lauantai 27. joulukuuta 2014

Shampoot & hoitoaineet (+hiusnaamiot)


Ensinnäkin pyydän anteeksi kamalannäköistä taustaa, joka tuotteiden taustalle sattui. (Huomatkaa pesukoneen kannessa hiusväristä jääneet tahrat ;P)

Mutta sitten asiaan. Eli ajatukseeni tuli tehdä postaus tällä hetkellä käytössäni olevista shampoista ja hoitoaineista + hiusnaamioista. Toiset kappaleet XZ:n tuotteita (Niittyvillan tuoksuisina) löytyy toisesta osoitteesta eivätkä ne siis mukaan kuvauksiin päässeet.

XZ Vanilla cafe (tuuheuttava) sekä Niittyvilla (kosteuttava):
Silikonittomuuden takia olen pitkään XZ:n tuotteita karsastanut ja täytyy myöntää etteivät ne (tai lähinnä ainakaan hoitoaine) jatkuvaan käyttöön ole välttämättä se paras vaihtoehto hiuksilleni - nämä vain kaipaavat sen pienen silikoniannoksensa silottamaan.. Tästä huolimatta todenäköisesti tulee ainakin silloin tällöin näitä suihkunurkkaan hankittua - pitäähän sitä eri tuoksut testailla läpi! ;)

Cutrin Moisturism:
Hmm. Tätä en nyt jostain syystä Cutrinin sivuilta löydä vai enkö nyt vain osaa etsiä!? No mutta joka tapauksessa nämä tämän syksyn Sokoksen hiustenhellimisviikoilta tarttuivat mukaan ja ovat vielä korkkaamattomat. Muistaakseni Colorism-linjan matkakokoiset shampoo&hoitoaine olivat joskus LivBoxin sisältönä ja näistä ainakin silloin pidin..

Redken Diamond oil:
Nämä tosiaan joulukuussa tilasin ulkomailta ja ovat vielä postausta kirjoittaessani odottamassa korkkaamista - mikä varmasti ihan lähipäivinä tapahtuukin. :)

Nykyisin hyllystä löytyy aina syväpuhdistava shampoo, jota välillä käytän hiusten perusteellisempaan puhdistamiseen.

Tämä on jäämistöä blondiajoistani, mutta toisaalta ihan hyvä näitäkin jämiä olla jos joskus blondiraitoja vaikka tähän pehkoonsa meinaa ottaa..

Color Mask Coffee -hiusnaamio:
Kyseessä siis värjäävä hiusnaamio, jota olen nyt käyttänyt vähän niinkuin värjäyksen asemasta. Jos sitä yrittäisi vähän luonnollisempaan sävyyn palailla.

Bonacure Moisture Kick:
Tämäkin taisi lähteä tänä syksynä Sokoksen hiustenhellimisviikoilta matkaan mukaan. Aiemminkin on käytössä ollut ja olen tyytyväinen tuotteeseen ollut - tuskinpa sitä muuten tähän uudelleen olisi tullutkaan tartuttua ;)



Nyt kun tarkemmin varastoani katselen niin aika tyytyväinen voi olla suomalaisedustukseen :) Ja siis tosiaan olen sitä tyyppiä kaiken kosmetiikan suhteen etten jaksa päivästä toiseen käyttää samoja tuotteita, tästä syystä shampoitakin täytyy hyllystä enemmän kuin se yksi löytyä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat