torstai 1. joulukuuta 2022

Ultimate pigment base

*)mainoslinkki

En ole varma eikö asiaan vain nuorempana kiinnittänyt niin huomiota vai pysyivätkö luomivärit todellakin paremmin paikoillaan. Nykyisin silmämeikinpohjustaja kuuluu vakiona omaan perusarkimeikkiinikin ja tämän kohdalla ykkösenä tulee toki se, että se todellakin pitää koko päivän meikit paikoillaan. Usein olen suosinut näistä värittömiä kavereita, mutta tämä tuote yllätti aika iloisesti:


on itselläni sävyssä "light", joka soveltuukin omalle iholleni täydellisesti. Pitää luomivärin paikoillaan minkä lisäksi toimii myös loistavasti ihonsävyä korjaamassa ja itseasiassa olen tätä käyttänyt alaluomella myös häivyttämässä tummuutta. Syy miksi olen alkanut käyttää luomivärin pohjustajaa myös alaluomella on se, että tykkään käyttää joko meikkikynää tai luomiväriä myös alaluomella ja ilman pohjustajaa tämä usein joko häviää tai lähtee karkaamaan paikoiltaan päivän mittaan. Itselläni tämä tuote pitää luomivärit ja meikkikynät paikoillaan antaen niille kaikkinensa loistavan pohjan. Lisäksi tämä on ihan superriittoisaa eli saas nähdä milloin seuraavan kerran pääsee uusia tuotteita tällä saralla testailemaan.

Käytätkö sinä pohjustustuotteita ja löytyykö sinulta omia lemppareita niiden joukosta?

5 kommenttia:

  1. Arjessa en jaksa, mutta juhlameikkiä tehdessäni käytän aina pohjustustuotteita, kasvoille ja silmäluomille erikseen. Tätä kyseistä merkkiä en kokeillut, koska kerran ostin Diorin BACKSTAGE EYE PRIME -pohjustusvoiteen. Sitä ei saa kulumaan millään loppuun. Varmaan hyvät 10 vuotta on ollut käytössä nyt ja toimii edelleen kuin unelma.

    VastaaPoista
  2. En käytä pohjustuotteita, tosin en ole luomiväriä käyttänyt varmaan viiteen vuoteen ;) Ripsiväri, eyeliner, kulmakynä on se perusmeikki ;) -byelinpo

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkistä! Mulla ei meinaan pysy luomivärit tuntia kauempaa, niin tämä voisi olla oiva apu :)

    VastaaPoista
  4. UD:n väritöntä olen käyttänyt, mutta kallistuisin kuitenkin näiden sävyllisten puoleen, menevät ilman luomiväriäkin. Yksi hyvä käyttämäni on ollut Diorilta (taitaa olla sama kuin tuolla ylemmässä kommentissa mainittu, en voi tarkistaa kun se loppui jo eikä purkki ole tallella). YSL:n vastaava taas oli ihan liian rasvainen minun luomilleni.

    Pitääpä kokeilla tätä Revolutionin pohjustajaa, hinta ei ainakaan riko pankkia :)

    VastaaPoista
  5. Kun olin nuori, niin silloin tuntui, että kaikki meikit valui pitkin naamaa ja kului pois päivän aikana.

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Cien Sun

Lidliin on tullut heidän Cien-merkilleen taas aurinkovoiteet valikoimiin. Itse en muista näitä aiemmin testanneeni, mutta nyt nappasin yhden...

Luetuimmat