lauantai 27. elokuuta 2022

5x cryo

Päätin käydä keväällä syntymäpäiväni kunniaksi cryohoidossa ja koska eka käynti oli niin lupaava niin hankinkin sitten samantien neljä lisäkäyntiä. Nyt käynnit ovat takana ja voisinkin jakaa hieman fiiliksiäni.


Kuvana nyt tuo samainen ekan käynnin kuva, koska en sitten toki muita kuvia huomannut ottaa 😅 Itselläni käynnit tosiaan hieman venyivät, optimi käyntiväli olisi kolme viikkoa. Jo ekan kerran jälkeen huomasin tosiaan huomattavan eron tuossa isossa arjessa vatsallani, tämä ehkä jatkokäynneilläkin meni vielä entistä parempaan suuntaan muttei niin huomattavassa määrin kuin ekalla käynnillä. Sentit mittailtiin aina ennen hoitoa ja hoidon jälkeen ja tosiaan kyllähän sitä kaventumaa aina hieman tuli. Tosin, koska ruokavalio ja liikuntatottumukset heittivät kesällä häränpyllyä niin senttejä oli vikalla kerralla enemmän kuin ensimmäisellä. 🤦‍♀️ Jokaisen käynnin jälkeen olo oli ihan loistava ja jos vain pystyisi niin ihan sen keventyneen olon vuoksi kävisin tuolla hoidoissa säännöllisesti. Kasvojen cryohoitoon aion vielä joskus kyllä mennä! Näillä näkymin en siis jatka hoitoja vaan yritän taas saada ruokavalion ja liikunnan kondikseen, että saisin taas oloni paremmaksi. Huono ruokavalio kun selkeästi saa endometrioosin oireilemaan enemmän.

Kenellä suosittelisin? Jos sinulla on arpia tai muita vaivoja, joihin cryohoitoa suositellaan niin suosittelen lämpimästi. Ainakin itselläni tästä oli mieletön apu tuon arpeni kanssa. Laihdutushoito tämä ei ole, mutta ruokavalion ja liikunnan ohessa voi auttaa hommassa hieman. Toisaalta kallis hoitokin voi tässä elintapamuutoksessa tsempata, mutta yksittäin ei tule toimimaan eikä kunnolla jos käyntien välit venyvät mahdottomiksi.

Kiinnostaako sinua cryohoidot?

4 kommenttia:

  1. Olisi kiva kokeilla! Kuulostaa tehokkaalta.

    VastaaPoista
  2. Itseäni kiinnostaa vaikka ja mitkä hoidot mutta useasti autoimmuunisairas ei voi oikein ottaa kaikenlaisia hoitoja.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa aika mielenkiintoiselta hoidolta :)

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

First love

*)mainoslinkki Olen Miss Kay -tuoksuista lukenut mutten aiemmin ole vielä ehtinyt testailla. Nyt olikin siis hyvä aika ja tilasinkin itselle...

Luetuimmat