Siirry pääsisältöön

Peitä, punaa ja korosta

Sain muutamia ihania uutuuksia Avonilta testattavakseni ja kun nyt olen niitä jo hetken ehtinyt hypistellä niin on aika jakaa teille myös kokemuksiani tuotteista.. Tänään esittelyyn pääsevät CC-puuteri sekä poskipuna- ja korostusväripuikko. Aloitetaan puuterista:


Puuteri lupaa tasoittaa ihonsävyä sekä antaa sille peittävyyttä, minkä lisäksi säännöllisellä käytöllä iho kirkastuu ja pintarakenne paranee. Peittävyydestään huolimatta lopputuloksen luvataan olevan luonnollinen.


Lainaus sivuilta:
"Sisältää A-, C- ja E-vitamiineja, lakritsaa sekä valkoisen ja vihreän teen uutteita, jotka tasoittavat ihonsävyä luoden kasvoille virheettömän lopputuloksen. Puuteri korjaa hetkessä värisävyjä. Helppo häivyttää."


 Sävyvaihtoehtoja on kolme: fair, light medium ja medium.
Itselleni testiin tuli keskimmäinen sävyistä eikä liene yllätys ettei se tälle kalpeanaamalle oikein passeli sävy ollut, vaalein olisi varmaan paremmin sopinut. Sen verran tuotetta kuitenkin testasin, että se vaikuttaa ihastuttavan "pehmeältä" ja tällä tosiaan saa myös peittävyyttä aikaan - itselleni lopputulos väärän sävyn vuoksi ei vain ollut sieltä luonnollisimmasta päästä :D

Hintaa puuterilla on 15€, mikä ei mielestäni ole paha hinta tämänkaltaisesta tuotteesta. Itse käytän tällaisia tuotteita melko harvoin ja Lumenen vastaavaan tuotteeseen en kovinkaan suurta koloa ole saanut aikaiseksi. Jos kuitenkin nämä ovat sinun juttusi niin kannattaa ehdottomasti kokeilla miltä tämä vaikuttaisi - aurinkosuojakerrointakin tässä on mukavat 30. :)

Toisena tuotteena esittelyyn tänään pääse puikkomalliin pakettu poskipuna&highlighter parivaljakko:


Voidemaisilla tuotteilla saa paremmin kestävää jälkeä aikaiseksi ja tämän päällehän voi vielä halutessaan puuterimaisen tuotteen käyttää lisätäkseen entisestään kestoa. Niin monilta merkeiltä näitä on viime aikoina markkinoille tullut, että pakostikin näille on tällä hetkellä kysyntää ja kyllähän nämä käteviä ovat kunhan käytön oppii. :)


Sävyvaihtoehtona Avonin puikossa ei ole kuin tämä yksi ainokainen, mutta minun silmääni se vaikuttaa varsin sopivalta useimmille meistä.


Sävyä näistä tulee tarpeeksi, mutta ei liikaa, joten uskaltaisin sanoa, että vasta-alkajankin olisi kohtuullisen helppo lähteä näillä harjoittelemaan voidemaisten poskipunien ja highlightereiden käyttöä.

Hintaa puikolla on 20€ ja kokoa 8g - riittää varmasti pidemmäksikin aikaa käytössä. Itselleni tämä jää ehdottomasti käyttöön, hyvä jemmoista on löytyä myös voidemaiset kaverit esim. juhlameikkiä varten. :)

Avoninkin tuotteiden kohdalla toki kannattaa tsekata jos joskus tarjouksesta löytyisivät ;) Nykyään käsittääkseni myös Avonilta tilaaminen on tehty helpoksi vaikkei lähipiirissä konsulenttia olisikaan - ja ainahan sitä voi itsekin konsulentiksi ryhtyä! :D

(Edit. Lisään tänne vielä linkin suoraan Avonin verkkokauppaan, josta tilaus tosiaan on mahdollista ja helppoa - itse en linkistä hyödy millään tavalla!)


Miltä CC-puuteri ja voidemainen poskipuna&highlighter -puikko kuullostavat?


Tuotteet saatu blogiyhteistyönä, mielipiteet bloggaajan omia. :)

Kommentit

  1. CC-puuteri on ehdottomasti jännä tuote. :)

    VastaaPoista
  2. Miulla on CC-puuterista Fair -sävy ja näen jo ilman kokeilematta, että se on miulle liian tumma :'D Harmi, että Avonin vaaleatkin sävyt on yleensä liian tummia :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, no sitten voi olla ettei se minullekaan ihan passeli olisi.. Harmi, tuote vaikuttaa todella kivalta..

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Luetuimmat

Kosmetiikkajoulukalenterit 2017

Onko jo liian aikaista? Ei kai sentään.. :D
Vuosi vuodelta kosmetiikkajoulukalentereidenkin tarjonta on lisääntynyt ja alkaa jo olla vaikeuksia valita minkä tai mitkä niistä itselleen valitsee! :D Itse olen pyrkinyt hieman joka vuosi vaihtelemaan joulukalenteria mihin tartun ja näin varmaankin tänäkin vuonna - se etten ole tarttunut samaan mihin edellisenä vuonna ei tokikaan tarkoita kalenterin huonoutta vaan kertoo vain omasta vaihtelunhalustani :D Olen tähän mennessä tykännyt tuosta, että yksi kalenteri on kosmetiikka-aiheinen ja toinen jotain muuta - voisinkin ehkä tällä tavalla jatkaa jatkossakin, jos bongaan tänä vuonna jonkin mielenkiintoinen ei-kosmetiikka-aiheisen joulukalenterin, vinkkailkaa näitä minulle! :)
Mutta niihin kosmetiikkajoulukalentereihin, joita olen tähän mennessä bongaillut.. Hankintalistallani tällä hetkellä korkeimmalla on elevenin joulukalenteri:
Kalenteria ei vielä saa itselleen tilattua, mutta odotuslistalle voi liittyä mukaan, että saa ensimmäisenä tied…

Kehuttu alle 3€ silmänympärysvoide

Karkkipäivän Sanni kehui kesällä Lidlin silmänympärysvoidetta, joten pitihän se testiin napata sitten itsekin.

Cien Q10 Anti-Wrinkle Eye Cream (ovh 2,89€/15ml)

Koostumukseltaan tämä on kevyen voidemaista ja olenkin käyttänyt tätä aamuisin meikin alla - näin ilmojen viilentyessä kaipaan yöksi silmänympärysiholle tuhdimpaa koostumusta, vaikka kyllä tämäkin varmasti homman hoitaisi :D

Ainoan miinuksen, jonka itse tuotteesta keksin on se, että jos tätä yhtään liikaa annostelee niin tämä jää hieman valkoisena pyörimään iholle - imeytyy kyllä kun hetken kauemmin voidetta iholle hieroo. On siis riittoisaa tavaraa eikä tätä kannata yliannostella :D

Itse en tästä mitään wow-elämystä saa; hyvin perussilmänympärysvoide, joka toimii. Enkä siis todennäköisesti tule tähän uudelleen palaamaan, mutta suosittelen kyllä lämpimästi testaamaan ei-niin-elämyksen-hakuisille :D

Oletko sinä löytänyt Cien-tuotteista jotain lemppareita itsellesi?

Essence-joulukalenterin yhteenveto

Yankee Candle -joulukalenteri on esitelty ja nyt olisi vuorossa Essence. Itse joulukalenteria en saanut enää kuvauskuntoon saatettua, joten se ei nyt näissä kuvissa tule esiintymään, mutta kalenterista paljastuneet tuotteethan ne nyt pääosassa ovatkin :)
Osa luukuista oli pettymyksiä (mikä toki oli odotettavissakin..) ja osassa tuli todella kivoja ja mielenkiintoisia tuotteita. Oman kalenterini tilasin Kosmetik4Less-verkkokaupasta 24,90€ hinnalla (päälle toki vielä postikulut, mutta tilasin samalla myös pari muuta tuotetta) - katsotaan lopuksi minkälaisen arvon sain kalenterille laskettua.

Aiempina vuosina käsittääkseni kalenteri on sisältänyt lähinnä kynsilakkoja, tänä vuonna mukana oli paljon muutakin ja kynsilakkoja tuli yhteensä neljä.

Kalenteri sisälsi:

Masquerade Lip & Nail Glitter / + pieni vinkkaus tulevasta

Sain itselleni ihanan kimaltavan paketin tuotteita testiin:

Isadora Masquerade Lip & Nail Glitter -juhlakokoelma sisältää jotain aivan uutta minkä lisäksi olemassa oleviin kokoelmiin tulee muutama lisäsävy.

Loose Lip Glitter (ovh 9,90€/5g) löytyy kolmessa sävyssä: 50 Stardust – sävytön, läpikuultava glitter
51 Pink Sparkles – pinkki glitter
52 Ruby Sparkles – tummanpunainen glitter  ja on nimensä mukaisesti huulilla käytettävää irtoglitteriä. Käyttö on yksinkertaista: levitä huulille huulipuna tai -kiilto, taputtele glitter sormella tähän päälle, viimeistele halutessasi vielä värittömällä huulikiillolla (tämäkin kannattaa sormella lisätä mikäli ei huulikiillon sekaan halua väriä ja glitteriä :D).

Glitter tarttuu yllättävänkin lujasti huuliin kiinni eli ei ihan hetkessä huulilta katoa - tästä huolimatta poisto onnistuu helposti esim. miselliveteen kastutetulla vanulapulla.

Huulituotteista Perfect Matt -huulipunat (ovh 14,90€/4,5g) saavat kaksi uutuussävyä, jotka ovat myös jäämässä…

3v- SYNTTÄRIARVONTA

Vinkkasinkin eilen, että tänään on jotain huippua luvassa; kuka hoksasi, että blogille tulee vuosia täyteen ja tämähän toki perinteisesti tarkoittaa arvontaa eli jotain kivaa teille <3

..joku saattoi myös arvata, että vinkkaus koski myös tuota eilistä postaus eli kyllä. Tänään arvotaan eilen esittelemäni Isadoran uutuustuotteet! Ja ei pelkoa, kyseessä ei ole korkkaamani tuotteet vaan aivan uudet tuotteet, jotka onnellinen arvonnan voittaja saa itselleen hypisteltäväksi.


Paketti sisältää siis 2x mattahuulipunan, 3x huuliglitterin sekä 4x kynsilakan.
Kurkkaa eilisestä postauksestani tarkemmat esittelyt ja omat kokemukseni tuotteista. :)

Kuinka sitten pääset osallistumaan arvontaan?
Koska kyseessä on blogini synttäriarvonta niin tällä kertaa arvonta on suunnattuna seuraajilleni; ilmoita siis mitä kautta seuraat blogiani (Blogger/Bloglovin/Blogit.fi tms.)
+1 arpa tulee mikäli seuraat blogiani Facebookissa ja/tai Instagramissa.
+1 arpa tulee mikäli seuraat Isadoraa Facebook:issa ja/tai…

Liquid Lip Lacquer

Sain Avonilta testiin heidän uusista huulituotteistaan mielenkiintoisen parivaljakon.

Mark Lip Lacquer (ovh 12€/7ml) löytyy niin mattaisena kuin kiiltävämpänä versiona - jokaiselle jotakin. 

Itselleni sain mattaisen version "Pinking About You" -sävyssä ja kiiltävämpi versio tuli "RedHead"-sävyssä.

RedHead ei ole huulilla aivan niin voimakas kuin ehkä pelkäsin :D  (Instagramin puolelta löytyy tästä meikkikuvasta.)

Ja Pinking About You taas on aivan täydellinen nudesävy! (Instagramin puolelta löytyy tästä meikkikuvasta.)

Täytyy sanoa, että näistä molemmat yllättivät positiivisesti. Mutta vielä yllättävämpää on se, että ihastuin ikihyväksi mattaversioon! Tämä ei juurikaan tunnu huulilla, ei kuivata ja kestää pitkään ilman korjailuja kauniina! Löysinkö vihdoinkin mattapunan, josta myös rutikuivat huuleni pitävän!? :D

Oletko sinä enemmän mattaisen vai kiiltävän ystävä?

*)pr-näyte

Black Friday

Tänään tulee extrana postaus myös keskiviikkona, koska eihän tätä tarjousviikkoa voi olla blogissa mainitsematta - ja haluan teiltäkin vinkkejä upeista tarjouksista, joita ei vain kannata missata! ;)
Perjantaina 24.11. vietetään siis Black Friday:ta, joka tarkoittaa yksinkertaisimmillaan ostohysteriaa :D Osa verkkokaupoista on aloittanut tarjousten syötön jo heti alkuviikosta enkä itsekään näitä tarjouksia ole pystynyt vastustamaan. Ajattelinkin nyt teidänkin iloksi ja houkutukseksi listata ylös hieman verkkokauppoja, jotka kannattaa viimeistään perjantaina tsekata ;)
(Verkkokaupat ovat aivan sekalaisessa järjestyksessä!)
Ensimmäisenä mainittakoon BeautyBay, jonka tarjouksia en itse ole pystynyt vastustamaan :D Tarjouksia löytyy laidasta laitaan jopa -50% saakka ja esim. Jeffree Star -tuotteita on -30% tarjoushinnalla myynnissä.
Dermoshop lähetti sähköpostia, että heille on viikonlopuksi tulossa tarjouksia, joita ei kannata missata - nämä aion ainakin itse ehdottomasti tsekata!

Coco…

MorpheMe November

Olen nyt viime kuukausina ahkerasti vaihtanut siveltimiä MorpheMe-kauneusboxissa johonkin aivan muuhun ja niin kävi tässäkin kuussa :D

Tässä kuussa vaihdoin siveltimet yhteen tuotteeseen, minkä lisäksi lunastin pisteillä (joita kertyy siis jokaisesta tilauksesta) toisen tuotteen:

Morphe Deysi Danger Highlight Palette vaikutti mielenkiintoiselta ja nappasin sen siveltimien asemasta tulemaan itselleni.

Paletti sisältää yhdeksän highlight-sävyä, joista tokikaan ihan kaikki eivät omalle kalpealle iholleni ole ehkä highlightereina ideaaleimpia - mutta voihan näitä käyttää myös luomivärien asemasta! :D
(Swatchaukset jäljempänä!)
Pisteillä nappasin itselleni tulemaan:

Tarte Amazonian Clay -poskipunan sävyssä Exposed - muita vaihtoehtoja ei kyllä ollutkaan :D

Tämä on sävyltään hyvin luonnollinen eikä tämän kanssa ole minkäänlaista pelkoa poskipunaövereistä!

Swatchauksessa highlight-sävyt yläriviltä alkaen vasemmalta oikealle. Jälkimmäisenä Tarten poskipuna.

Tokikaan poskille siveltimellä le…

The Body Shop -joulukalenteri loppuyhteenveto

Tässä siis vielä koko joulukalenterin sisältö.

Suihkugeelit ja vartalovoiteet (mukaan lukien vartalovoi, vartaloemulsiot ym.): Nämä olivat ehkä mieluisimmat kalenterin sisällöistä. Arkipäivässä näitä kuluu jatkuvasti - ja paljon! Ja on myös mukavaa päästä testailemaan TBS:n valikoiman eri tuoksuja ja koostumuksia. Itse pidän myös kaiken lisäksi vaihtelusta, joten putelit ovat varsin sopivia - kuluvat nopeasti loppuun ja pääsee vaihtamaan seuraavaan.. ;)

Tosin miinusta on annettava noista kimallusvoiteista, vasta kokeillessa tajusin millaista suorastaan glittermönjää ne on o.O Yleensä olen kaiken kimaltavan suhteen aikamoinen harakka, mutta liika on liikaa.. Lisäksi nuo on yllättävän vaikea saada tuosta purnukasta ulos :/ Tuoksut ovat kylläkin aivan ihania <3 Vartalovoita olisi kiva ollut olla enemmän kalenterissa kuin tuo yksi, ne ovat varsinkin näin talvisin juuri sitä mitä ihoni kaipaa!

Kasvovoiteet, naamio: Näistä kaikki tuotteet olivat itselleni uusia. Ihonhoitotuotteista myös k…

Bette Box Marraskuu 2017

Piiiitkästä aikaa ehdin saada paketin käsiini ennenkuin olin ehtinyt spoilaantua, joten avatessa kaikki tuotteet tulivat itselleni yllätyksenä. Omasta paketista uupui pitkäaikaistilaajalahja, josta tulikin aiemmin päivällä jo viestiä, että se tulee jälkitoimituksena perästä - jäädään siis tätä vielä jännäämään jos en sitten jostain saa bongattua mikä tuote sieltä on tulossa. (Lisäilen tänne loppuun sitten sen pitkäaikaistilaajalahjan kunhan olen sen käsiini saanut.)

Marraskuussa valmistaudutaan juhlakauteen:

Isadora Natural Matt Oil-free Meikkivoide 10 Matt Porcelain (ovh 22€/35ml, boxissa 20ml koko) "Natural Matt Foundation jättää iholle luonnollisen, kuulaan mattapinnan. Öljytön koostumus ehkäisee ihon kiiltämistä. Meikkivoiteen sisältämät vaikuttavat aineet kosteuttavat ihoa ja jättävät sen miellyttävän tuntuiseksi..." Kerrankin boxista löytyi vaalein sävy, jei. Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta tuotteelta ja tosiaan sävykin saattaa kerrankin natsata. Yllätyin kun huom…