torstai 9. joulukuuta 2021

Melt Away

*)mainoslinkki
saatu ilmaistuote

Ihonhoidon kannalta ihon puhdistaminen on tärkeä osa päivittäistä rutiinia vaikkei meikkiäkään kasvoilla olisi. Päivän aikana kasvoille kertyy paljon erilaista likaa ja kesäaikana usein ainakin toivottavasti sieltä löytyy myös aurinkovoidetta. "Vesi vanhin voitehista" ei välttämättä puhdistuksen kannalta ole se riittävä tapa.


lupaa puhdistamisen lisäksi kirkastaa ja tasoittaa ihon sävyä. Sisältää mm. C-vitamiinia, AHA-happoja sekä hampunsiemenöljyä. Tuotetta käyttäessä suositellaan välttämään herkkää silmänympärysihoa.

Nimestä voisi kuvitella, että kyseessä on öljymäinen tuote, mutta oikeasti koostumus onkin geelimäistä. Tuote on miellyttävän tuntuinen iholle eikä ainakaan näin kesäaikaan tunnu omaa ihoani lainkaan kuivattavan. Sarja itsessään ainakin omassa mielessäni profiloituu hieman nuoremmille suunnatuksia, mutta olen löytänyt täältä useammankin mielenkiintoisen tuotteen ihan omaan käyttööni. Toisaalta maskne on tämän päivän sana, joten siinä mielessä monien iholle nuoremmille suunnatut tuotteet voivat siinäkin mielessä olla hyvin ajankohtainen aihe.


Minkälaista koostumusta sinä suosit kasvojen puhdistustuotteissa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Kauneusbloggaajien joulukalenteri luukku 24

Sellainen pieni pyörähdys vielä täällä ennen tauon jatkamista, että toivotan teille kaikille oikein ihanaa joulun aikaa ja muist...

Luetuimmat