perjantai 20. tammikuuta 2023

Airfryer

Meillä on tainnut nyt olla noin vuoden verran tämä kapistus käytössä, joten kokemuksia on ehtinyt kertyä jo jonkin verran. Airfryeria on monissa paikoissa kovasti kehuttu ja senpä vuoksi sitten itsekin päädyin sellaisen hankkimaan. Oliko se sitten meille hitti vai huti?


Ihan ensinnäkin airfryereita on markkinoilla monia eri kokoja sekä malleja. Meille hankin Philipsin XL-koon, joka on ainakin näin pienessä taloudessa juuri passelin kokeilin. En oikein usko, että tätä pienempi olisi kovinkaan käytönnällinen. Toisaalta jos taloudessa on enemmän porukkaa, voi tämä koko jäädä ehkä jopa pienehköksi. Airfryer tosiaan monessa asiassa korvaa uunin (osa on maininnut ettei ole käyttänyt uunia tai mikroa lainkaan tämän hankinnan jälkeen, mutta itselläni kyllä kumpainenkin on joissain tietyissä tilanteissa tuntunut kätevämmältä vaihtoehdolta - ja varsinkin tuo mikro). Ja tällähän toden totta pystyy tekemään oikeastaan mitä vain mieleen juolahtaa. Itselläni tämä on ollut ihan hitti lounasaikaan esim. tortillapizzoja väsätessä. Lopputulos on niin pizzojen kuin monien muidenkin kohdalla mielestäni parempi (rapeampi?) kuin normaalissa uunissa tehtynä ja tietysti se kaikista paras juttu on ajan säästäminen, koska tätä ei tarvitse esilämmittää vaan ruuan voi laittaa suoraan airfryeriin ja valita sopivan lämpötilan sekä valmistusajan. (Toinen mitä olen usein tällä tehnyt on itsetehdyt ranskalaiset enkä toden totta enää kaupan ranskalaisiin koske, koska nuo on niin helppoa ja nopeaa tehdä - ja muistuvatkin vielä huomattavasti paremmilta!)

Uusien vempaiden hankinnassa aina mietityttää jäävätkö ne sitten lopulta käyttöön, mutta tämän kanssa vastaus on ehdottomasti kyllä ja suosittelen myös tätä erittäin lämpimästi. Mielestäni varsinkin pienissä talouksissa tämä osoittaa kätevyytensä, isommat vempaimet varmasti sitten paremmin suuremmissakin talouksissa.

Onko sinulla kokemuksia airfryereista? Koetko sinä näiden olevan hitti vai huti?

7 kommenttia:

  1. Meillä ei ole kokemusta asiasta, ehkä sen takia, että perheelle tämä olisi turhan pieni kapistus. Toisaalta, meillä ei kovin paljon mitään muitakaan härpäkkeitä ole, käytetään sitä, mitä vuokrakämpässä on tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä tosiaan löytyy monessa eri koossa ja myös uunimallisena :)

      Poista
  2. Tämä on kiinnostanut, mutta pienessä perheessä sen iso koko hirvittää, siis sen pöydältä viemä tila, jos käyttökertoja tulisi kuitenkin vaan silloin tällöin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan se aina mietityttää, mutta itsellä tosiaan on jäänyt todella aktiiviseen käyttöön. Lähes päivittäin taitaa tulla käytettyä tai vähintäänkin useita kertoja viikossa.

      Poista
  3. Mikrokin on ollut meille huti, joten uskon tämänkin olevan. Meillä kun tykätään käyttää uunia, sillä sillä saa tasaisen ja parhaan lopputuloksen, eikä vaikuta makuun, kuten esimerkiksi mikro. Tähän laitteeseen en osaa sanoa mitään, koska en käytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on enemmän uunin kuin mikron kaltainen, mutta uuniin verrattuna mun mielestä lopputulos on parempi. Esim. itsetehdyt ranskalaiset on huomattavasti rapeampia ja toki sitten myös käyttö on huomattavasti uunia nopeampaa :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat