutta eivät tuotetta. Eniten juuri olisi kiinnostanut tuo Manna Kadar huulituote :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi. Kannattaa laittaa heille viestiä, koska varmasti asian korjaavat!

      Poista
  6. Mun mielestä tää boksi oli floppi. Lumene ja tuo Manna Kadar olivat aivan huipputuotteita, mutta nuo muut.. hymy hyytyi kun avasin boksin, koska olin tilannut tämän myös siskolleni lahjaksi. Mun mielestä LivBoxin väen pitäis ehkä huomioida se, että moni varmaan tilaa tämän boksin lahjaksi näin joulukuussa. Odotan kyllä siskoni ilmettä kun hän avaa boksin.. Kuka haluaa saada tai antaa joululahjaksi hammastahnaa, intiimipesunestettä tai "hajutonta ja mautonta" Niveaa - melkein hävettää kun tilasin tuon lahjaksi :D Ehkä mulla oli vaan odotukset liian korkealla, odotin jotain hemmottelevaa jouluboksia. Mun mielestä intiimipesunesteet ja hammastahnat eivät muutenkaan kuulu tällaiseen konseptiin. Jos olisin pitkäaikaistilaaja ja siten saanut tuon huulituotteen, niin sitten boksi ois ollut jees!
    Tuo Lumenen tuote on tosin superkiinnostava ja niin hintava, ettei olisi tullut kaupasta itse ostettua - siitä pisteet Livboxille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun et ole ollut tyytyväinen :( Tuo Nivea voi kuullostaa aika tylsältä, mutta kannattaa ehdottomasti testata - itse ihastuin kesällä ko.tuotteeseen kyllä totaalisesti!

      Poista
  7. Samaa mieltä Annan kanssa, toisaalta mitä muuta voi sisällöllisesti surkean boksivuoden "huipentumalta" odottaakaan. Hammastahnaa ja intiimipesua jouluboksissa, en ymmärrä. Lumenen tuote jää käyttämättä, kun arkisin en käytä mitään korostustuotteita. Näyte-Lumenea sen sijaan olisin mieluummin ottanut ison tuubin. Ei jatkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Lumenen naamio täysikokoisena olisi kyllä varmasti monen mieltä lämmittänyt :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Vauvapaketit

Vielä muutama vuosi sitten neuvolasta odottava perhe sai paljon kaikenlaisia esitteitä ja vauvapakkauksia mukaansa, mutta tässäkin on tiuke...

Luetuimmat