tiistai 30. elokuuta 2022

Ruokaboksi

*)mainoslinkki

Erilaiset helpotukset arkeen ovat aina tervetulleita minkä lisäksi on kiva saada uusia ideoita ruokailujen suhteen. *Ruokaboksia olen jo aiemminkin sillä silmällä katsellut, mutta kuvittelin sen olevan saatavilla vain tuolla etelämpänä. Kun kuitenkin huomasin mahdollisuuden tilata sitä myös Joensuuhun niin pitihän tarjoukseen tarttua. Ylimääräisenä houkuttimena 15€ arvoinen hedelmäboksi kolmen ensimmäisen boksin mukana.

Itse haluaisin saada ruokavaliota kasvispainoitteisempaan suuntaan, joten nappasin tilaukseen ekana pienen vegeboksin, jolla on hintaa 64€. Boksit sisältävät aina myös kotiinkuljetuksen aivan ovelle saakka.

Kuten kuvasta näkyy niin bokseista on nyt myös Suomi-aihe ja taisin lukea, että muutoinkin pyritään painottamaan laadun lisäksi myös kotimaisuuteen.

Boksi sisältää siis tosiaan kolme reseptiä sekä raaka-aineet näitä varten. Pieniä perusjuttuja (kuten mausteita) tarvitaan lisäksi, mutta omalla kohdalla ainut puuttuva aineosa oli valkoviinietikka eli ekstraa ei todellakaan tarvinnut boksien sisällön lisäksi hankkia.

Reseptit on hyvin selitetty eikä ole mitään suuria taitoja vaativia. Ehkä ihan piirun verran enemmän koen näiden kyseisten olevan aikuiseen makuun, mutta voihan olla, että neiti yllättääkin.

Ekana kokeilin tempepurilaiset ihan pienellä muokkauksella. Tempeä en olekaan aiemmin testannut ja juuri kypsennettynä se oli kyllä oikein hyvää.

Hedelmäboksiin olisin itse toivonut mukaan jotain uutta ja ihmeellistä, mutta toisaalta nyt tullut sisältö on sellaista joka tulee varmasti hyödynnettyä.

Aion jatkaa tilausta ja kokeilla seuraavaksi pienen ruokaboksin, joka siis lihapitoinen versio boksista. Kolmantena on perheboksi ja ehkä se on sitten kolmantena vielä testattava. Kaikista bokseista löytyy myös isommat koot mikäli perheessä on enemmän ruokailijoita.

Joko sinä olet ehtinyt testata Ruokaboksia? Tai onko joku muu vastaava arkea helpottava tilaustuote, jota suosittelet?

11 kommenttia:

  1. Mie tilasin viime vuonna ehkä kolme-neljä kertaa. Sattui vaan usein sellaiset ruoat, missä oli kermaviilikastiketta, niin se alkoi jo vähän kyllästyttämään :D Hedelmäboksin tilasin kerran tai pari ja ihan perushedelmiä oli meilläkin, banaania itse en syö, mutta onneksi puolisolle uppoaa.

    Olen harkinnut tilaamista jossain vaiheessa, kunhan vaan sattuisi semmoinen ruokalista, joka kiinnostaisi (samat reseptit pyörii ainakin kerran-pari vuodessa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin hyvä tietää. Katsotaan otetaanko uudelleen joskus talvella nyt ehkä voisin tosiaan kaikki boxit testailla et mikä ois meille sopivan 👌

      Poista
  2. Aika näppärä tapa tilata ruokaa. Näin tulee kokeiltu myös uusia reseptejä.

    Hevipuolille olisi hyvä olla jotain sesonki hedelmiä ja vihanneksia. Sekin edesauttaa uusien ruokien maistamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä (tai minulla) on ollut ajatuksena että yritetään ottaa kuukausittain joku uusi kausihedelmä yms testiin ihan tuolta kaupasta ostaen 👌

      Poista
  3. Kerran kokeilin keväällä vegeboxia ja tykästyin kyllä tempeen, se oli uus tuttavuus mulle. Muuten pidin ruokaboxia liian arvokkaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuolla on hintaa, mutta toisaalta mietin ettei tuon lisäksi kovin kummoisia ostoksia kaupasta viikoittain sitten tarvitse.

      Poista
  4. Meillä oli testissä ruokaboksi. Ihana idea ja toimii paitsi se, ettei huomioida ollenkaan allergioita eikä myöskään uskonnollisia ruokarajoitteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota mietin itsekin ja toivottavasti tuon suhteen tulee kehittymään. 👌

      Poista
  5. Mie oon monesti meinannut tilata tutustumisboksin, ja sitten kun vihdoin tilasin sen, tultiin reissussa kipeiksi eikä päästy kotiin sillä viikolla, joten peruin sen 😅 pitäisi kyllä ehdottomasti vihdoin ottaa kokeiluun!

    VastaaPoista
  6. oon itekin halunnu kokeilla näitä, mutta harvoin saa gluteenittomana

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Cien Sun

Lidliin on tullut heidän Cien-merkilleen taas aurinkovoiteet valikoimiin. Itse en muista näitä aiemmin testanneeni, mutta nyt nappasin yhden...

Luetuimmat