tiistai 3. toukokuuta 2022

Cryo21

Syntymäpäivälahjana itselleni kävin jo pitkään mielessä olleessa cryohoidossa, joka lupaa esim. luonnollista rasvanpoistoa ilman kirurgiaa. Tämän lisäksi hoito on tehokas esim. aknen hoidossa, kiinteyttämään ihoa sekä fysioterapian apuna. Kyseessä on kylmähoito, jossa lämpötila vaihtelee +20 ja -10 asteen välillä.

Itse kävin hoidossa ECOteekkihoitolassa, joka onkin tällä hetkellä ainut kyseistä hoitoa antava hoitola Joensuussa. Itselleni iso plussa on myös se, että hoitoja tekevällä Niinalla on pitkä tausta hoitoalalla. Itselläni ongelmakohtana ja näin ollen myös hoitoalueena on alavatsa, joka tuntuukin olevan vastaavasti ongelmana lähes kaikilla synnyttäneillä naisilla. Lämpötilaksi minulle valikoitui tuo maksimi eli -10 astetta. Kuvittelin hoitoa ehkä hieman erilaiseksi, koska loppujen lopuksi se oli oikein miellyttävää vaikka vatsa toki kylmältä tuntuikin.

Lueskelin jo ennakkoon, että toki ensinnäkin tässäkin combona suositellaan terveellistä ruokavaliota ja liikuntaa (eihän oikeasti mikään hoito toimi, jos et itse ole valmis myös jotain tekemään) ja lisäksi hoitokertoja suositellaan hoitoalueen sekä yksilön mukaan useampia. Mutta jo ensimmäisenkin hoitokerran jälkeen tulosta pitäisi olla näkyvissä, tosin viiveellä noin 15-20vrk kuluttua hoidosta. Itse koin hoitopäivänä turvotuksen selkeästi laskeneen, mutta valitettavasti seuraavana aamuna se oli jo palautunut (sattuikin olemaan lisäksi se aika kuukaudesta kun turvottaa ja kipuilee..), mutta se kaikista suurin juttu minkä huomasin samana iltana oli vatsallani olevan leikkausarven todella selkeä pehmeneninen. Ihan käsittämätöntä. Tämän takia itseasiassa päätinkin jatkaa vielä hoitoja, alunperin kun mietin katsovani ekan hoitokerran tuloksia pidempään ennen päätöksen tekoa. Katsotaan tulenko saamaan senttejä tämän avulla pois, pidän teidät ajantasalla asiasta. Mitään ihan ilmaistahan tämä ei ole, eka hoitokerta vartalolle maksaa normaalisti 145e mutta tämä sattui olemaan tarjouksessa ja sain ekan hoidon 99e hintaan. Ja samaan hintaan nappasin jatkokäynnitkin verkon kautta.

Oletko sinä kokeillut cryohoitoa?

4 kommenttia:

  1. Kiinnostaisi kyllä tuo hoito, tosin olen niin pahasti vilukissa, että tuo -tila on kyllä mulle liikaa, pyörtyisin kylmyydestä :D

    VastaaPoista
  2. En ollut edes kuullut tämmöisestä hoidosta ennen tätä artikkelia. Jään mielenkiinnolla odottamaan tuloksia :)

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen hoito. Itselleni kuitenkin vieras. Jään odottamaan, mitä kerrot jatkosta ja tuloksista.

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Kuinka Vintedissä myyminen sujuu?

Kirjoittelin teille jo aiemmin Vintedistä kokeillessani sitä ensimmäisen kerran. Kyllä, latasin sovelluksen, tein tunnukset ja laitoin tuot...

Luetuimmat