keskiviikko 2. marraskuuta 2022

Lokakuinen Glossybox

*)mainoslinkki

Kyllä. Nyt mennään jos marraskuuta, mutta sain kuin sainkin lokakuisen *Glossyboxin vasta tänään käsiini. Ensiksi voisin mainita, että itse tilasin tämän lähinnä ajatuksella, että saisin sitten joulukalenterin tilaajahintaan. No tuon tilauksen kanssa oli sitten vähän ongelmia ja lopulta tilasinkin joulukalenterin yhdessä Benefit-boxin kanssa, joka kyllä oli ehdottomasti tilaamisen arvoinen. Sain lisäksi extrana toisen boxin, joka kylläkin oli itselleni pienoinen pettymys enkä sitä täällä ole esitellytkään. Kyseessä oli keväinen ruotsiboxi eli sisältö oli ruotsinkielistä minkä lisäksi tuotteet eivät olleet itselleni mitenkään kovinkaan kiinnostavia eivätkä kyllä ole siten jääneet mieleenikään...

Mutta tämän pitkän pohjustuksen jälkeen varsinaiseen asiaan. Itse boksihan on aivan upea. Itse olen tottunut siihen, että boksissa on mukana vihkonen missä tuotteet on esitelty, mutta ainakin tällä kertaa sen tilalla oli pieni lappunen, josta löytyi QR-koodi jolla pääsi esittelyvihkoseen verkossa. Toisaalta ehkä ihan hyväkin ajatus taustalla, koska eihän noilla vihkosilla tee mitään sen yhden vilkaisun jälkeen.


Mukana boxissa oli:
WE ARE PARADOXX Repair 3-in-1 Conditioner (ovh 22,95€/250ml, mukana boxissa matkakoko 50ml eli arvoa tällä tuotteella 4,59€)
Kyseessä siis hiustenhoitotuote, jota voit käyttää kolmella eri tavalla. Suihkuvoiteena (eli arvelisin tämän tarkoittavan sellaista perinteisempää hoitoaineen käyttötapaa), pyyhekuiviin hiuksiin jätettävä tuotteena tai kuivien hiusten muotoilutuotteena. Hoitoaineita menee aina, joten tämä tulee ehdottomasti käyttöön. Veikkaisin itse käyttäväni ehkä enimmäkseen ihan perinteisen hoitoaineen tapaan, mutta voisi noita muitakin tapoja testata. Sen verran piti tuotetta korkata auki, että saan tuoksuteltua; tuoksu on varsin yrttinen eli ei varmaankaan kaikkien makuun (itse kylläkin tykkään).

GLISTEN COSMETICS Wet liner (ovh 7,95€/3g)
Eli eyeliner, jota käytetään veteen kostutetulla siveltimellä. Itselleni tuli musta-valkoinen sävy, jonka lisäksi käsittääkseni osalla oli mukana turkoosi väri. Itse tykkään tussimaisista rajauskynistä niiden helppouden ja nopeuden vuoksi, mutta ajoittain tulee käytettyä myös näitä erikseen siveltimellä laitettavia eli tulee kokeiluun. 

DESSATA Hair Detangler (ovh 9,95€)
Soveltuu niin märille kuin kuivillekin hiuksille ja lupaa olla hiuksille hellävarainen. Itsehän tykkään käyttää suihkussa juurikin näitä märkäkäyttöön tarkoitettuja hiusharjoja eli eiköhän tälle käyttöä löydy. Täytyy kyllä sanoa, että TangleTeezeriin verrattuna tuntuu ehkä aika heppoisalta kädessä, mutta kokeillaan kuinka tämä toimii...

FILORGA Age Purifying Intensive Serum (ovh 66€/30ml, mukana boxissa 7ml näyte eli arvoa boxin tuotteella noin 25,40€)
Itsehän rakastan erilaisia tehohoitoja ja seerumeita eli siinä mielessä napakymppi, koko on vain harmillinen näytekoko. Filorgan tuotteita olen aiemminkin testaillut ja tykännyt.

BTY BY NA-KD Lip&Cheek Stick (ovh 13,95€/6g)
Itse en oikein ole lämmennyt voidemaisille poskipunille enkä toisaalta ole huulipunienkaan suurkäyttäjä, joten tämä tuote oli itselleni huti vaikkakin aika kauniilta sävy näyttääkin.

Verkossa olevan vihkosin mukaan viimeisenä tuotteena olisi pitänyt olla Molton Brown Heavenly Ginger Body Wash (ovh 12€/100ml), mutta itselläni oli mukana GLOV Mask Remover (jolla löysin netistä ovh 10,45€). Molton Brown ei ole ollut suurin suosikkini tuoksujen puolesta, mutta toisaalta tuo olisikin saattanut olla minun makuuni sopiva, joten sinällään hieman harmi etten sitä päässyt testaamaan. Jännä muutenkin ettei tuolla olla mainittu ettei tuo tuote kuule kaikkien boksin sisältöön.

Lisäksi extrana mukana oli Libresse yösiteistä näytteet, jotka itselleni kylläkin ovat varsin turhat, mutta varmaankin siteitä käyttäville ihan ok extra.



Itse maksoin boksista 20,99€ ja arvoa tälle boksille jää alle 65€. Kokonaisuutena sanoisin sisällön olleen ihan ok, mutta pakko myöntää ettei nyt ihan täysi hitti kyllä ollut. Ensi kuun boksi minulle vielä tulee ja pitää pohtia miten käy joulukuun kanssa - se kun usein on ihan tilaamisen arvoinen sisällöltään. Ihan kiva oli palata yllätysboksien pariin, mutta en ehkä ihan joka kuukausi viitsi näitä kuitenkaan tilailla.

Miltä sinun silmääsi näyttää lokakuinen sisältö?

5 kommenttia:

  1. Aika paljon tavaraa hintaan nähden! Mukavaa, että joukossa oli täysosumiakin.

    VastaaPoista
  2. Mitä ongelmia sen joulukalenterin kanssa oli? Mulle tuli just viesti että oma odottaa postissa. Mulla siinä sähköisessä vihkossa oli että joko tuo voidemainen tai MB suihkugeeli oli vaihtoehtoisina tuotteina, Glov Mask Removeria ei missään mainittu missään vaiheessa...

    VastaaPoista
  3. Mitä olen seurannut näitä boxeja, niin aina niiden sisältö ei kohtaa sitä hintaa. Itse en näitä tilaa. Yksi syy on tuo, ettei voi tietää kohtaako hinta tavarasisältöä.

    VastaaPoista
  4. Nää boksit on ihan hauskoja ideoiltaan, mutta en ole itte koskaan kokeillut tilata. Tästä setistä eniten kiinnosti tuo hiusharja. Onko oikeasti parempi käyttää märille hiuksille suunniteltua harjaa suihkussa harjatessa? Mitä eroa tollaisella märkäharjalla on tavalliseen? :D

    VastaaPoista
  5. Aika turhanpäivästä tuon sisältö näyttää, anteeksi vaan Filorgan näyte olisi itselleni ainoa käyttökelpoinen tuote. Voi toki olla huistuotekin olisi menetellyt, mutta useammin ne ei sovi hiuksilleni.

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat