torstai 16. joulukuuta 2021

Kauneusbloggaajien joulukalenteri luukku 16

Kuvissa näkyvät tuotteet saatu, arvontapalkinto sponsoroitu.


Joulukuu on jo pitkällä ja tänään olisi vuorossa availla jo 16.luukkua. Kuten kuvasta näkyy niin olen tänäkin vuonna mukana kauneusbloggaajien joulukalenterissa ja jo tuttuun tapaan myös tänään ilahdutan teitä arvonnan kera. Muistahan käydä kurkkaamassa myös muut joulukalenterissa mukana olevat, luukkujen takaa löytyy kaikkea ihanaa!


Tänään esittelen teille muutamia saamiani Paesen tuotteita, joista teille on myös koostettuna ihana palkintosetti. Kannattaa siis malttaa lukea postaus aivan loppuun saakka. Paesen tuotteitahan voit löytää Prismoista sekä SKÖN beauty -verkkokaupasta.


Itselleni sain testiin Run For Cover (ovh 22,50€/30ml) sekä Long Cover Fluid (ovh 19,90€/30ml) meikkivoiteet vaaleimmissa ja viileimmissä sävyissä eli ensin mainitun sävyssä 10C Ivory ja jälkimmäisen sävyssä 00 Porcelain. Itse kalpeaihoisena aina hieman jännitän löytyykö omalle ihonsävylleni sopivaa sävyä meikkivoiteista, mutta näistä molemmat osuivat täysin nappiin! Täytyy sanoa, että molemmat olivat ehdottomasti positiivinen yllätys paitsi sävynsä niin levitettävyytensä ja kestävyytensä tiimoilta. Peittävyys on molemmissa mielestäni erittäin hyvä enkä itse välttämättä erillistä peitevoidetta kummankaan näistä kanssa tarvitse - ainakaan hyvinä ihopäivinä :D Itsehän käytän meikkivoiteen levityksessä kaikista mieluiten BeautyBlender-meikkimunaa. Sävyistä swatchaukset postauksen loppupäässä, kuten myös muista tuotteista. 


Luomiväripaleteista sain itselleni Mattlicious- ja Dreamily-paletit (ovh 19,90€), joista jälkimmäisen olenkin teille jo aikaisemmin esitellyt. Tällä kertaa siis keskityinkin enemmän tuohon ensimmäisenä mainittuun palettiin, jolla saa helposti luotua niin arkeen kuin juhlaankin sopivaa meikkiä.


Tässä paletissa on varsin maanläheiset sävyt ja täytyy sanoa, että yllätyin erittäin positiivisesti luomivärien pigmenttisyydestä - sekä silti helpota levitettävyydestä. Instagramin puolelta voit kurkata minkälaisen meikin itse tällä paletilla loin, meikissä muutoinkin käytin tässä postauksia esittelmiäni tuotteita.


Liloosh-mascara (ovh 22,50€) lupaa tuoda maksimaalista tuuheutta jo yhdellä harjan vedolla ja tämän lupauksen mascara mielestäni täyttääkin erinomaisesti. Kulmasaippualla (ovh 12,50€) saat kokeiltua miltä suosittu brow lift eli kulmakarvojen laminointi voisi sinulla näyttää. Tämän kohdalla homma vaatii ehdottomasti vielä itselleni totuttelemista ja harjoittelemistä. Harkitsin itsekin jossain vaiheessa laminointia, mutta ehkäpä tämä tuote riittää nyt kuitenkin itselleni.


Jos tästä pikkuhiljaa alkaisimme saada jättää nuo maskit arjestamme pois ja panostaa jälleen huulimeikkiin, tätä varten Paeselta löytyy ihania uutuuksia huulille. Lip Primerilla (ovh 13,90€) saat pohjustettua huulet valmiiksi värillisille huulipunille ja tokihan tätä pystyy käyttämään myös tällaisenaan. Sheer Lipstick (ovh 16,50€) on kevyen huulipunan ja huulivoiteen yhdistelmä, itselläni kokeilussa sävyssä 31 Natural Pink. Satin Lipstick (ovh 16,50€) on helmiäishohtoinen huulipuna satiinimaisella lopputuloksella, itselleni sain tämän sävyssä 23 Sugar. Kaikki kolme tuntuvat huulilla kevyiltä, hoitavilta ja kaikinpuolin täydellisiltä. Itsehän en ole kova käyttämään huulipunia, mutta jopa Satin Lipstick tuntuu jotenkin ihan minulta - ja tuo Sugar-sävy on aivan täydellinen!

Alla olevassa kuvassa swatchattuna puhtaalle iholle pari luomivärin sävyä näyttämään pigmenttisyydestä. Näitä seuraa meikkivoiteet (Run For Cover ja Long Cover Fluid) sekä huulituotteet (Primer, Sheer Lipstick ja Satin Lipstick).


Ja sitten siihen mitä olette odottaneet eli arvontaan. Palkintona on teille paketti Paesen tuotteita eli kulmasaippua, Liloosh mascara, Mattlicious-luomiväripaletti, silmänaluspuuteri, lip primerin sekä Satin Lipsticikin valitsemassasi sävyssä (sävyt: 21 soft peach, 22 peach kiss ja 23 sugar). Palkinto toimitetaan Suomeen.

Arvonta on avoin kaikille, mutta seuraajani saavat yhden ylimääräisen arvan - ilmoita siis mitä kautta seuraat blogiani (Blogger/Bloglovin).

Arvontaan osallistut vastaamalla kysymykseen: Mikä Paesen tuotteista vaikuttaa sinusta mielenkiintoisimmalta ja minkä huulipunan sävyn valitsisit palkintopakettiin mukaan?

Voit triplata omat voittomahdollisuutesi osallistumalla arvontaan myös Facebookin ja Instagramin puolella.

Osallistuminen on vapaaehtoista, alle 18-vuotiailta vaaditaan huoltajan lupa osallistumiseen.

GDPR:n vuoksi en pysty sähköpostiosoitteita pyytämään, joten pysytelkää kuulolla kun huutelen voittajaa! Mikäli en sinua tavoita 48h sisällä, arvon uuden voittajan. Huom! Jos muutat mieltä osallistumisen suhteen niin pystyt itse muokkaamaan kommenttiasi poistamalla vastauksen, jos haluat kommentin kokonaisuudessaan pois niin ole tällöin yhteydessä minuun.

Arvonta päättyy 25.12.2021 klo 23.59.

_________

Voittaja löytyi Instagramin puolelta nimimerkillä @minneanmuruja
Kiitos kaikille osallistuneille ❤❤❤

20 kommenttia:

  1. Huulipunat kuulostavat mielenkiintoisilta. Jos onnetar suosii, valitsisin huulipunasävyn 22 Peach kiss. Yhdellä arvalla mukana :)

    -pirkko-

    VastaaPoista
  2. Paesen tuotteista mielenkiintoisin on tuo kulmasaippua vaikka voisi olla ensiksi totuttelemista. Huulipunan sävy olisi sugar minkä valitsisin. Nimim. Manta

    VastaaPoista
  3. Luomiväripaletti on mielenkiintoisin ja sävy 23 sugar on sopiva. Mukaan kahdella arvalla bloggerin auttaa. Hyvää joulun odotusta.

    VastaaPoista
  4. Toi luomiväripaletti on ihana! Huulipunista nro 22.

    Seuraan Bloglovinin kautta.

    Ihanaa joulun odotusta! t.Mipzu

    VastaaPoista
  5. Kulmasaippuaa olisi kiva päästä kokeilemaan. Huulipunan sävyksi valitsen 21 soft peach.

    VastaaPoista
  6. Luomiväripaletti kiinnostaa,Sugar sävy punasta

    VastaaPoista
  7. Kiinnostavin on ehkä kuitenkin tuo silmänaluspuuteri ja huulipunista sävy 23 sugar :D

    VastaaPoista
  8. Paesen tuotteet vaikuttaa tosi kiinnostavilta. Toki olen merkin tiennyt, mutta se on jäänyt jotenkin etäiseksi. En ole kyseiseltä merkiltä kokeillut mitään. Kiva että se on nyt kunnolla tapetilla. Silmänaluspuuteri on sellainen tuote joka herättää eniten kiinnostusta. Jos voitto osuisi kohdalle, huulipunan sävy Sugar olisi mun valinta <3 Luulin jo seuraavani sua Bloggerin kautta, mutta luulin väärin, nyt asia on korjattu :)

    VastaaPoista
  9. Luomivärit noissa on ihania. Huulipunaksi valitsisin sävyn Sugar. (snttu1@gmail.com)

    VastaaPoista
  10. Mukana yhdellä arvalla! Valinta olisi 21 soft peach. Ihanaa joulun odotusta! -Sari- (kissankarva85(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  11. Mukana arvonnassa :-) ittee kinoo silmänaluspuuteri ja huulipunista valkkaisin sävyn 21

    VastaaPoista
  12. Seuraan Bloggerin kautta nimellä Yue.
    Mielenkiintoisimmalta vaikuttavat huulipunat, koska niissä on kauniit sävyt. Valitsisin huulipunan sävyssä Peach Kiss.

    VastaaPoista
  13. Meikkivoide kiinnostavin näistä. Huulipuna 23 Sugar
    merja80@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Valitsisin sävyn soft peach ja mielenkiintoisimmalta kuulosti tuo mascara.


    -Susannak

    VastaaPoista
  15. Bloggerlukijana mukaan arvontaan. :) Liloosh-mascara ja huulipunista sävy 21 olisi mieluisin.

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Luomiväripaletti vaikuttaa superkiinnostavalta, ja huulipunasävyistä soft peach on ihana! :) seuraan bloglovinissa.

    VastaaPoista
  17. Meikkivoiteet ovat kiinnostavimmat. Huulipunista peach kiss on mieluisin.Pauliina

    VastaaPoista
  18. Luomivärit on mun heikkous joten valitsen sen! Ja huulipunista sävy 22 :)
    Seuraan bloglovinissa

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Tuossa tuli monta mielenkiintoista, mutta kulmasaippuaa en oo vielä kokeillu, niin kiinnostais, miltä se näyttää. :D Huulipunista 23 sugar. Hyvää joulua! (Seuraan kummassakin.)

    VastaaPoista
  20. Kulmasaippua vaikuttaa kiinnostavimmalta, olisi kiva päästä testaamaan. Huulipunasta valitsisin sävyn peach kiss

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Cryo21

Syntymäpäivälahjana itselleni kävin jo pitkään mielessä olleessa cryohoidossa, joka lupaa esim. luonnollista rasvanpoistoa ilman kirurgiaa. ...

Luetuimmat