sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

Bearel x Valtteri Sandberg kesäboxi

 *)mainoslinkki

En ole viime aikoina juurikaan kauneusboxeja tilaillut, vaikka edelleenkin rakastan yllätyksellisyyttä niissä - sekä tietysti kosmetiikkaa. Fakta kuitenkin on, että vaikka viime aikoina en ole ollut vastaan kuin yksittäisiä pr-lahjoja, niin kaappini edelleenkin pursuilevat kosmetiikkaa. Toki tietyissä tuotteissa on jo pitänyt itsekin täydennystä hankkia, mutta olen juurikin yrittänyt jaikkeen ihanaan hurahtamisen sijaan hankkia tuotteita, jotka tiedän ottavani kohtuullisen piakkoin käyttööni. Tämän alkuselostuksen jälkeen sitten pitkästä aikaa ekaan kauneusboxiin, jonka tilasin heti kun se oli mahdollista...


*Bearelin kesäboxi on tehty yhteistyössä Valtteri Sandbergin kanssa ja sisältää yhteensä 13 tuotetta, joiden arvo on kokonaisuudessaan 111€, hintaa boxilla on kuitenkin vain 49,90€. Yksi mikä joidenkin boxien kohdalla itseäni ajoittain ärsytti oli kaikki minikoot, ajoittain jopa pientäkin pienemmät näytelappuset, tässä tuotteista 10 on täysikokoista ja loputkin reiluja kokoja. Aloin tässä postausta kirjoitellessani käydä lävitse vielä tulleita tuotteita ja jäin pohtimaan uupuuko minulta kaksi minikokoista tuotetta, koska kappalemääräksi saan 11. Hmm. Pitää tarkastella asiaa, mutta käydään läpi mukana tulleet tuotteet: 
- COSRX Lip Sleeping Mask (vaihtoehtotuotteena ollut Lip Plumper, tulevat molemmat myöhemmin kesällä myyntiin): korkkasin heti käyttöön ja tuntuu huulilla oikein miellyttävältä. Ei ainakaan omaan nenääni tuoksu miltään.
-COSRX Advanced Snail Mucin Power Sheet Mask 2 kpl (naamiot tulevat myyntiin syksyllä) & Mizon Cicaluronic Water Fit Mask & Nature Republic Real Nature Rose Mask Sheet: kangasnaamioiden (kuten kasvonaamioiden muutenkin..) käyttö on nyt jotenkin jäänyt, pitää ehdottomasti tsempata jatkossa.
- Dewytree Urban Shade Anti-Pollution Sun SPF 50+ PA++++ | Aurinkovoide sisältää fysikaalisen suojan.: Pitää perehtyä tähän vielä hieman tarkemmin, mutta voisi olla hyvä käytettäväksi myös tuolla neidille. Katsotaan ehditäänkö korkata tänä kesänä, koska kaksi aurinkovoidetta korkattuna ja pari aiemmin saatua odottaa vielä kaapissa. (Huomasinkin et multa tosiaan uupui tän matkakoko + puhdistusmaidon matkakoko boxista..)
Lisäys: löytyivätkin aurinvoidepakkauksesta, jota en hoksannut katsoa kun oli teipattu kiinni 😅
-Mizon Cicaluronic Cleansing Balm | Puhdistusbalmi: vaikuttaa ihan napakympiltä mulle, odotan ehdottomasti tän käyttöön ottamista!
-Esfolio Aloe Vera Moisture Soothing Gel Mist: kasvosuihkeet on tulleet myös jäädäkseen ja tämä tulee pikimmiten käyttöön.
-the SAEM Jeju Fresh Aloe Soothing Gel: tämän korkkasin heti käyttöön, koska kaapeista ei aloegeeliä juuri nyt löytynyt. Täydellinen tuote ollut näillä kesähelteillä - vaikken edes auringossa ole lojunut.
-Nature Republic Hand & Nature Hand Cleansing Gel Apple Mango: Käsidesi on hyvä olla aina laukussa mukana. Näitä on kyl kertynyt, mut toisaalta näille on myös käyttöä.
-COSRX Oil-Free Ultra-Moisturizing Lotion (matkakoko): sen verran reilu koko, että ehtii hyvin testailla. Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja saatankin napata tulevaan kesälomareissuun mukaan.



Syy miksi boxi lähti tilaukseen olo tosiaankin se, että tiesin heti kaikille tuotteille olevan käyttöä ja useat päätyvätkin käyttöön jo ihan lähiviikkoina. Koin ehdottomasti saaneeni rahoilleni tässä vastinetta ja vinkkinä; tätä vielä sivuilla näyttäisi olevan tilattavana!

Millainen sun suhtautuminen on erilaisiin kauneusboxeihin?



6 kommenttia:

  1. Tää oli kiva boksi, kun itsekin tilasin :) Puhdistusbalm oli se, jonka takia itse lähinnä tilasin, kun käytin aiemmin minikoon ja se vakuutti.

    Dewytreen aurinkovoiteen kiva puoli oli se, kun samassa pakkauksessa oli myös ne minikoot, harmi jos siulla ei ollut :( Tosin 10 ml aurinkovoide tuskin kovin kauan riittää :D

    VastaaPoista
  2. Nää kauneusboxit on kyllä mielenkiintoisia! Välillä täytyy tilata kotiin muutakin ettei postilaatikko täyty vain ikävistä posteista.. ;)

    VastaaPoista
  3. Kaunousboxit on mulle vähän rahan hukkaan heittämistä, kun en käytä kuin tiettyjä asioita, niin monet näiden sisällöistä ei tule käyttöön.

    VastaaPoista
  4. Näyttääpä runsaalta ja hyödylliseltä boksilta! :)

    VastaaPoista
  5. Kiva sisältö ja Valtteri on aivan ihana. Seuraan hänen juttujaan instassa :)

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat